• You are currently viewing Siskollani on mustasukkainen ja hallitseva mies

    Siskollani on mustasukkainen ja hallitseva mies

    Siskollani on mustasukkainen ja hallitseva mies, joka pilaa siskoni suhteet sukuunsa.

    Siskoni oli pitkään teinirakkautensa kanssa yhdessä, mies on minun mieheni hyvä ystävä. He erosivat myöhemmin, mutta heillä on yhdessä useampi lapsi.

    Sen jälkeen siskollani on ollut kaikenlaista pientä suhdetta ennen tätä seuraavaa vakavaa, mistä nyt kerron. Sanotaan nyt vaikka, että siskoni uusi mies on nimeltään “Masa.”

    Alku vaikutti lupaavalta

    Aluksi heidän suhde vaikutti hyvältä. Masa ja siskoni olivat heti todella rakastuneita toisiinsa ja viettivät paljon aikaa yhdessä. Vähän outoa lääppimistä se alku oli, mutta ajattelimme kaikki, että ovat vaan niin rakastuneita, että heidän pitää olla kiinni toisissaan koko ajan. (myöhemmin olen tajunnut, että mies merkkasi reviiriään)

    Aika kului ja he muuttivat yhteen. Varoitusmerkkejä Masassa oli jo jonkin verran nähtävissä. Tuntui kun hän kilpailisi kaikkien kanssa siskoni huomiosta. Tätä kilpailua kohdistuu jopa siskoni lapsiin. Se tuntui erityisen pahalta.

    Lue myös: Sisarulkopuolisuus. Minua ei hyväksytty koskaan

    Pian alkoi ilmenemään vielä suurempia ongelmia. Kun Masalle selvisi, että minun mieheni on hyvä ystävä siskoni ex-miehen kanssa, lakkasi Masa puhumasta miehelleni. Kyllä, oikeasti lakkasi täysin puhumasta. Ei edes moikkaa enää jos vastaan jossain tulee tai sattuvat samaan paikkaan vaikkapa juhliin.

    Siskoni on ohjeistanut minua, että Masan aikana ei saa puhua hänen ex-miehestään mitään.

    Mies hallitsee ja määrää

    Lisää ongelmia oli luvassa. Siskoni on sairaanhoitaja ammatiltaan ja paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Masa on niin mustasukkainen, että soittelee siskoni työpaikalle jatkuvasti.

    Sama juttu jos olemme siskon kanssa jossain, niin puhelin soi jatkuvasti. Se on todella häiritsevää. Siskoni vastaa aina nanosekuntissa Masalle, vaikuttaa siltä, että pelkää Masan suuttuvan jos ei vastaa heti.

    Masa on ehdottanut siskolleni, että siskoni vaihtaisi työpaikkaa. Ilmeisesti pitäisi olla töissä jossain missä siskoani voisi valvoa paremmin?

    Lue myös: Kun pojastani kasvoikin tyttö

    Olen jutellut siskolleni hienovaraisesti siitä, että tämä juttu vaikuttaa nyt oudolta. Kysynyt esimerkiksi sitä, että eikö siskoani haittaa, että hänen menonsa ovat nykyään täysin miehen käsissä. Sisko puolustaa Masaa. Keksii erilaisia tekosyitä selittämään tämän mustasukkaista käytöstä.

    Ennen siskoni lähti kanssani treenaamaan, leffaan tai syömään jos pyysin, nyt hän joutuu aina kysymään lupaa Masalta. Tuntuu ettei siskoni uskalla enää tehdä omia päätöksiään.

    En tiedä mitä sotia siellä kotona käydään kun en ole kuulemassa? Olen kuitenkin tietoinen, että monta tiukkaa riitaa heillä on jo ollut. Aika tulista tuntuu olevan.

    En tiedä mitä tehdä? Siskoni on minulle rakas. En haluaisi hänen elävän suhteessa missä häntä hallitaan mustasukkaisuudella. Siskoni näkee mustasukkaisuuden söpönä, mies ei ole kuulemma tuntenut sitä muiden kumppanien kanssa. Minusta mustasukkaisuus on kamalaa.

    Mitä voin tehdä, vai voinko mitään?

    Onko pakko katsoa vierestä kun Masa tuhoaa siskoni elämän ja pikkuhiljaa sulkee ulos tämän kaikki läheiset ihmiset?

    -Anonyymi kirjoittaja- 

    Voit lähettää anonyymin kirjoituksesi meille jonna@poikienaidit.fi tai sarianna@poikienaidit.fi

    Vastaa