Poikien on usein yhteiskunnassamme vaikeampaa saada lupaa näyttää haavoittuvaa puoltaan. Se voi johtaa sisäänpäin kääntyvään pahoinvointiin tai aggressioon. Kun pojilla on mahdollisuus ilmaista erilaisia tunteita vapaasti, vähentää se kasaantuneita ongelmia. Tunteiden sanoittaminen auttaa. Muuten lasten ja nuorten pahan olon tunteet voivat purkautua ikävällä tavalla, kuten Pirkkalassa ja nyt Hämeenlinnassa nähtiiin.
Pirkkalassa on tapahtunut 20.5.2025 16-vuotiaan pojan väkivallanteko Vähäjärven koulussa, jossa hän puukotti kolmea tyttöä. He ovat loukkaantuneita, mutta eivät hengenvaarassa. Uhrien vammat ovat vaatineet sairaalahoitoa. Tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo Iltalehdelle, että tytöt ovat päässeet eilen kotiin.
Poika oli suunnitellut tekoaan puoli vuotta ja käyttänyt apunaan tekoälyä. Ennen väkivaltaa hän julkaisi manifestin, jonka lähetti Iltalehdelle tapahtuman aikoihin.
Tänään puolestaan MTV ja Iltalehti kertoivat Hämeenlinnalaisessa Rengon koulussa alle 12-vuotiaan lapsen vahingoittaneen toista samanikäistä uhria teräaseella. Välituntivalvojana ollut rehtori pystyi onneksi puuttumaan hyökkäykseen välittömästi. Uhrin vammoihin ei tarvittu ensihoitoa. Poliisi tutkii, onko tapauksella yhteyksiä eiliseen Vähäjärven koululla sattuneeseen nuoren väkivallantekoon.
Mistä lasten ja nuorten paha olo johtuu?
Tapahtumat ovat herättäneet paljon keskustelua lasten ja nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista. Ilmiön taustalla on moninaiset ongelmat ja haasteet: lapsilla ja nuorilla on paljon mielenterveyden ongelmia, kuten masennusta, ahdistusta ja toivottomuutta. Esimerkiksi psykoterapiaa on lähes mahdotonta saada, eikä sairastuneella itsellään ole välttämättä voimia hakea tarvitsemaansa apua.
Toisaalta on lapsia ja nuoria, joiden pahoinvointia kukaan ei ole näkemässä. Silloin siihen ei voida myöskään puuttua ajoissa. Vanhemmilla itsellään saattaa olla mielenterveydenhaasteita tai päihteiden käyttöä, jolloin lapsen tai nuoren paha olo voi jäädä huomaamatta.
Paljon pinnalla ollut lasten yksinäisyys ja rankatkin kiusaamiskokemukset jättävät syviä jälkiä. Se voi johtaa sisäänpäin kääntyneeseen vihaan tai masennukseen sekä itsetuhoisiin ajatuksiin. Toisaalta se voi aiheuttaa myös kostonhalua ja aggressiivisuutta. Sosiaalinen eristäminen saattaa saada nuoren radikalisoitumaan, jolloin hän voi suunnitella väkivallantekoja, esimerkiksi juurikin kouluissa. Yksinäinen nuori voi kokea löytävänsä paikkansa huonoista nettiyhteisöistä, joista saa mielestään oikeutuksen väkivaltaisiin tekoihin.
Lisäksi elämme maailmassa ja yhteiskunnassa, jossa joudumme päivittäin lukemaan kauheita sotauutisia tai muita väkivallantekoja. Kärsimme ilmastokriisistä ja tulevaisuuden näkymät ovat epävarmoja, samoin työmarkkinat. Ne voivat lisätä turvattomuuden tunnetta. Arki on kiireistä ja hektistä, jolloin esimerkiksi vanhemmat eivät ehdi olla niin paljoa läsnä ja kuunnella lasta.
Miten tunteiden sanoittaminen auttaa?
Suomessakin on edelleen vanhoja ajatusmalleja koskien poikien tunne-elämää ja tunteiden näyttämistä. Se juontaa juurensa aina Suomen sotiin asti, jolloin miehiltä ja pojilta vaadittiin kovaa luonnetta ja tunteiden syrjään laittamista. Pahaa oloa hoidettiin alkoholilla tai muilla päihteillä. Hankalista asioista vaiettiin.
Nämä mallit siirtyivät seuraavalle sukupolvelle ja vaikka ikäluokka kerrallaan tilanne on ollut parantumaan päin, on taustalla kuitenkin yhä vahvoja vääränlaisia ajatusmalleja. Tällainen on esimerkiksi ajatus siitä, että pojat eivät itke tai saa tunteilla liikaa.
Tilannetta tulisi lähteä ratkaisemaan siten, että vanhemmat tarkkailisivat ensin omia tunnesäätelytaitojaan ja ajatusmallejaan. Jos he huomaavat siellä parannettavaa, heidän olisi hyvä opetella pois huonoista toimintatavoista, esimerkiksi yhdessä terapeutin kanssa. Joskus omia ajatuksia on helpompi jäsennellä, kun sen kirjoittaa konkreettisesti ylös paperille tai puhuu aiheesta ystävilleen.
Näitä samoja keinoja vanhempi voi opettaa lapselleen. Joskus aikuinen menee hämilleen siitä, että huomaa omassa pojassa voimakasta herkkyyttä. Esimerkiksi pojan itkuherkkyys voi huolestuttaa vanhempia. Tilannetta ei helpota se, että yhteiskunnassa saatetaan kritisoida tällaista lasta.
Voidaan myös kuvitella, että suurin osa pojista olisi niin sanottuja rämäpäitä: äänekkäitä, juoksemassa aina joka paikkaan, kilpailuhenkisiä, vahvoja ja niin edelleen. Poikalapsi voi olla myös sekoitus molempia: yhtä aikaa kova, mutta herkkä. Ja joskus poika on toden totta myös rämäpää, sekin on yhtä ok.
Vanhemman tulisi sanoittaa ääneen sitä, että lapsi saa olla sellainen kuin on ja näyttää kaikenlaisia tunteita, kuitenkaan satuttamatta muita. “Jos me emme keskustele lastemme kanssa, niin kyllä he viimeistään esiteini-ikään mennessä ovat luisuneet meidän käsistämme ja sulkeneet itsensä meiltä aikuisilta,” toteaa Oulun yliopiston akatemiatutkija Tuija Huuki.
Avuksi tunteiden käsittelyssä kannattaa ottaa keskustelu vaikeistakin asioista, yksinäisyyden helpottaminen sekä taiteen, musiikin ja liikunnan eri itseilmaisun keinot. Tämä kaikki on “parasta terapiaa” myös poikalasten hyvinvointiin.
Vain sallimalla poikien näkyä yhteiskunnassamme juuri sellaisena kuin he ovat, olemalla ylpeitä heistä ja antamalla lasten erilaisille tunteille sijaa, voimme välttää Pirkkalan kaltaiset väkivallanteot.
-Poikien Äidit toimitus-
Lähteet: Alberta health services, Iltalehti, Pbs kids for parenting, Yle
