Lapsemme on pienestä pitäen ollut erilainen poika, tykännyt enemmän “tyttöjen jutuista” leikeissä ja vaatteissa, lähinnä väreissä. Huomasin eron niin sanottuun peruspoikaan jo silloin, kun hän oppi ilmaisemaan oman tahtonsa.
Kohta 13-vuotias lapsi on vajaan vuoden verran käynyt kuraattorin juttusilla ja olemme käyneet perheenä lasten psyk.polilla kovien kasvukipujen vuoksi. Vastaanotoilla 13 vuotias lapsi on ottanut esiin oman seksuaalisuutensa. Palaverissa loppusyksyllä selvisi, että hän on pienestä asti kokenut olevansa enemmän tyttö kuin poika ja häntä ahdistaa ja ärsyttää, kun hänestä puhutaan poikana. Tämä ei tullut mitenkään yllätyksenä, ajankohta oli vain aikaisempi kuin odotin. Viimeisen vuoden aikana hän on asiaa käynyt läpi itsekseen ja se on voimistunut/varmistunut.
Lue myös: 7 pojan äiti vastaa 7:ään kysymykseen
Tämä sukupuoliepäselvyys ja itsetutkiskelu selittää hirmu paljon lapsen haasteellista käytöstä läpi lapsuuden.Toivon, että olisin ollut rohkeampi ja itsevarmempi vanhempi jo aiemmin ja antanut lapseni olla enemmän oma itsensä jo paljon pienempänä. Esimerkkinä mainittakoon hiusten kasvatus, pojillahan kuuluu olla lyhyt tukka sekä rajoitin tyttöjen lelujen saamista lahjoiksi. Pelkäsin hirveästi, aivan liikaa, ulkopuolisten ihmisten tuomiota. Nykyajan vanhemmuus ja varmuus vanhemmuudessa on vaikeampaa kuin aiemmin. Joka suunnasta tulee ohjeita ja syytöksiä, koskaan et ole riittävä.
Erilainen lapsi
Olemme mieheni kanssa helpottuneita ja sinut asian kanssa, hämmentyneitä toki. Arki on rauhoittunut asian esiin tulon jälkeen huomattavasti. Voimme vain kuvitella millaisen sisäisen ristiriidan kanssa hän on joutunut taistelemaan! Voimme ainoastaan olla lapsemme tukena ja kannatella häntä. Olen hänestä todella ylpeä, hän on rohkea lapsi! Jotain olemme tehneet oikein, kun hän uskaltaa tällaisen asian ottaa esiin. Olemme aina painottaneet lapsillemme, että he ovat meille tärkeimpiä ihmisiä maan päällä ja juuri sellaisina kuin ovat. Suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus ja muiden hyväksyntä sellaisina kuin ovat, ovat meille tärkeitä arvoja. Emme voi valita ihmisiä ympärillämme, meidän on opittava vähintäänkin sietämään heitä. Kaikista ei voi eikä tarvitse tykätä, kaikkien kanssa pitää tulla toimeen! Ja aina puolustetaan itseä ja heikompia!
Läheiset ovat ottaneet tiedon vastaan erittäin hienosti. Kaikilta asiasta tietäviltä on tullut ainoastaan positiivisia kommentteja (saattavat tuntea leijonaemon 😉 ). Toiset isovanhemmatkin totesivat, etteihän tämä minään yllätyksenä tullut, ainahan lapsemme on ollut erilainen.
Nyt asian tultua esille, olen alkanut pelätä tulevaisuuden haasteita. En voi lapseltani ottaa suruja ja murheita pois, toivon vain, ettei hän joudu suunnattomaan myllytykseen ja kiusatuksi. Toivon, että hänellä on riittävän voimakas itsetunto kantaakseen kaikki vastoinkäymiset. Onneksi elämme avoimemmassa ja suvaitsevaisemmassa maailmassa kuin muutama vuosikymmen sitten!
