Jos jotain tiedän, niin sen, että onnea on olla äiti pojalle.
Täytin juuri 37 vuotta (kylläpä aika menee nopeasti) ja rakas ystäväni antoi minulle syntymäpäiväkortin jossa luki, ”elämä on kuin arpa, koskaan ei tiedä mitä saa ja tulee vastaan”. Ja näinhän se menee.
En olisi kuuna enkä päivänä uskonut 10 vuotta sitten, odottaessani esikoistani, että tulen olemaan joskus vielä äiti neljälle pojalle. En olisi uskonut paljoa muutakaan mitä elämässäni on myöhemmin tapahtunut, mutta erityisesti tämä poikakatraan äitiys on jotain sellaista, mitä en ihan osannut odottaa.
Toivoin aina isoa perhettä. Eräs tuttavani muistutti minua juurikin, että puhuin aikanaan viidestä lapsesta. Itse muistan suunnitelleeni mieheni kanssa vähintään kolmea lasta. Toisaalta, koskaanhan ei olisi voinut tietää saako lapsia yhtäkään kappaletta. Meillä kävi tuuri. Olin sitäkin jo alustavasti miettinyt, että siinä tapauksessa jos emme saisi biologisia lapsia, niin haluaisin adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi.
Nyt tässä ja nyt, olen äiti neljälle eläväiselle pojalle. Tämä on niin totta, kuin totta voi olla. Poikani Ossian, Oliver, Oscar ja Ollie ovat elämäni tarkoitus. Kaikki tapahtumat matkallani ovat valmistaneet minua tähän, poikien äitiyteen. Tämä on haastavaa, tämä on hermoja raastavaa, tämä on ihanaa, tämä pakahduttaa onnesta, tämä on kaikkea sitä ja paljon enemmän mitä äitiydeltä uskalsin toivoa.
En saanut mitä odotin, mutta sain sen mitä tarvitsin.
Tässä minun mielestäni TOP 10 syytä, miksi on mahtavaa olla äiti pojalle
1. Poikien kanssa elämä on jotenkin selkeää. Ainakin meillä pojat näyttävät tunteensa ja heitä ei tarvitse yrittää lukea. Jotenkin sellainen ”draama” puuttuu kokonaan, mitä saa naisena ihan tarpeeksi muualtakin.
2. Menevälle äidille sopii menevät pojat. Poikien kanssa on vauhtia ja sporttia, mikä on ainakin minulle omiaan. Kaikista vaikeinta minulle olisi istua paikallaan askartelemassa ja nypläämässä.
3. Saa kokea jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Olenhan jo ollut itse tyttö ja nähnyt millaista on tyttöjen maailma. Nyt pääsen ihan kunniapaikalta näkemään poikien maailman, kaverisuhteet ja harrastukset. (erityisesti kun perheessä on useampi poika) Kyllä se maailma on ollutkin yllätyksiä täynnä ja paljon painia.
4. MOB. Poikien äideillä on oma sanomaton yhteytensä toisiinsa. Erityisesti jos vastaan tulee toinen äiti poikakatraan kanssa, siinä ei sanoja tarvita. Yhteyden tuntee heti. (MOB= mom of boys)
5. Voi olla halutessaan itse prinsessa. Kun ei ole ketään muuta kenelle mekkoja tarvitsee ostella, niin niitä on oikein kiva ostella itselleen. Lisäksi perheen pojat ja isäkin hemmottelevat perheen ainoaa tyttöä jatkuvasti.
6. Pojista on hyvin pian äidille paljon apua. Ei mene pitkäänkään kun pojat kantavat kauppakassit, kolaavat lumet pihalta ja korjaavat rikkinäisen ruohonleikkurin. Puhumattakaan tulevista vuosista, kun äiti on vanha ja pojat aikamiehiä.
7. Poikien äitinä tulee miesten asiantuntijaksi. Oppii ymmärtämään miehiä paljon paremmin, kun näkee mistä he alunperin kasvavat. Näkee, että kuulo on valikoivaa jo pienestä asti. Tämä on tietysti eduksi parisuhteessa eläessä.
8. Poikien mielenkiinnonkohteet ovat aivan mahtavia. Ilman poikiani en olisi luultavasti koskaan katsonut Star Warsia tai katsonut jännittyneenä jalkapallon maailmanmestaruuskisoja tv:stä ja myöhemmin pelannut futista iltamyöhään kentällä perheeni kanssa.
