Kaksosten äiti täällä hei! Jos jotain sanontaa inhoan niin se on: Kaksi menee siinä missä yksikin. Koska se ei vaan kertakaikkiaan pidä paikkaansa.
Meillä on kaksoset, ihanat pojan pallerot, kohta 4 vuotta. Heillä ei ole muita sisaruksia joten meidän lapsiperhearki alkoi heti useamman lapsen kanssa.
Kun olin raskaana niin moni kahden lapsen äiti rauhoitteli, kahden kanssa on kuulemma helppoa. Joo, mutta mitäs kun ne kaksi on vauvoja samaan aikaan, saa hampaita samaan aikaan, oppii kävelemään samaan aikaan, huutaa yöt samaan aikaan ja kiipeää joka paikkaan SAMAAN AIKAAN.
Kaksoset ei todellakaan mene siinä missä yksikin. Tervetuloa tänne kokeilemaan.
Kaksoset villitsevät toisiaan
Miten näistä vuosista on selvitty? Hyvin ja hyvin huonosti.
En tiedä nukuimmeko mieheni kanssa ollenkaan ensimmäiseen vuoteen. Pojat olivat itkuisia yöllä ja aina kun toinen lopetti niin toinen aloitti. Tämä aika ei ole ollut parisuhteelle sitä parasta aikaa.
Aluksi toinen meistä piti toista vauvaa sylissä ja toinen toista. Jos jouduin olemaan kaksosten kanssa yksin, niin välillä toinen pojista ei saanut syliä vaikka olisi halunnut.
Myöhemmin taaperoiden kanssa on ollut paljon läheltä piti -tilanteita kun pojat ovat kavunneet ylös syöttötuoleissa ja kiipeilleet keittiöntasoille. Puhumattakaan tästä ajasta kun pojat ovat neljä. Meno on ihan mahdotonta.
Vaikka minulla on vertaistukea muista monikkoperheistä niin olen yksin sen kanssa, että kaksospoikani ovat todella villejä. Tunnen muutaman monikkoperheen missä kaksoset ovat tyttöjä ja yhdessä tyttö ja poika. Heillä kaikilla tuntuu olevan paljon helpompaa.
Tuntuu, että pojat villitsevät meillä toisiaan mitä älyttömämpiin temppuihin. On kaivettu jääkaapista kananmunat ja pelattu niillä ja mailoilla sisällä. On roikuttu verhoissa kuin liaanissa ja lopulta verhotanko tippui alas. On maalattu suklaalla tapetit ja tussilla lattiat. Nämä pojat ehtii joka paikkaan jo siinä ajassa kun minä käyn vessassa.
Kaksosten äiti pulassa
Minua äitinä vähän pelottaa poikien kiinteä suhde ja toistensa jatkuva villitseminen. Me emme isän kanssa saa otetta heidän välisestä suhteestaan, se on niin vahva. Olen miettinyt pitääkö poikia alkaa erottamaan väkisin jotta meno vähän rauhoittuisi. Laittaa esimerkiksi tulevaisuudessa eri luokille kouluun. Onko kukaan muu monikkoperhe tehnyt näin?
Onhan se ihanaa, että pojat ovat toisilleen tärkeitä, mutta olisi mukavaa saada pidettyä heidät myös hengissä. Olisi myös kiva ehtiä itsekin istahtamaan vaikka sohvalle välillä, sen sijaan, että juoksee poikien perässä paniikissa koko ajan.
APUA! SOS!
