• You are currently viewing EHKÄISYMENETELMÄT – TUTUSTU VAIHTOEHTOIHIN

    EHKÄISYMENETELMÄT – TUTUSTU VAIHTOEHTOIHIN

    Yhtä kaikille sopivaa ehkäisymenetelmää ei ole ja jos mahdollista, menetelmä on hyvä sopia yhdessä kumppanin kanssa. Ehkäisyn valintaan vaikuttavat mm: ikä, paino, tupakointi, yleinen terveydentila, käytössä oleva säännöllinen lääkehoito sekä henkilökohtaiset arvot. Myös kuukautisvuotojen kesto ja määrä sekä kivut ohjaavat menetelmän valintaa. Merkitystä on sillä, miten pitkäksi aikaa ehkäisyä tarvitaan ja mahdolliset toiveet tulevista raskauksista.

    EHKÄISYMENETELMÄT, LÖYDÄ SINULLE SOPIVA VAIHTOEHTO

    E-PILLERIT eli toiselta nimeltä yhdistelmäehkäisypillerit sisältävät sekä estrogeenia (naishormoni) että progestiinia (keltarauhashormoni). Yhdistelmävalmisteiden raskauden ehkäisy perustuu munasolun irtoamisen estoon. Pillereiden annostelu on päivittäin ja tästä syystä niiden muistaminen on tärkeää, jotta ehkäisyteho ei heikkene. Tavallisimmin näitä valmisteita käytetään kolmen viikon jaksoissa. Jaksojen välissä on viikon tauko, jolloin tulee kuukautisvuoto.

    HORMONIKIERUKKA on pieni, lääkärin toimesta kohtuun asennettava, taipuisasta muovista valmistettu ehkäisymenetelmä, joka sisältää pelkästään keltarauhashormonia. Kohdussa vapautuva keltarauhashormoni saattaa kohdun limakalvon lepotilaan, jolloin vuodot niukkenevat ja kivut vähenevät. Osalla naisista vuodot jäävät kokonaan pois. Varsinkin käytön alussa monella on ylimääräisiä läpäisyvuotoja, jotka useimmiten tasaantuvat ensimmäisten kuukausien jälkeen. Hormonikierukka sopii ensisijaisesti synnyttäneille naisille, mutta se voidaan asettaa myös synnyttämättömälle naiselle. Ehkäisytehoksi sanotaan vähintään viittä vuotta.

    KUPARIKIERUKKA on pieni, taipuisasta muovista valmistettu ehkäisymenetelmä, jonka muovirunkoa ympäröi kuparilanka. Kuparikierukka asetetaan hormonikierukan tavoin lääkärin vastaanotolla. Kuparikierukka aiheuttaa kohdun limakalvolla reaktion, joka muuttaa limakalvoeritteen sukusoluille epäedulliseksi ja häiritsee niiden toimintaa ja elinkykyä. Hedelmöityminen estyy useimmiten kokonaan, ja vaikka se tapahtuisikin, hedelmöitynyt munasolu ei voi kiinnittyä kohdun limakalvoon. Ehkäisytehoksi sanotaan vähintään viittä vuotta.

    MINIPILLERIT myös naiset, joilta estrogeeni on kielletty, voivat käyttää minipillereitä. Minipillereiden käytössä säännöllinen muistaminen on vielä tärkeämpää kuin yhdistelmäehkäisypillerien yhteydessä. Minipillereitä saa käyttää myös imetyksen aikana. Minipillerien sisältämä hormonimäärä on pieni, ja niiden ehkäisyvaikutus perustuu kohdunkaulan limassa tapahtuvien muutosten kautta: siittiöiden kulkeutuminen kohtuun estyy. Osittain menetelmien teho perustuu sekä munasolun irtoamisen estoon että kohdun limakalvon ohenemiseen.