Loppujen lopuksi, pelot, tavoitteet ja ennakkoluulot ovat meidän vanhempien päiden sisällä. Joten annetaan lasten olla lapsia ja luottaa itseensä ja maailmaan. Luotetaan me vanhemmat lapsiimme! Elämä ja maailma kantaa! Joskus siinä tarvitaan meidän vanhempien apua, joskus vielä pääsemme sanomaan, että mitäs minä sanoin, mutta silloinkin otamme kainaloon, silitämme hiuksista, lohdutamme, luomme uskoa parempaan huomiseen ja kerromme rakastavamme!
Niin. Kiva että laitoit tällaisen tarinan. Vieläkö ihmettelet miksi näistä asioista puhutaan paljon tänä päivänä? Miksi pitää miettiä ennen kuin kutsuu poikia pojiksi tai tyttöjä tytöiksi tuntematta heitä yhtään ja olettaen asioita? Tämäkin poika (tyttö!) oli kärsinyt kun häntä oli aina kutsusta pojaksi tekemällä oletuksia. Ajattelemisen aihetta meille kaikille!
Nyt en oikein ymmärrä kommenttiasi. Tottakai minä ymmärrän ajatuksesi, mutta olen silti sitä mieltä, että poikia saa kutsua pojiksi ja tyttöjä tytöiksi. Ei ole tervettä alkaa piilottelemaan ihmisten sukupuolia. On kasvuvaiheessa tärkeääkin tunnistaa miksikä on isona kasvamassa. Esimerkiksi tälle jutun pojalle voi myöhemmin olla tärkeää tulla kutsutuksi tytöksi, eikä henkilöksi. Se voi olla hänelle hyvinkin voimaannuttavaa. Tärkeää on, että ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti, riippumatta siitä onko tyttö vai poika vai muunsukupuolinen tai mikä tahansa. Ei se auta asiaa, että ketään ei saa enää kutsua pojaksi tai tytöksi. Meille pitäisi opettaa suvaitsevaisuutta ja sitä, että lapset/aikuiset uskaltaisivat rohkeasti kertoa jos kokevat olevansa toista sukupuolta kuin biologisesti ovat. Suvaitsevaisuudella autamme myös tätä asiaa.
Vuoden vanha artikkeli, mutta tuli nyt vastaan. Komppaan TIttaa, tämä sukupuolten monimuotoisuus on yksi iso syy miksi poikien äidit sivusto tuntuu niin vieraalta ja ahdistavalta. Ikään kuin poikien äitinä/isänä olisi jotenkin erilaista kuin tyttöjen äitinä/isänä. Ajatella, mitä maailmaa olisikaan kun oletettu sukupuoli ei olisi määrittävä tekijä, vaan kohtaisimme jokaisen yksilöän. Ymmärtäisimme, että se mitä housujen sisällä on, on vain pieni pala meitä, siinä missä silmien väri tai oikeakätisyys. Ymmärtäisimme ettei väreillä, leluilla, vaatteilla tai mielenkiinnon kohteilla ole sukupuolta.
Uskon, että rakastatte lastanne aivan älyttömästi ja hän toivottavasti pärjää tämän asian kanssa. Mutta mieti, kuinka paljon helpompi niin hänelle kuin minulle tai kaikille muillekin olisi olla ja elää, kun ulkoiset tekijät eivät määrittäisi identiteettiämme väärin koko ajan? Kun vauvasta asti saisimme kasvaa juuri sellaisiksi kuin olemme eikä meitä sukupuolitettaisi väärin tai jaettaisi aivan koko aikaa sen mukaan?
Tasavertainen kohtelu, siihen tuo tyttö-poika jaottelu oleellisesti liittyy. Juuri siihen sukupuolisensitiivisyydellä pyritään. Kun et tiedä onko joku poika tai tyttö tai jotain muuta, niitä sanoja ei tarvitse tarpeettomasti käyttää. Lapsia voi kutsua lapsiksi, tai nimeltä.
