• You are currently viewing Miniäni teki saman, kuin Meghan Marklen

    Miniäni teki saman, kuin Meghan Marklen

    Katsoin sydän rinnassa takoen koosteita Prinssi Harryn ja Meghan Marklenin haastattelua Oprahissa. Alunperin Meghan Marklen sanoi, että haluaa olla rauhassa, nyt istutui kuitenkin koko maailman edesssä haastattelussa, kertomassa, että miehen suku kiusaa.

    Tämä tapaus on tuntunut minulle erityisen tutulta, sillä olen kokenut saman. Miniäni teki saman (ilman Oprahin haastattelua), kuin Meghan Marklen ja koko perheemme kärsi siitä. Poikani etunenässä.

    Minulla on kaksi poikaa ja tytär. Erityisesti pojat olivat pienestä asti tosi läheiset keskenään. Tilanne muuttui, kun miniäni astui kuvioihin. Hän oli polttanut siltoja takanaan ennenkin. Kaippa se oli ensimmäinen varoitusmerkki, että hän ei kutsunut poikani ja hänen häihin kuin muutaman sukulaisen ja ystävän. Muiden kanssa oli välit menneet. Häät tulivat nopeasti ja olimme tottakai onnellisia silmin nähden rakastuneen poikamme puolesta.

    Miniä riitaantui toisen miniäni kanssa

    Sitten alkoi tapahtua. Ensin miniä suuttui toiselle miniällemme jostain. Syykin jäi vähän epäselväksi kaikille, mutta se oli joku väärä katse tai lause jossain tilanteessa. Siitä se pallo alkoi vierimään. Ensin oli mykkäkoulua tätä toista miniäämme kohtaan, joka ei ollut edes aivan selvillä mistä hänelle oltiin suuttuneita. Sitten siihen alettiin sekoittamaan meidän poikia soppaan mukaan. Miniä ei suostunut enää olemaan samassa tilassa toisen poikani ja hänen vaimonsa kanssa. Veljekset näkivät toisiaan keskenään. Kunnes sekään ei enää käynyt. Miniä kielsi poikaani näkemästä veljeään.

    Lue myös: Tämä on sinulle kiusaajan äiti

    Minun ja miniän välit pysyi ihan hyvänä, mutta tottakai tämän tyylinen pesäero veljesten välillä vaikutti minuun ja poikien isään. Emme voineet viettää joulua tai juhannusta yhdessä koko perhe, koska miniät eivät mahtuneet saman katon alle. Yritimme ymmärtää herkkää miniää, joka oli selvästi hyvin erilainen kuin me muut. Yritimme tukea ja kuunnella, mutta mitä enemmän sitä teimme, sitä pahemmin tilanne meni solmuun. Emme tehneet mitään oikein.

    Huomasimme, ettei poikammekaan voinut enää hyvin. Ilo oli kasonnut hänen silmistään. Huomasin saman muutoksen Harryssa tuossa Oprahin haastattelussa. Meghan Marklen on imenyt Harrysta elämän ilon.

    Yritimme pitää poikamme lähellämme, pidimme häneen yhteyttä, mutta suhteemme lipui kauemmaksi ja kauemmaksi. Lopulta poikani ja miniäni muuttivat toiselle puolelle Suomea asumaan. Se tuli ihan puskista. Syynä ei ollut työ tai miniän sukulaiset, vaan halu viedä poikani mahdollisimman kauaksi meistä.

    miniä
    photo: Kelly Sikkema

    Poikani vapautui lopulta

    Vuosien päästä jotain tapahtui. Poikani vapautui. Yksi päivä poikani soitti minulle ja itki valtoimenaan. Hän kertoi, että haluaa tulla takaisin kotiin. (Tarkoitti kotikaupunkiaan). Hän oli päättänyt erota vaimostaan. Poika kertoi, että tuntuu, kuin hän olisi herännyt jostain unesta ja vasta nyt tajunnut mitä ympärillä tapahtui. Hän on voinut niin monta vuotta huonosti, ettei ole edes itse sitä tajunnut sitä. Hän oli menettänyt ystävänsä, sukunsa ja kaikki tämän vaimonsa mielenoikkuja seurauksena ja vaimoaan tukiessa. Onneksi lapsia ei vielä ollut mukana kuvioissa.