    EHKÄISYKAPSELI eli implantaatti on erittäin luotettava ehkäisymenetelmä, joka asetetaan paikallispuudutuksessa olkavarren sisäsivulle. Ehkäisykapseli sisältää keltarauhashormonia ja niitä on kahta eri vaihtoehtoa: 1-sauvainen 3 vuoden ehkäisyyn ja 2-sauvainen 5 vuoden ehkäisyyn. Hormoni estää munasolun irtoamisen (ovulaation) ja paksuntaa kohdunkaulan limakalvoa, mikä vaikeuttaa siittiöiden liikkumista.

    Lue myös: Intiimialueen kiusallinen vaiva

    EHKÄISYLAASTARI vapauttaa hormoneja – sekä keltarauhashormonia että estrogeenia – jotka siirtyvät verenkiertoon ihon läpi. Hormonit estävät munasolun irtoamisen munasarjoista ja paksuntavat kohdunkaulan limaa, mikä vaikeuttaa siittiöiden kulkua. Laastari kiinnitetään suoraan iholle joko alavatsaan, pakaraan, olkavarteen tai selkään. Laastari vaihdetaan uuteen viikon kuluttua. Kolmen viikon kuluttua pidetään viikon tauko, jonka aikana kuukautisten pitäisi alkaa.

    PESSAARI on ennen yhdyntää emättimeen asetettava taipuisa silikonikuppi. Se asetetaan kuin tamponi työntämällä pessaaria ylöspäin, kunnes kohdunkaula peittyy ja näin ehkäisee siittiöiden pääsyn kohtuun. Pessaarin voi jättää paikoilleen jopa 24 tunniksi ja poistetaan aikaisintaan kuuden tunnin kuluttua yhdynnästä. Sinun on itse varmistettava, että asetat pessaarin paikalleen oikein ja ajoittain varmistaa, että pessaari on ehjä.

    EHKÄISYRENGAS on valmistettu pehmeästä, joustavasta muovista, ja paikoilleen asetettuna se vapauttaa elimistöön keltarauhashormonia ja estrogeenia. Rengas asettuu emättimen seinämiä vasten, joten se asetetaan samalla tavoin kuin tamponi. Käsien pesun jälkeen rengasta puristetaan kokoon ja sitä työnnetään sisään, kunnes se lepää emättimen seinämiä vasten. Kun rengas on mukavasti paikallaan, sen voi unohtaa kolmeksi viikoksi. Kolmen viikon kuluttua rengas poistetaan ja pidetään väliviikko, jonka aikana kuukautisten pitäisi alkaa. Väliviikon jälkeen asetetaan taas uusi rengas.

    KONDOMI on ainoa menetelämän, joka toimii sekä ehkäisyvälineenä että suojaa seksitaudeilta.

    NAISEN TAI MIEHEN STERILISAATIO Kun halutaan pysyvää ja lopullista ehkäisymenetelmää, voi naisen tai miehen sterilisaatio olla yksi vaihtoehto. Sterilisaatio on tehokas ja hyvä – maailman eniten käytetty – ehkäisymenetelmä silloin, kun perheen lapsiluku on täysi. Naisen sterilisaatio tehdään laparoskopiassa eli vatsaontelon tähystyksessä. Toimenpide edellyttää nukutusta, ja se tehdään leikkaussalissa. Toimenpiteessä munanjohtimiin asetetaan metalliset klipsit, jotka tukkivat munanjohtimet lopullisesti. Miehelle sterilisaatio voidaan tehdä paikallispuudutuksessa polikliinisesti. Leikkauksen tarkoituksena on estää siittiöiden pääsy siemennesteeseen. Toimenpiteen yhteydessä kumpikin siemenjohdin katkaistaan kivespussin tyvestä.

    KUUKAUTISKIERTO JA OVULAATIO

    Osa ihmisistä sanoo harrastavansa seksiä ns. varmoina päivinä tai käyttävät menetelmää keskeytetty yhdyntä. Nämä eivät ole ehkäisymenetelmiä, mutta jos olet kiinnostunut tutustumaan omaan kuukautiskiertoosi ja mitä näillä varmoilla päivillä tarkoitetaan, voit lukea lisää täältä.
    Varmat päivät – kuinka hyvin tunnet kiertosi?

    Lähteet: Terveyskirjasto, Ehkäisynetti

    Vastaa