Kun aloimme odottaa viidettä lastamme, ei minulla ollut ajatusta tai toivetta siitä, tulisiko perheeseemme viides poika vai ensimmäinen tyttö. Olin vain onnellinen raskaudesta. Melko alusta asti alkoi kuitenkin ulkopuolelta tulla keskustelun aloitusta aiheesta, toivoisinko tyttöä tai harmittaisiko, jos tulisi taas poika. Pikkuhiljaa aloin itsekin asiaa sitten pohtimaan. Aloin toivoa tyttöä. Vaikka toiveeni oli tyttö, oli minulla positiiviset ajatukset myös mahdollisesta poikalapsesta.
Raskausviikon 17 alussa ultrassa näkyi melkoisen selkeä tyttötapaus. Vauvalla ei ollut jalat ristissä eikä hänen asentonsa muutenkaan ollut sellainen, että siinä olisi jäänyt tulkinnan varaa. Ultraava lääkäri sanoi, että tässä ne pojan pallit kyllä yleensä näkyy tässä vaiheessa raskautta, jos on näkyäkseen, mutta älä nyt silti ala aivan vielä lastenhuonetta sisustamaan.
Aloin siis elämään ajatuksessa, että meille tulee tyttö. Fiilistelin ja loin mielikuvat sisälläni kasvavasta tyttövauvasta. En kuitenkaan alkanut ostamaan vielä mitään hankintoja tyttö-lupauksen perusteella, onneksi. Päätin, että haluan nähdä vielä toisessa ultrassa vauvan olevan tyttö. Varasin uuden ajan raskausviikon 19 alkuun. Sielläpä sitten ultrattiin ajan kanssa ja epäilyksille ei jäänyt varaa; tuleva lapsemme olisikin poika. Yllätyin todella siitä, kuinka vahva negatiivinen tunnereaktio valtasi saman tien mieleni.
“EN HALUA POIKAA”
Pidättelin itkua koko ultrauksen ajan. Kätilö sanoi, että on melko yleistä kokea pettymystä tässä tilanteessa. Kun pääsin ulos ja autoon, aloin vollottaa kuin pahan uutisen saanut ihminen. Laitoin viestit miehelle ja muutamalle lähimmälle ystävälle. Lähdin ajelemaan autolla tunniksi ja menin heti tosi syviin vesiin. Itkin ja myös huusin ääneen kuinka en halua taas poikaa, enkä halua olla vain poikien äiti. Sanon nyt rehellisesti, että ajattelin myös olevani niin sanotusti turhaan raskaana. Ilo raskaudesta katosi saman tien. Tunsin olevani masentunut, vaikka järjellä tiesin kaiken olevan hyvin.
Tuntui, etten tule pääsemään tästä yli. Asia tuntui ylitsepääsemättömältä. Lähdin samana iltana kiertelemään lastenvaateliikkeitä ajatuksena kerätä ihanaa fiilistä ostamalla pojalle söpöjä vaatteita. Masennuin kuitenkin entistä enemmän, kun näin ympärilläni vain rumia poikien vaatteita ja vastakohtana laajemmat valikoimat kauniita tyttöjen vaatteita. En ostanut mitään. Sen päivän ja illan kuormitin kavereita ja miestäni huolella. Piti saada puhuttua asiaa pois mielen päältä.
SURU MENETETYSTÄ TYTÖN ÄITIYDESTÄ
Ymmärsin heti järjellä, että pettymys tulee jostain muualta kuin tulevasta ihanasta pienestä poikavauvasta. Tiesin ja tiedän tämän tulevan lapsen olevan suurella todennäköisyydellä viimeinen lapsemme ja surin sekä koin käsittelemisen tarvetta siitä, että pitäisi luopua ikuisesti tyttölapsen vanhemmuuden identiteetistä. Olin aina kuvitellut olevani joskus myös tyttölapsen äiti. Nyt se mahdollisuus vietiin pois ja asian lopullisuus iski yllättävän kovaa. Koin kateutta kaikkia tyttöjen äitejä kohtaan.
Aloin myös valmistautua ulkopuolisten kommentteihin. Tiesin, että poikauutisen tultua julki, minulta kyseltäisiin fiiliksiä, ja sitä, vieläkö tämän jälkeen yritettäisiin tyttöä. (Ihan niin kuin olisimme nytkään yrittäneet tyttöä, me yritimme lasta). Valmistauduin myös niin sanottuihin osanottoihin ja päivittelyyn siitä, kuinka raskasta elämä varmasti on näin monen poikalapsen kanssa. Totuus on, että en koe elämäämme ollenkaan raskaaksi ja poikamme ovat todella herttaisia ja ihania. Ajatus poikien äitiyden raskaudesta tulee täysin ulkopuolelta.