    Lue myös: Kun pojastani kasvoikin tyttö

    Poikani muutti kuin muutti takaisin kotikaupunkiin. Hän rakastui nuoruutensa ihastukseen uudelleen ja ovat olleet siitä eteenpäin yhdessä onnellisena. Minusta tuli myös mummo. Jännä nähdä miten käy lopulta Prinssi Harryn ja Meghan Marklen.

    Ajatukseni kertoa tarinani muillekin lähti oikeastaan siitä, että huomasin ihmisten ylistävän Prinssi Harrya siitä kuinka upeasti hän seisoo vaimonsa rinnalla. Samanlailla meidän pojat oli opetettu. Omaa vaimoa tulee tukea, vaikka mikä olisi. Jälkeenpäin harmittaa tämä opetukseni, sillä se tuotti pojalleni monia vuosia turhaa pahaa oloa. Ei kenenkään pitäisi ohjeistaa omaa lastaan kärsimään loputtomasti toisen takia. Ei miehen tehtävä ole seistä vaimon rinnalla, vaikka mikä olisi. Miehen tulee ajatella yhtälailla itseään ja omaa hyvinvointiaan, samanlailla kuin meidän naistenkin. Lopulta meillä kaikilla on vain yksi elämä, emme voi elää sitä vain toista tukien.

    Kommentit

    1. Sanna

      Oho, olipas hieno ja hyvä analyysi. Näin tämä taitaa olla.

    2. Riitta

      Hei, upea tarina. Olemme seuranneet Harrya ja Meghania samoin. Kokemukset ovat meillä poikamme kanssa ihan samat
      kuin Sinulla. Miniämme ei ole puhunut meille 11 vuoteen sanaakaan ja syytä siihen ei ole meille kerrottu. Poikamme on
      yrittänyt pitää välejä meihin nämä vuodet, mutta n vuosi sitten nekin katkaistiin. Syytä ei kerrottu. Onneksi
      lapsenlapset käyvät luonamme silloin tällöin vanhemmiltaan salassa. Poikamme on heikentynyt ja totinen. Kaikki joulut ja
      juhannukset ovat menneitä. Onneksi poikasi tajusi asian vihdoin ja pääsi eroon. Meille sitä ei ole vieläkään tapahtunut. Tässä
      alkaa jo toivokin hiipua. Ikää on pojalla jo 43v. Kokonaisuutena tämä helvetti on kestänyt jo 20 vuotta.

    3. Sisko

      Kirjoitan tämän ajatellen äitiäni. Veljeni valitsi naisen, joka teki juuri näin. Erkaannutti, haki draamaa kaikesta ja kaikista ja lopulta meidän sukumme oli hänen mielestään aivan turha. Olemme pitäneet auki polkua, jotta veljemme saisi koska tahansa olla yhteydessä, mutta toistaiseksi miniä on saanut hänet katkaisemaan välit.

      Toivon edelleen, että veljeni löytää takaisin.

    4. Susanna

      Meillä tilanne se, että anoppi teki elämämme mahdottomaksi tyttärensä kanssa. Kymmenen vuotta katselimme tilannetta, kunnes he tekivät jotain sellaista, että mieheni mitta täyttyi ja hän katkaisi välit heihin.
      Ettei kirjoituksesta saisi väärää käsitystä, että tässäkin miniä olisi se kauhea ”Meghan”, kerron, että anoppini on jo aiemmin riitaantunut omien sisarustensa ja muun suvun kanssa. Kun hänen mielestään kaikki muut kiusaavat häntä.
      Välien katkaisu 15 vuotta sitten tuntui pahalta, mutta oli ainoa oikea ratkaisu. Kenenkään ei tarvitse myydä sieluaan luonnehäiriöisen ihmisen, oli hän sitten mitä sukua tms tahansa.

    Vastaa