Kun lapsi voi huonosti, sitä ei aina huomaa

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista puhutaan paljon, mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitä lukujen, otsikoiden ja yleisten huolipuheiden takana oikeasti on. Mitä lapsi ja nuori voi kantaa mukanaan tavallisena koulupäivänä? Mitä he jättävät kertomatta vanhemmilleen? Ja ennen kaikkea, mistä voimme tietää, milloin lapsi tarvitsee enemmän tukea?

Nämä kysymykset nousivat esille Tallink Siljan järjestämässä Vastuullisuus After Work -tilaisuudessa, jossa Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenvuoro keskittyi lasten, nuorten ja perheiden tämänhetkiseen hyvinvointiin.

MLL kohtaa työssään jatkuvasti lapsia, nuoria ja vanhempia. Lasten ja nuorten puhelimeen, chattiin ja Vanhempainpuhelimeen tulevat yhteydenotot kertovat siitä, millaiset asiat juuri nyt mietityttävät suomalaisissa kodeissa. Ja yksi asia nousi erityisen vahvasti esiin: liian moni lapsi ja nuori kokee olevansa yksin.

Yksinäisyys ei aina näy ulospäin

Yksinäisyys on hankala asia, koska sitä ei välttämättä huomaa päällepäin. Lapsella voi olla luokkakavereita, harrastus tai aktiivinen elämä sosiaalisessa mediassa, mutta silti hän voi kokea, ettei hänellä ole ketään, jolle voisi aidosti puhua.

Ulkopuolisuuden tunne voi syntyä pienistäkin asioista. Siitä, ettei tule koskaan valituksi pariksi. Siitä, ettei pääse mukaan yhteiseen keskusteluun tai huomaa muiden sopivan tapaamisista ilman itseään. Lapsen maailmassa tällaiset tilanteet voivat tuntua valtavan suurilta, vaikka aikuinen saattaa ajatella niiden olevan vain ohimeneviä.

Siksi lasten ja nuorten yksinäisyyttä ei pitäisi vähätellä. Kaverisuhteet ovat tärkeä osa kasvamista, oman identiteetin rakentumista ja turvallisuuden tunnetta. Kun lapsi kokee toistuvasti jäävänsä ulkopuolelle, se voi alkaa vaikuttaa myös itsetuntoon ja mielialaan.

Ehkä meidän aikuisten pitäisi kysyä useammin muutakin kuin: Miten koulussa meni?

Voisimme kysyä esimerkiksi: Kenen kanssa vietit välitunnin? tai Oliko tänään joku hetki, jolloin olit iloinen? Joskus juuri arkinen ja tarkempi kysymys voi avata keskustelun, joka muuten jäisi kokonaan käymättä.

Aina lapsi ei itke tai sano suoraan olevansa surullinen. Joku muuttuu hiljaiseksi, toinen ärtyneeksi. Yksi vetäytyy omaan huoneeseensa, toinen taas alkaa oireilla koulussa tai riidellä kotona. Nuori voi sanoa, ettei mikään kiinnosta, vaikka todellinen tunne olisi se, ettei hän enää jaksa.

Aikuinen ei aina pysty ratkaisemaan ongelmaa, mutta hän voi kuunnella. Hän voi osoittaa, ettei lapsen tarvitse selvitä yksin. Hän voi myös sanoa ääneen ne tärkeät sanat: Minä olen tässä. Minä kuuntelen. Me selvitämme tämän yhdessä.

Myös vanhempi tarvitsee joskus kannattelua

Kun puhumme lasten hyvinvoinnista, katse kohdistuu luonnollisesti lapseen. Mutta MLL viestissä nousi esiin myös toinen tärkeä näkökulma: lapsen hyvinvointia ei voi täysin erottaa vanhemman jaksamisesta.