En tiedä auttaisiko hahmottamaan paremmin, jos maailmassa ihmiset jaettaisiin näkökyvyn perusteella. On silmälasipäisiä ja silmälasittomia. Ajatella jos koko päivän, vuodesta toiseen pitäisi korostaa näitä ominaisuuksia. Ne on toki olemassa, osan niistä näkee jopa päällepäin, osa tippuu puoliväliin, näkee osittain ilman laseja mutta laseilla paremmin. (Vähän niin kuin sukupuolten moninaisuus, se on jana, ei selkeä jakolinja.) Mutta aina kuulisi Silmälasi-Jenna, SIlmälasi-Marko, Lasiton-Outi ja Lasiton-Pii. Tänään lasittomat tekevät tuota ja lasilliset tätä. Huomenna lasilliset menevät sitten uimaan ja lasittomat hiihtämään. “Hei Lasiton, voisitko viedä roskat?” “Lasillinen, laita astiat pois.” Lasittomat, autot ovat tuolla vasemmassa nurkassa. Lasilliset, teille on täällä tosi pieniä söpöjä pikkutavaroita uudessa nukkekodissa.
Näkyvää, mutta täysin tarpeetonta jakamista, vaikkakin ajateltaisiin että lasien kanssa todennäköisemmin jokin asia onnistuisi paremmin kuin ilman laseja tai toisin päin. Myös kutsuminen koko aja noilla määreillä on ahdistavaa. Koit sitten olevasi osa lokeroitua porukkaasi tai et.
Joka tapauksessa, toivotavan hirmuisesti tsemppiä sekä teille että lapsellenne tulevaisuuteen. Ollaan yhdessä se muutos, jolla meillä jokaisella on parempi tulevaisuus.
Hei Elina, vastaan postiisi Poikien Äitien yhteisön puolesta, vaikka tämän kirjeesi kirjoititkin Sana on vapaa-kirjoittajalle. Onko mielestäsi myös yhtä väärin, että on olemassa äitiryhmiä? Yleensäkin siis ryhmiä äideille? Esim neuvolassa tai sosiaalisessa mediassa? Jos vastaat tähän, että ei, niin silloin olet mielestäni hyvin epäreilu sanoessasi, ettei saisi olla ryhmää poikien äideille. Mikäli sukupuoli ei määritä meitä yhtään, niin ihan turha on olla mitään äitiryhmiä missään, isät ovat ihan saman arvoisia. Olisi varmaan syytä olla vain vanhempi ryhmiä. Toisaalta olisiko sekin lokeroimista? Miten me vanhemmat olemme muka erilaisia kuin kaikki muut ihmiset? Pitäisikö olla vain ihmisille suunnattuja ryhmiä? Toisaalta, onko ihmisten nostaminen johonkin erityisasemaan myöskään tarpeellista? Entä eläimet sitten?
Ymmärrät varmasti itsekin, että me tarvitsemme maailmassa myös ryhmiä. Moni äiti kaipaa vertaistukea muista äideistä, vain äidiltä voi saada vertaistuen äitiyteen. Olisi aika surullista jos sellainen vertaistuki joltain ryhmältä kiellettäisiin. Sama juttu poikien äitiydessä. Kyllä se on omanlaistaan. Erityisesti kun on kasvattettavana monta poikaa. Montako poikaa sinulla on? Oletko sinä ihminen, joka osaa oman kokemuksen myötä sanoa kuinka poikien ja tyttöjen kasvattaminen ei eroa mitenkään toisistaan? Voisit kertoa tuon äidille jonka kolme poikaa painii kasassa äidin sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta huolimatta 🙂
Kirjoittat, että sanaa poika ja tyttö ei tarvitsisi käyttää. Ei varmaan sitten sanaa mies ja nainenkaan? Eikä äitiä ja isää? Sinähän voit naisoletettuna mennä jatkossa miesten pukutiloihin uimahallissa, koska ei ole miehiä ja naisia. Oletko valmis siihen? Voit myös ottaa osaa miestensarjaan urheilussa, koska ei tarvita miestensarjaa, kaikki samaan vaan…olisiko se mielestäsi reilua?
Ehkä jos sivumme sinua ahdistaa, kuten tuolla mainitsit, niin ei kannata sivuillemme uudestaan eksyä. Ahdistavia asioita kun kannattaa elämässä vältellä. Ihanaa viikkoa sinulle. -Jonna-
Pointti on siinä että ei kannata olettaa jonkun olevan tyttö tai poika koska oikeasti kukaan muu kuin hän itse ei sitä tiedä!
