• Nukkuuko lapsi tarpeeksi?

    Nukkuuko lapsi tarpeeksi?

    Moni meistä vanhemmista on joskus pähkäillyt, nukkuuko lapsi tarpeeksi? Viimeistään silloin, kun lapsi tulee murrosikään ja illalla valvominen venyy herkästi myöhään yöhön. Jokaisen ihmisen unentarve on erilainen, mutta on olemassa tietynlainen kaava, jonka mukaan voi arvioida unen määrän riittävyyden.

    Aikuisen ihmisen unentarve on 6-9 tuntia. Toiset pärjäävät vähemmällä, toiset vaativat enemmän. Lapsella unentarve on suurempi.

    Paras mittari sopivan unen määrään on joskus kokeilla eri pituisia yöunia. Sopivan yöunen jälkeen, olo on aamulla levännyt ja päivä sujuu virkeästi. Lapset harvemmin osaavat tulkita omaa olotilaansa niin taitavasti, että ymmärtäisivät nukkua tarpeeksi. Lapsen tarpeellinen unensaanti, onkin meidän aikuisten vastuulla.

    lapsi ja uni

    Kuinka paljon unta on tarpeeksi?

    Lapsen tarpeellinen unensaanti kannattaa turvata, sillä riittävä unensaanti on erittäin tärkeää lasten kehityksen kannalta. Nukkuminen virittää aivot niin, että lapsen psyykkinen suorituskyky on paras mahdollinen päivän aikana. Lapsen mieli pysyy virkeänä ja rauhallisena hyvien yöunien jälkeen. Uni vaikuttaa myös fyysisiin suorituksiin. Hyvin nukkuneet lihakset vapautuvat päivän stressistä ja valmistautuvat ottamaan vastaan uusia haasteita. Nämä seikat ovat tärkeitä lasten koulunkäyntiä ja urheiluharrastuksia ajatellen.

    Lue myös: Yökastelu on yleisempää pojilla, kuin tytöillä

    Pieni vauva tarvitsee unta vuorokaudessa noin 11 h. Joillekin lapsille voi riittää vähempikin. Unentarve vähenee, kun lapsi kasvaa. Alle 5 vuotiaan on hyvä nukkua noin 10-13 tuntia yössä. Vaikka unentarve väheneekin pikkuhiljaa, ei radikaalia muutosta tapahdu vielä alle 10 vuotiaan unentarpeessa. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että alle kymmenvuotiaat saavat yli kymmenen tuntia unta.

    Teini-iässä unentarve hieman vähenee, mutta liian usein nu0ret nukkuvat aivan liian vähän. Sisäinen kello muuttuu, ja nuori valvoo herkästi pidempään, kuin ennen. Koulu kuitenkin alkaa yhtälailla aikaisin. Teinin unentarve liikkuu 7-9 tunnin välillä.

    hyvä uni

    Rauhoita illat ja tuo rutiinit

    Vanhempien tulisi valmistautua lapsen nukkumaanmenoon siten, että kodin ilmapiiri on rauhallinen ja leppoisa jo tunti ennen haluttua nukkumaanmenoaikaa. Lapsilla saattaa käynnistyä ennen nukkumaan menoa ”iltaralli”, mutta siitäkin huolimatta kodin tunnelma tulisi pyrkiä pitämään rauhallisena.

    Lue myös: Ihana rasittava teini -vai lapsi kuoren alla?

    Tutut iltarutiinit helpottavat lapsen nukahtamista. Iltapala, pesut ja pisut, sekä satuhetki, valmistavat lasta nukkumaan. Lapsi rauhoittuu, kun tutut rutiinit toistuvat ja hän tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.  Katso, että lapsen nukkumisympäristö on raikas, sopivan lämpöinen ja vuodevaatteet ovat puhtaat. Yritä toimia rauhallisesti ja kiireettömästi, kun peittelet lapsen unille.
    Rauhoita iltahetki! Lapsi aistii herkästi vanhemman kiireen ja kärsimättömyyden, mikä voi vaikeuttaa nukahtamista.

    Lähteet: AskelTerveyteen,Terveyskirjasto, MLL

    -Poikien Äidit-

    Vastaa

    ×

    Ostoskori