Vaikka ajattelen näin, tiedostan kuitenkin, että todellisuus tulee näyttämään sen, kuinka nimenomaan tämä tuleva pieni poikalapsi on tarkoitettu perheeseemme ja sopii siihen täydellisesti. Meille ei anneta useinkaan sitä mitä haluamme, vaan sitä mitä tarvitsemme.
IHANA, RAKAS JA SULOINEN POIKAVAUVAMME
Onnekseni tämän asian käsittely meni kohdallani samalla kaavalla kuin muutkin vaikeat asiat. Olin vuorokauden syvissä vesissä ja seuraavana päivänä pääsin sieltä pois. Ajatukset alkoivat kääntyä positiiviseen suuntaan. Nyt nautin taas raskaudesta, olen saanut mielikuvan vauvasta kääntymään pojaksi ja odotan innolla suloista pientä yhteistä lastamme ja hänen vanhemmuuden jakamista mieheni kanssa.
Kiitos kun luit,
-Anonyymi kirjoittaja-
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää jonna@poikienaidit.fi ja sarianna@poikienaidit.fi osoitteeseen
Ihanaa, että kirjoitit rehellisesti tuntemuksistasi, täsmälleen samat fiilikset oli minullakin kolmatta poikaa odottaessa, ja lähes yhtä nopeasti vaihtuivat taas onneen vauvasta. Ihana, että joku uskaltaa sanoa näitä ”kiellettyjä” ajatuksia myös ääneen. Tuntui, että olin yksin niiden kanssa aikanaan.
Onnea vauvasta ja tsemppiä loppuodotukseen!
Kiitos kommentista 🙂 Mietin kyllä jonkun aikaa kehtaanko kirjoittaa tästä aiheesta, mutta ajattelin sitten, että ehkä jotku voi samaistua… Tunteille ei oikein voi mitään ja nämä pettymyksen tunteet yllätti kyllä itseni. Onneksi tunteiden ja asioiden käsittelyyn voi itse vaikuttaa ja negatiivisuus vaihtui positiivisiin ajatuksiin. Ihanaa loppusyksyä sinulle 🙂
Sanoitit niin hyvin 10 vuoden takaiset fiilikseni, niin hyvin että kyyneleet nousi silmäkulmiini, teksti kaikenkaikkinensa olisi voinut olla jopa autoajeluineen minun. Meni siinä tovi että pääsin asiasta yli, terveydenhoitajani oli onneksi hyvin ymmärtäväinen. Ja minun nuorinhan on siis 6v. poika, jonka raskaudessa en jostain syystä kokenut enää samaa fiilistä sukupuolen suhteen. Tsemppiä loppuraskauteen 🩵
Ja kiitos aivan ihanasta blogista, olen usein lukenut tekstejäsi kyyneleet silmissä koska voin niin samaistua niihin.
T. Neljän pojan äiti
Voi ihana kommentti, kiitos tästä <3 Mun yksi ystävä, jolla myös neljä poikaa, sanoi myös että kolmannen kohdalla käsitteli suuren pettymyksen ja sitten nejännen pojan kohdalla ei enää tullut samanlaista tunnemyrskyä. Yllättävän moni on kyllä samaistunut näihin tunteisiin, kiva jakaa fiiliksiä muiden kanssa 🙂 Ihanaa syksyn jatkoa sulle!
Todella ymmärrettäviä tunteita, jotka kumpuaa varmasti pääosin siitä tyttölapsen ”menetyksestä”. Kun on ehtinyt jo olla vahvat mielikuvat tulevasta lapsesta tai haaveita tyttölapsesta esim. lapsuudesta lähtien, ei ihmekään että niistä luopinen tuntuu pettymykseltä ja masentavalta. Varmasti todella yleistä ja yleistä myös toiseen suuntaan, jos on odottanut kovasti poikaa ja tuleekin vain tyttöjä. Onneksi olet saanut jo käännettyä tämän iloksi tulevasta vauvasta. Tsemppiä kovasti loppuraskauteen!
Kiitos kommentista <3 Joo näinhän se juuri on, kun on kuvitellut tytön vanhemmuutta koko ikänsä niin siitä luopuminen tuntuu/tuntui tuskalliselta. Mutta ei onneksi vähennä tulevan pienen pojan odotuksen intoa enää 🙂