Pekka Lapsen mieli voi vaihtua, kuten se vaihtuu usesin aikuisillakin. Sukupuoli määräytyy biologiasta. Murrosiän jälkeen epäselvät tapaukset häviävät 95 %:sti. Ei 13 vuotias ole vielä kypsä päättelemään tällaisia asioita. Aina on ollut tyttömäisiä poikia, mutta he ovat silti onnellisia poikia.
Nykyinen sateenkaari-ideologia ja sen mukana trans-ajattelu on lähtenyt jo ns. lapasesta. Mitään kritiikkiä ei enää sallita. Eräässäkin tapauksessa oletukset transseksuaalisuudesta hävisivät, kun kasvattaja vaihtui.
Moni on pettynyt myös sukupuolenvaihdokseensa. Aluksi vaihdos tuntui onnistuneen, mutta myöhemmin samat ongelmat palasivat. Trans-lain uudistus mahdollistaa myös alaikäisiltä sukupuolen vaihdoksen ja ääritapauksessa lapsi saatetaan ottaa jopa vanhemmlita pois jos he kieltävät lapselta sukupuolenvaihdoksen. Siis täysin järjetöntä.
Kaikki kaaos lähti liikkeelle sukupuolineurtaalin avioliiittolain jälkeen ns- kaltevan pinnan seurauksensa, josta tulikin suoraa pudotusta. Sitä ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä.
Vaalit ovat tulossa., joten huomioikaa että ette anna ääntänne sellaisille tahoille jotka eivä ole samaa mieltä kanssanne näistä asioista.
Höpö, höpö! Ei ihme, että lapsen pää menee sekaisin, jos äiti luulee, että on olemassa tyttöjen värejä ja poikien värejä. Ja vielä olettaa, että tukan pituus määrää sukupuolen! HAH! Onko hullumpaa ja ennakkoluuloisempaa. Vanhemmathan tässä on alkanut tehdä faktoista poikkeavia oletuksia ja lapsi toteuttaa vanhempiensa fantasioita, kun luulee ettei muuten kelpaa. Sukupuoli on synnynnäinen ominaisuus. Sen saa selville lapsen jokaisesta solusta. Tällaiset tukka-väri-asenteet on lapsen kaltoinkohtelua.MILLAINEN tyttö tai poika on, se kehittyy vuorovaikutuksesssa muiden ihmisten kanssa.
Suomessa pitäisi olla luoa syntyä myös poikamaisena tyttönä tai tyttömäisenä poikana, ilman että joku taho on välittömästi muuttamassa koko sukupuolta
Älkää nyt ainakaan mitään lopullista tehkö ennenkö lapsi täysi ikäinen ja osaa itse päättää, minä nimittäin pienenä halusin olla poika ja hiukset leikattiin poikien malliin, syy varmaan oli että kaikki lapset naapurissa oli poikia joiden kanssa vartuin, 13 v iässä olin muka ihastunut luokkatoveriin tyttöön, ehkä johtui ajan hengestä sillon paljon joka puolella näkyi tvssä homoseksuaaleja, vanhemmat oli kyllä kovin ymmärtäväisiä, mutta onneksi siihen aikaan ei sukupuolia lähdetty heti muokkaamaan, olisi aivan hirveää jos en olisikaan tänä päivänä nainen ja äiti. Nuoruus on semmosta oppimista ja kaiken kyseenalaistamista, paljon muutoksia voi tapahtua kun mieli kehittyy. Aikuisena sitten vasta tietää mitä oikeasti haluaa. Olen edelleen tosi poikamainen, tykkään remontoida ja harrastaa miesten kanssa, hyvät ystävät miehiä, mutta olen silti nainen ja ylpeä siitä. Omalla tytöllä huomaan samoja piirteitä jo nyt, olenkin ostanut leluiksi autoja, rakennustyökaluja, kaikkea mikä häntä kiinnostaa, haluan opettaa että nainen pystyy kaikkeen samaan mitä mies.