Minulla on eräs ystävä, jonka olen tuntenut jo teini-iästä lähtien. Olen itse sellainen kiltti luonne, joka yleensä tulee kaikkien kanssa toimeen ja myönnän, että minulla on aina ollut sellainen ihmisten miellyttämisen tarve, joka on ollut ajoittain rasittavaa itselleni. Minulla on lapsesta asti ollut sellainen kiltin tytön rooli, joka on seurannut aikuisuuteen asti. Ystäväni on taas toista maata. Olen havahtunut siihen asiaan, että tämä on sellainen myrkyllinen ystävyys.
Lue myös: Äiti-tytär -suhde on vaikea, onko teilläkin?
Aika vetää rajat
Pyrin pääsemään eroon miellyttämisen tarpeesta ja myös osittain tästä kiltin tytön roolista ja olenkin tässä vanhemmiten onnistunut. On ollut pakko alkaa vetämään niitä rajoja, koska en jaksa vaan enää miellyttää kaikkia. Ystäväni taas on aina ollut sellainen päällepäsmäri, kova puhumaan ja kovaääninen. Alkuun tämä olikin ehkä hauskaa, kun olimme vastakohdat toisillemme.
Hän ikäänkuin vie minua välillä kuin pässiä narussa, enkä ole oikein osannut vetää rajaa sille, miten hän kohtelee minua. Ajattelen sen niin, että jos siitä tulee hänelle hyvä mieli, niin voin ottaa sitä lokaa niskaani. Tämä on kuitenkin pidemmän päälle kestämätöntä ja olen vasta viime vuosina alkanut tajuamaan, kuinka yksipuolinen ystävyys meillä onkaan ollut.
Minä olen aina kuuntelemassa hänen ongelmiaan tai selvittelemässä ties mitä miesjuttuja. Kun itselläni on vaikeat ajat, ei hän oikein jaksa kuunnella, mitä minulla on sydämmelläni. Olen nyt tietoisesti alkanut vähentämään yhteydenpitoa häneen päin. Hän toki soittelee edelleen ja käy oven takana. Kerran kysyi tuossa, että mikäs minua vaivaa, kun ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Välillä ihmettelen, että kutsun tätä edes ystävyydeksi.
Tien päähän tullut myrkyllinen ystävyys
Nyt kuitenkin tein vihdoin sen päätöksen, etten halua enää olla hänen talutusnuorassaan ja tämä ystävyys on tullut tiensä päähän. Olen ennenkin kuullut sellaisista ystävyyssuhteista, jotka ovat todella kuluttavia varsinkin sille empaattiselle osapuolelle. Se, että toinen on jatkuvasti niin negatiivinen kaikesta on vain äärimmäisen rasittavaa, enkä yksinkertaisesti jaksa enää häntä. Haluan kerätä ympärilleni positiivisia ihmisiä, jotka tottakai voivat puhua myös negatiivisista asioista, mutta eri sävyyn. Kuunnellen ja tukien toisiaan. Onneksi minulla on myös näitä ihmisiä elämässäni.
En tule menettämään oikeastaan mitään, kun jätän hänet ikäänkuin pois elämästäni. Toivon hänelle kuitenkin kaikkea hyvää ja jos hän päättääkin tehdä täyskäännöksen elämässään niin voin antaa uuden mahdollisuuden, mutta luulen, että en kuitenkaan vähään aikaan. Nyt kerään kuitenkin rohkeutta ilmoittaa hänelle tästä asiasta, koska takana on kuitenkin useampien vuosien tie. Olen negatiivisuudesta hänelle silloin tällöin vihjaillut, mutta hän on ottanut niistä kommenteista aina hiukan nokkiinsa. Siksi tuntuu vaikealta kerätä rohkeutta sanoa asiat suoraan.
Onko tällainen myrkyllinen ystävyys sinulle tuttua? Vertaistukea kaipaan, koska pelkään, ettei hän jätä minua rauhaan, kun yritän irrottautua hänestä.
