Kun jokaisesta uutisesta tulee salaliitto

Elämme aikaa, jossa lähes jokaisesta järkyttävästä uutisesta näyttää syntyvän muutamassa tunnissa kokonainen salaliittoteorioiden verkosto. Ensin tapahtuu jotakin poikkeuksellista. Sitten joku (yleensä joku vaikuttaja tai julkisuuden henkilö) julkaisee sosiaalisessa mediassa kysymyksen: ”Entä jos tässä on jotain muuta?” Pian kysymys muuttuu väitteeksi, väite ”varmaksi tiedoksi” ja lopulta joku syytetään tapahtumasta, vaikka hän on todellisuudessa syytön. Näin syntyy salaliitto.

Viime vuosina olemme nähneet tätä kaavaa toistuvasti. Esimerkiksi Lindsey Clancyn tapauksessa sosiaalisessa mediassa levisi erilaisia väitteitä ja spekulaatioita siitä mitä kulissien takana muka tapahtui ja kuka murhan oikeasti teki. Myös tuoreessa lentoliikenteeseen liittyvästä poikkeuksellisista tapahtumasta on jo rakennettu nopeasti salaliittoteorioita

Salaliittoteoria ei muutu todeksi sillä, että sitä toistetaan tarpeeksi monta kertaa

Sosiaalinen media tekee valheiden levittämisestä hyvin helppoa. Algoritmit suosivat usein sisältöä, joka herättää voimakkaan tunteen. Pelko, viha ja epäluulo saavat ihmiset kommentoimaan, jakamaan ja palaamaan sisällön pariin. Näin yksittäinen perusteeton väite voi muutamassa tunnissa näyttää siltä, että ”kaikki puhuvat tästä”.

Todellisuudessa puheenvuorojen määrä ei ole todiste väitteen paikkansapitävyydestä.

Vielä vakavammaksi asian tekee se, että salaliittoteorioissa on usein oikeita ihmisiä niiden keskellä. Joku voidaan nimetä syylliseksi, vaikka tutkinta ei ole vielä osoittanut mitään. Jostakin perheestä voidaan levittää kuvia ja henkilötietoja. Tavallinen ihminen voi joutua internetin vihamyrskyn kohteeksi vain siksi, että joku päätti yhdistää hänet tapahtumaan.

Onko tämä modernia noitavainoa?

Erityisesti vanhempien kannattaa pysähtyä miettimään omaa toimintaansa. Lapselle tai nuorelle ei voi uskottavasti sanoa, että ”internetissä ei saa uskoa kaikkea”, jos aikuinen itse jakaa jokaisen järkyttävän videon ja epäilyttävän väitteen tarkistamatta sitä ensin.

Hyvä ensimmäinen sääntö on yksinkertainen: mitä voimakkaamman tunteen uutinen herättää, sitä hitaammin sitä kannattaa jakaa. Faktantarkistus on erittäin tärkeää!

Onko väitteelle olemassa luotettava lähde? Onko asiasta kertonut esimerkiksi viranomainen tai useampi riippumaton uutislähde? Puhutaanko faktasta vai jonkun omasta tulkinnasta? Onko väitteen esittäjällä todisteita vai pelkästään kysymyksiä, vihjailua ja ”sattumia”? Onko asiaa tutkittu, vai onko kyse vasta epäilystä?

Myös lasten ja nuorten käytöstä kannattaa seurata. Ei siksi, että jokainen salaliittoteorioista kiinnostunut nuori olisi vaarassa, vaan siksi, että jatkuva altistuminen vihalle, pelolle ja epäluottamukselle voi vaikuttaa siihen, miten nuori hahmottaa maailmaa ja muita ihmisiä.

Jos nuori alkaa puhua siitä, että ”media valehtelee aina”, ”kaikki viranomaiset ovat mukana” tai että jokin ihmisryhmä on tapahtumien takana ilman konkreettisia perusteita, asia kannattaa ottaa keskusteluun. Hyvä tapa kysyä on ”Mistä tämä tieto on peräisin?”, ”Mitä todisteita tästä oikeasti on?” 

Tarvitsemme parempia tapoja etsiä vastauksia

Tärkeää on myös opettaa lapsille ja nuorille, että epäileminen ja salaliittoteoria eivät ole sama asia. Kriittinen ajattelu tarkoittaa sitä, että olemme valmiita muuttamaan käsitystämme uuden näytön perusteella. Salaliittomaisessa ajattelussa taas jokainen vastakkainen todiste voidaan helposti tulkita uudeksi todisteeksi salaliitosta.

Kaikkein tärkeintä on muistaa, että salaliitot käsittelevät oikeita ihmisiä. Ennen kuin jaamme jonkun nimen, kuvan tai syytöksen tuhansille ihmisille, meidän pitäisi kysyä itseltämme yksi yksinkertainen kysymys: Mitä jos tämä ei olekaan totta? Miltä minusta tuntuisi jos minun kuvaa ja nimeä levitettäisiin ympäri internettiä vaikka olisin oikeasti syytön?

Jos syyttömälle ihmiselle voi aiheutua siitä vakavaa vahinkoa, ehkä julkaisun jakaminen kannattaa jättää siihen.

-Poikien Äidit toimitus-