Aika… Voi, kunpa aikaa vastaan voisi taistella… Tai kääntää kelloja taaksepäin. Poikani on yhtäkkiä lyhyessä ajassa hujahtanut pituutta hurjasti ja muutenkin miehistynyt. Mihin pienen pieni suloinen poikani katosi?
Murrosikä on nyt kynnyksellä ja sen kyllä huomaa! Lyhyessä ajassa on tapahtunut hurja muutos hänen käytöksessään ja alan olemaan jo hiukan huolissani. Kamalaa vääntöä harva se päivä, ja äiti on aina tietenkin se rage mutsi… Kiroillakin on alkanut. Olen yksinhuoltaja, joka tuo pienen lisämausteen, koska isä ei ole mukana elämässämme.
Lue myös: Apua, löysin poikani huoneesta kondomin! Teinipojan seksielämä
Pojan isähahmo on ukki
Isähahmona on toiminut onneksi isäni, joka onkin loistava isähahmo ja ukki onkin pojalle kovin tärkeä. Harmiksemme ukki on nyt huonossa kunnossa, mutta toiveissa on, että hän kuntoutuisi taas lähes entiselleen. Ikääkään ei vielä ole niin paljon. Tämäkin on tietysti vaikuttanut poikaan, koska varmasti pelkää, että menettää ukinkin.
Kovasti yritän jutella hänelle eri asioista ja pysyä rauhallisena, vaikka poika koetteleekin hermojani ja olen väsynyt. Nyt hän on joutunut hiukan huonoon seuraankin ja pyörii yläasteen myötä erilaisissa porukoissa kuin aiemmin ala-asteella. Iltaisin ei tule, kun on kotiintuloaika ja ei vastaa puhelimeen. Sen verran on kuitenkin järkeä päässä, että tulee ihmisten aikaan vielä. Mutta huolestuttaa, että tekee vielä jonkin katoamistempun. Näistä kun saa jatkuvasti Facebookissa lukea, kun lapsi kadonnut. Se olisi aivan kamalaa. Sen vuoksi olen ehkä hiukan antanut periksi.
Äidiltä vaaditaan nyt paljon
Mutta tiedän kuitenkin, että nyt jos koskaan äidin pitää pysyä tiukkana ja rauhallisena. Isäni tilanne vain painaa ja väsyttää. Mutta vertaistukea tarvitsen tilanteeseeni. Sen vuoksi tässä kirjoittelenkin teille nimettömänä. Kaikki vinkit murrosiän kynnyksellä olevan pojan kasvatukseen nyt tarvitsen, vaikka tietysti itsekin osaan maalaisjärkeä käyttää. Kaikkia hyviä vinkkejä ei vain kasvatusoppaista saa. Josko joku ihana olisi ollut samanlaisessa tilanteessa ja selvinnyt siitä voittajana.
Sisimmässäni tiedän, että poika on saanut hyvät eväät elämään ja olen hänet parhaani mukaan kasvattanut ja kertonut, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän sen varmasti erottaa, mutta väärä seura saa tuon ikäisen tekemään kaikenlaista ajattelematta. Täytyykö tässä vaan ristiä sormet ja varpaat ja toivoa, että sisimmässään poika tekee kuitenkin oikein?
