• You are currently viewing Kesäkodin siivousvinkit

    Kesäkodin siivousvinkit

    Kun Suomen kesä hellii, ei kesäkodin siivous kuulosta houkuttelevalta. Lapsiperheen elo siirtyy enenevissä määrissä ulos. Perheet grillaavat ulkona, suuntaavat kesämökeilleen ja ulkona ollaan aamusta iltaan, jolloin aikaa kodin siivoukselle ei tahdo jäädä. Suomen kesä on lyhyt, joten ulkona olosta pitääkin nauttia. Toki kodistakin on hyvä pitää huolta. Keräsimme tähän artikkeliin kolme helppoa kesäkodin siivousvinkkiä, jolla saat siivouksesta mielekästä, muttei sinun tarvitse kuitenkaan viettää tuntitolkulla siivoten.

    KESÄKODIN SIIVOUSVINKIT

    SIIVOUSVÄLINEET JÄRJESTYKSEEN
    Missä se imuri taas olikaan? Siivousaineetkin ihan levällään. Yksi kylppärin kaapissa, yksi keittiön kaapissa ja loput sikin sokin ripoteltuna kodin eri tiloihin. Ensimmäinen vinkki onkin se, että keräät kaikki siivousvälineet yhteen ja yksi toimiva idea onkin, että hankit siivousvälineille pienen pyörillä kulkevan kärryn tai mikäli kodissasi on siivouskaappi, järjestät sen niin, että sen avaaminen tuntuu mielekkäältä. Hyllyille voi laittaa erilaisia koreja ja niihin järjestellä esimerkiksi siivousrätit yhteen ja pesuaineet toiseen. Kun siivousvälineet on helposti saatavilla ja järjestyksessä, ei siivouksen aloittamiseen kulu turhaa energiaa.

    PANOSTA / PIHISTÄ
    Kesällä kannattaa panostaa ja pitää huolta erityisesti keittiön ja kylppärin siivoamisesta. Ota tavaksi siivota keittiö heti ruokailun jälkeen tai viimeistään illalla ennen nukkumaanmenoa. Keittiöön kerääntyy herkästi murusia, erilaisia ruokatahroja ja rasvaiset pinnat suorastaan huutavat pölyä tarttumaan ja onhan siistissä keittiössä paljon kivampi aloittaa kokkailukin.

    Toinen kesäkodin tila, jonka siivouksesta ei kannata pihistellä, on kodin kylppäri ja vessa, sillä kaikkien on mukavampi käyttää vessaa, joka on puhdas. Muistathan varata vessan pesuun omat siivousliinat ja vielä erikseen omansa wc-pöntön puhdistamiseen!

    HANKI SIIVOUSTUOTE, JOLLA PUHDISTAT MONET KODIN PINNAT
    Oletko hukassa, kun erilaisia purkkeja ja suihkeita on kymmeniä ja jokaiselle kodin pinnalle ja tilalle on omansa? Siivoussaippua on jokaisen kodin monitoimituote. Se on ihanteellinen esimerkiksi keraamisille liesitasoille, hanoille, kromi- ja rosteripinnoille ja tehoaa pinttyneimpäänkin likaan. Se soveltuu käytettäväksi myös mm. paljun pesuun, puutarhakalusteille, mattopyykille ja harrastusvälineille. Samaisesta Candle Light Story verkkokaupasta löytyy myös väkiviinaetikkapohjainen siivoussuihke, jos pidät enemmän suihkutettavasta tuotteesta. Lisäksi kyseiset tuotteet ovat kauniita, joten näitä siivoustuotteita ei tarvitse edes piilottaa kaappiin. Voit siis pitää niitä esillä, jolloin helpotat siivouksen aloittamista. Tuotteet ovat kotimaisia ja kauniin ulkonäön vuoksi soveltuvat myös erinomaisesti mökkituliaisiksi.

    Verkkokaupan lisäksi tuotteita voit ostaa tulevana sunnuntaina 12.6.2022 järjestettävästä pienyrittäjien pop upista Näsiksen tilalla, Pornaistentie 411, Sipoo

    – Poikien äidit toimitus –

    Vastaa