Yhä useampi vanhempi ja lasten kanssa työskentelevä huomaa saman ilmiön, lapset ja nuoret voivat pahoin. Ahdistuneet lapset lisääntyvät ja kukaan ei ole varma miksi?
Ahdistus ei rajoitu yhteen asiaan, vaan sitä tuntuu tulevan joka suunnasta, ilmastokriisi, sodat, sosiaaliset tilanteet, ulkonäkö, tulevaisuus. Kuinka paljon lasten ja nuorten ahdistuksesta on tilanteen luomaa ja kuinka paljon meidän kasvattajien vika?
Totta kai lapset ahdistuvat, kun maailma on näin sekaisin -vai onko se sittenkään syy?
Moni aikuinen sanoo ymmärtävänsä lapsia, totta kai lapset ahdistuvat, kun maailma on näin sekaisin. Näkökulma on inhimillinen. Uutisvirta on taukoamaton, kriisit seuraavat toisiaan ja sosiaalinen media tuo ne kaikkien silmille reaaliajassa. Ilmastonmuutoksesta puhutaan usein eksistentiaalisena uhkana, ja geopoliittiset jännitteet esitetään dramaattisina otsikoina: “Sota syttyy pian”, “Maailma on kaaoksessa”. Tällaiset otsikot ahdistavat meitä aikuisiakin. Lapsen hermostoa ei kuitenkaan ole rakennettu niin, että se voisi jo käsitellä globaaleja uhkakuvia.
Yksi näkökulma on se, että lasten ei tarvitsisi olla näin ahdistuneita. Lasten kehityksen perusta on leikki, turva ja huolettomuus. Heidän ei ole tarkoitus kantaa maailman murheita harteillaan. Hans Rosling muistuttaa kirjassaan Faktojen maailma, että monilla mittareilla maailma voi paremmin kuin koskaan: köyhyys on vähentynyt, elinikä pidentynyt, naisten oikeudet parantuneet, lapsikuolleisuus vähentynyt ja koulutus lisääntynyt. Silti koettu ahdistus kasvaa, osittain siksi, että negatiivinen tieto leviää tehokkaammin kuin koskaan ennen.
Aikuisten vastuu on valtava!
Tässä kohtaa katse kääntyy meihin aikuisiin. Ovatko kasvattajat sysänneet liian aikaisin lapsille huolta maailmasta? Vanhemmilla on vastuu suodattaa tietoa ja säädellä sitä, mitä lapsen maailma täyttyy. Kaikkea ei tarvitse selittää heti, eikä kaikesta tarvitse puhua lapsen kuullen. Median vastuuta ei myöskään voi ohittaa, pelkoon perustuva uutisointi lisää klikkejä, mutta jatkuva uhkakuvien rummutus vaikuttaa suoraan lasten ja nuorten mielenterveyteen.
Pitäisikö lapsille tarjota turvaa enemmän? Ehkä uusi digilaitteiden käytön suositus ikäraja 13-vuotta on hyvä alku tälle. Vanhempien pitäisi myös lopettaa kahvipöydässä uhkakuvien syöttäminen lapsilleen ja opettajien puolestaan poliittisten ajatustensa jakaminen oppilailleen.
Tarkoitus ei ole kieltää todellisuutta, vaan suhteuttaa sitä. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka sanoo: “Maailmassa on ongelmia, mutta sinä olet turvassa.”
Ehkä ahdistuneet lapset eivät oikeastaan kerrokaan maailman tilasta, vaan siitä, miten me aikuiset sitä heille näytämme ja miten sen heille esitämme.
-Poikien Äidit toimitus-
Lähteet: Rosling, H. (2018). Faktojen maailma, THL: Lasten ja nuorten mielenterveys, WHO: Child and Adolescent Mental Health.
