• You are currently viewing Mitä hoitajalle lahjaksi? – päiväkodin työntekijä kertoo

    Mitä hoitajalle lahjaksi? – päiväkodin työntekijä kertoo

    Haluatko antaa lapsesi kasvattajalle lahjaksi jonkinlaisen kesämuistamisen? Kohta tosiaan on taas se aika, kun koululaiset jäävät kesälomalle ja päiväkodeissakin osa lapsista jää lomalle. Yksi lomalle lähdön “rituaali” monessa perheessä onkin antaa jonkinlainen kiitos lapsen kasvattajalle kuluneesta vuodesta, mutta kysymys kuuluukin

    MITÄ ANTAA LAHJAKSI?

    • Kahvihuoneeseen yhteiseksi vietävä kori, jossa esimerkiksi keksejä, hedelmiä, kahvia, teetä…
    • Erilaiset käyttölahjat, kuten esimerkiksi saippua ja käsirasva, joka tulee hyvin suurella todennäköisyydellä käyttöön eikä jää kaappeihin pyörimään
    • Kesäkukka ruukussa
    • Lahjakortti jätskikioskille tai johonkin kesäkahvilaan
    • Viinipullo / kuohari toimii myös, mutta sitten kannattaa jo tuntea hoitaja sen verran hyvin, että tietää ettei hän pahastu lahjasta tai toinen vaihtoehto on pelata varman päälle ja ostaa kyseinen kesäjuoma alkoholittomana.

    Lue myös: Kesäloma tulee, mihin lapset? – vinkkejä

    Lahjan kylkeen voi lisäksi ostaa valmiin kortin tai päästää lapsen omat taiteilijan lahjat vauhtiin ja askarrella kortin. Nappaa alta vielä ihanat runoideat korttiin ja kaunis kesämuistaminen on valmis.

    Mukavaa hoitajaa
    nyt kaikesta tahdon kiittää,
    näistä hauskoista yhteisistä vuosista
    niin paljon muisteltavaa riittää.

    Jokainen puutarhuri jättää jälkensä
    kasvattamiinsa taimiin –
    samoin jokainen tapaamamme ihminen
    antaa palan itseään
    muistoksi elämän tielle.
    Kiitos, kun autoit minua kasvamaan.

    Kertoisin sinulle salaisuuden,
    jos vain saisin tilaisuuden.
    Kertoisin hauskoista retkistä,
    päiväkodin onnellisista hetkistä.
    Muistaisin sinua halauksin,
    hyvän mielen toivotuksin.

    Poikien äidit toimitus –

    Vastaa