• You are currently viewing Lintsailu ja kaverihaasteet johtuivatkin ADHD:sta
    kuva: Carafife

    Lintsailu ja kaverihaasteet johtuivatkin ADHD:sta

    Pojan lintsailu ja kaverihaasteet tuottivat perheelleemme pitkään päänvaivaa. Haluan kertoa tarinani, jotta joku muu samassa tilanteessa oleva saisi apua nopeammin.

    Haaasteet alkoivat kun 10 vuotias alkoi lintsaamaan koulusta. Lintsailua kesti 1,5v ja aamutoimien haasteet olivat itseään ruokkiva oravanpyörä, joka sai pojan voinnin lopulta lähenemään masennusta.

    Lopulta poika kertoi kaverihaasteista ja tehtäviin liittyvistä vaikeuksista. Asiaa lähdettiin selvittelemään.

    Lintsailua kesti 1,5 vuotta

    Lintsailua kesti 1,5 vuotta, kunnes vihdoin saimme ADHD diagnoosin. Tuen ja pienluokan avulla saatiin tilanne paremmaksi.
    Siirryttyäni etätöihin, pystyin tukemaan aamutoimissa ja viime lukuvuonna ei ollut yhtään lintsausta. Pojan itsetunto alkoi talvella kohota ja synkistely väistyä.
    Nyt poika on taas ihana, iloinen, persoonallinen ja puhelias itsensä. Hän luottaa jo paremmin itseensä ja ymmärtää että haasteista huolimatta hän osaa paljon sekä pärjää haasteden kanssa.
    Tänä lukuvuonna kokeillaan jo hänen lempiainettaan englantia isossa luokassa. Jo kolmannella luokalla hän keskusteli englanniksi pelikavereiden kanssa ja auttaa mielellään veljeään lukivaikeuksien kanssa.
    Poikien Äiti blogi: Elämäni ADHD pojan äitinä
    Vastavuoroisesti veli on tsempannut toiminnallisten haasteiden, kuten siivoamisen tai aamutoimien kanssa.
    Adhd ei tarkoita pelkästään haasteita, vaan poikani on mahdottoman taitava muistamaan ulkoa itseään kiinnostavia asioita, todella ällistyttävän kiinnostava keskustelukumppani, toisia lämpimästi huomioon ottava, rohkeasti erilainen, lämminsydäminen ja innostava. Hän kertoo mielellään mitä on oppinut ja tenttaa tietoja aina välillä minulta niin pysyy äidinkin aivojumppa kunnossa.
    ADHD

    Opettajan ja perheneuvolan apu on ollut merkittävää

    Pojan opettaja on pienluokalla ollut aivan mahtavan isossa roolissa enkä pysty ikinä kiittämään häntä tarpeeksi upeasta työstään poikani kanssa. Olemme saaneet paljon tukea myös perheneuvolasta ja perhetyöntekijöiltä.
    Koko perhe voi nyt paremmin ja olemme saaneet perheenä todella paljon kiitoksia halukkuudestamme ottaa apua vastaan sekä avoimmuudestamme. Pelottavaahan se on kun yleensä on joku haaste, jonka vuoksi avun piiriin ohjataan ja helposti tulee mietittyä että olenko syyllinen vanhempana kun kaikki ei suju niinkuin lehtikuvissa tai somessa.
    Olen päättänyt etten jatka äitini tapaan “mitä ne muutkin ajattelee”, vaan lähden ratkaisukeskeisesti lähestymään ongelmaa.
    Jos on jotain mitä voin tehdä, niin kokeilen poikien hyvinvoinnin eteen mitä tahansa.

    Korvasin sanan EI

    Opettelin olemaan sanomatta EI ja minusta tuntui tarhaikäisten vilkkaiden poikien kanssa että sanavarastoni oli rajoittunut vain juuri siihen sanaan.
    Piti miettiä kiertoilmaus kiellolle ja sanoa mitä haluaa lapsen tekevän. Kehujen sanominen sekuntien sisään toivotusta käytöksestä oli todella yllättävän vaikuttava juttu, En enää hiljaa kurkannut oven raosta jos pojat leikkivät nätisti yhdessä vaan huikkasin kehut että hienosti leikitte yhdessä.
    Aluksi pojat olivat hämmästyneitä kehuista, mutta pian he alkoivat tulla kertomaan minulle että olivat tehneet näkemättäni jotain ystävällistä veljelleen.
    Olimme valinneet siis toivottavaksi muutokseksi poikien välien paranemisen ja keskityimme kehumaan pieniäkin asioita, missä he käyttäytyivät ystävällisesti veljeään kohtaan. Paljon on tehty töitä erilaisten haasteiden parissa perheenä ja paljon on kehitytty. Erityisellä lämmöllä muistan Ihmeelliset vuodet-ryhmän, johon osallistuimme perheneuvolassa poikien ollessa pienempiä ja etenkin vertaistuki oli tosi tärkeä. Se vaati todella työtä puoli vuotta, mutta saimme perheenä siitä valtavan paljon.
    Adhd:sta haluaisin sanoa sen, että add:n poistaminen on mielestäni surullista. Adhd mielletään seinille hyppivien poikien “selitykseksi”, enkä itsekään tajunnut asiaa ennen vähemmän vilkkaan poikani diagnoosia. Olin täysin yllättynyt diagnoosista, mutta mitä enemmän meille kerrottiin asiasta ja mitä enemmän luettiin, tultiin aika samaan päätökseen että meillähän on pojan kanssa ihan samat ongelmat.

    Vastaa