Vanhemmuus voi olla samaan aikaan maailman rakkainta ja kuormittavinta työtä. Arkeen voi mahtua unettomia öitä, huolta lapsesta, riitoja, työpaineita, taloudellisia murheita ja jatkuvaa tunnetta siitä, että pitäisi tehdä enemmän.

Moni vanhempi kantaa myös valtavia odotuksia itsestään.

Pitäisi olla kärsivällinen. Pitäisi kuunnella. Pitäisi tehdä terveellistä ruokaa, seurata koulunkäyntiä, muistaa harrastukset, olla läsnä ja samalla pitää huolta omasta työstä, parisuhteesta ja jaksamisesta.

Ei ole ihme, jos välillä väsyttää.

Siksi yksi MLL ajatuksista tuntuu erityisen tärkeältä: vanhemmuuden tukeminen on myös lasten tukemista.

Lapset tarvitsevat aikuisia myös silloin, kun he vaikuttavat pärjäävän

Nykyään lapsilta ja nuorilta vaaditaan paljon. He kasvavat maailmassa, jossa yhteys muihin on jatkuvasti läsnä puhelimen kautta, mutta samalla yksinäisyys voi olla voimakasta. Sosiaalinen media tuo mukanaan vertailua, ulkonäköpaineita ja pelkoa siitä, että jää jostakin paitsi.

Lisäksi lasten ja nuorten arkeen voivat vaikuttaa kiusaaminen, rasismi, seksuaalinen häirintä, mielenterveyden haasteet sekä perheen taloudelliset huolet. Myös ystävien pahoinvointi voi kuormittaa nuorta, joka saattaa tuntea vastuuta kaverinsa voinnista.

Nuoren ei kuitenkaan pitäisi joutua kantamaan aikuisen vastuuta toisesta nuoresta.

On tärkeää, että lapset tietävät, milloin salaisuus kannattaa kertoa aikuiselle. Jos ystävä voi huonosti tai kertoo asioista, jotka herättävät huolta, kyse ei ole luottamuksen rikkomisesta. Kyse on välittämisestä.

Myös tässä aikuisilla on tärkeä tehtävä. Meidän pitäisi tehdä itsestämme sellaisia ihmisiä, joiden luo on turvallista tulla – myös silloin, kun asia on vaikea, nolo tai pelottava.

Täydellistä vanhempaa ei ole olemassa

Ehkä yksi tärkeimmistä asioista, jotka lasten hyvinvoinnista puhuttaessa pitäisi muistaa, on tämä: lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa.

Lapsi tarvitsee riittävän turvallisen aikuisen.

Sellaisen, joka välillä hermostuu, mutta osaa myös pyytää anteeksi. Sellaisen, joka ei aina tiedä vastausta, mutta on valmis etsimään sitä. Sellaisen, joka voi olla väsynyt, mutta yrittää silti olla kiinnostunut siitä, mitä lapsen elämässä tapahtuu.

Usein juuri tavalliset asiat rakentavat lapselle turvallisuuden tunnetta. Yhteinen automatka. Iltapala keittiön pöydän ääressä. Koiran ulkoilutus. Kysymys siitä, miten päivä meni – ja ennen kaikkea aito halu kuulla vastaus.

Lapsen hyvinvointia ei aina rakenneta suurilla teoilla. Joskus se rakentuu siitä, että joku huomaa.

MLL työ muistuttaa siitä, että apua ja keskustelutukea on olemassa niin lapsille, nuorille kuin vanhemmillekin. Avun hakemiseen ei tarvitse olla mitään tiettyä syytä tai tarpeeksi suurta ongelmaa.

Jos oma jaksaminen mietityttää, lapsen käytös on muuttunut tai nuoren elämässä tapahtuu asioita, joista ei oikein tiedä, miten pitäisi puhua, keskusteluapu voi olla ensimmäinen askel.

Ehkä tärkeintä on muistaa, että huoli ei pienene sillä, että sen yrittää kantaa yksin.

-Poikien Äidit toimitus-