Kyllähän niitä tarinoita aina välillä näkee kun mies vaihtaa nuorempaan. Toisinkin päin tiedän, esimerkiksi ystävättäreni otti vuosi sitten nuoremman miehen. Aina ennen olen ollut sivustakatsoja, mutta nyt se osui sitten omalle kohdalle, mieheni vaihtoi nuorempaan.
Olo on kuin käytetyllä rukkasella, sellaisella joka on parhaat päivänsä nähnyt, vähän kulunut ja omistaja päättää heittää sen roskiin.
Miten tästä pääsee ylitse?
Tällä hetkellä on sellainen tunne, että en pääse tästä ylitse. Ymmärrän eron, meillä oli jo pidempään ongelmia ja jokainen ihminen saa tottakai erota kun siltä tuntuu. Erosta en osaa olla vihainen tai loukkaantunut, mutta jostain syystä uudesta nuoresta naisesta olen.
En voi mitenkään kilpailla itseäni melkein 20 vuotta nuorempaa naista vastaan. Olen lähemmäksi 50, enkä näytä enää parikymppiseltä. Eikä minulla ole parikymppisen kevyttä elämänasennetta ja huolettomuutta.
Minun rintani roikkivat, naamassani on ryppyjä ja minulla on äitiyden huolia ja vastuuta. En ole mikään saalis mutta toivoin, että yhteinen historiamme pitäisi miehen luonani. Enkä vain toivonut, olin siitä lähes varma.
Parisuhdeterapiaa vai mitä?
Mieheni on aina ollut todella hyvä mies ja hyvä isä. Minulla ei ole hänestä mitään huonoa sanottavaa. Meillä on ollut ihana elämä yhdessä.
Kuten sanoin, ymmärrän eron, meillä on ollut hyvin vaikeaa viimeiset vuodet. Ero on käynyt minullakin useasti mielessä, mutta olen halunnut selvitä tästä yhdessä. Olen todella pettynyt, että mieheni ei enää halua.
Mieheni on sanonut, että suostuu kanssani pariterapiaan vaikka onkin jo virallisesti lähtenyt. Onko tässä vaiheessa pariterapia yhtä tyhjän kanssa?
Ja erityisesti haluaisin nyt vertaistukea tähän olotilaani. Meneehän tämä ohitse? Kertokaa. että menee! En halua tuntea koko loppu elämääni oloani käytetyksi rukkaseksi.
Kiitos vertaistuesta.
-Anoyymi kirjoittaja-
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää s-postitse myynti@poikienaidit.fi TAI tämän sivun alalaidasta yhteydenotto lomakkeella.