9. Poikien kanssa on huoletonta. Kukaan ei valita tahroista vaatteilla, tai siitä, kun ei ole tukka laitettu tarpeeksi nätiksi. Kun jonnekin lähdetään, niin ollaan nopeasti valmiita. Tehokkasta.
10. Poikien äitinä saa loputtomasti pusuja, haleja ja silityksiä, jo isommiltakin pojiltaan.
Kiitos maailmalle, että olen äiti näille pojille!
Kiitos tästä tekstistä! Mulle paljastu ultrassa, että toinen poikahan siellä on tulossa ja olen aina ajatellut itseäni kahden lapsen äitinä: tytön ja pojan. Oli musertavaa kun tajusin, että tyttöä en tule enää saamaan lapsiluvun jäädessä kahteen. Mutta näin se on tarkoitettu… Ja alan jo iloitsemaan toisesta pienestä vesselistä… Pieniä mekkoja ostelen sitten kummitytölle ja isompia itselle :). Mutta on ne pojat niin ihania <3.
Veljesrakkaus on jotain niin upeaa! Odota vain, kohta olet myyty 🙂
Kuulostaa erittäin hyvältä ja todella tutulta! 🙂 Täällä pojat vuosimallia 09, 11 ja 15. Ihanaa on! <3
Ihanaa ja vauhdikasta 😀
Wau, miten kivasti kirjoitettu!
Tervetuloa kaksplussalle! ????
Kiitos, jännittäväähän tämä on näin aluksi, mutta pieni jännitys on vain hyvästä 😉
Minullakin neljä poikaa (4kk, 2v, 3v ja 6v) ja yhdyn kyllä tähän, vaikka meillä askarrellaan ja nyplätäänkin 😉 Vaikka olenkin melko tyttömäinen, minussa on aina ollut se poikamainen puoli, jonka pojat ovat tuoneet aina vain enemmän esille :). On ihana tykätä mm. mopoista, mönkijöistä, moottorikelkoista, jalkapalloilusta……
Hyvä teksti! 🙂 <3
Minäkin olen tietyissä asioissa kovinkin tyttömäinen. Vaikkakin pidän myös asioista, jotka lasketaan helposti poikamaisiksi. Poikien äitinä sitä voi olla kumpaakin 😉
Olipa kiva Top 10! Tunnistin oman perheeni touhut sekä omat ajatukseni niistä! Pojat ovat ihania <3
Tervetuloa mukaan! Pojat ovat ihania kyllä. 🙂
Tässä oikea nimimerkki ylläolevaan kommenttiin
Minä olen käsitöitä, kuorolaulaua ja historiaa harrastavan pojan ja voimanostoa ja futista harrastavan tytön äiti. Tyttäreni ei TODELLAKAAN suostu laittamaan päälleen mekkoa vaan kulkee huppareissa ja neuleissa. Minä ja tyttäreni fanitamme Tähtien sotaa jonka olen hänelle esitellyt,esikoista ei voisi vähempää kiinnostaa. Poikani on kaikkea muuta kuin vauhdikas. Tällaiset yleistykset ovat minusta hyvä esimerkki siitä että näemme läheisissämme juuri sen mitä haluamme nähdä.
Meilläkin saa kaikki pitää ihan siitä mistä itse haluaa. Enkä missään nimessä yleistä. Ei kannata tehdä johtopäätöksiä yhden kirjoituksen perusteella.
Minusta tämä teksti oli erittäin stereotypioita vahvistava ja siitä syystä hyvin ärsyttävä. Me olemme kaikki yksilöitä. Minä saan pitää Star Warsista, vaikka poikani ei siitä (ainakaan vielä) välitä. Ja muustakin. Ja tyttönikin voivat pitää siitä, vaikka eivät olekaan poikia. Eivätkä tyttöni välitä tahroista vaatteissa tai halua, että laitan heidän hiuksiaan. Luonteeltaan itse asiassa poikani on vähintään yhtä rauhallinen ja varovainen kuin tyttöni jollei jopa rauhallisempi ja varovaisempi. Minua ärsyttää, kun lapsia niin usein ei katsota yksilöinä, vaan sukupuolistereotypioidensa kautta.
Se on kyllä ärsyttävää minustakin joissakin yhteyksissä. Jos esimerkiksi jommalle kummalle sukupuolelle sallitaan jotain, mitä ei toiselle, vain sen sukupuolen takia.
Kirjoitat mukavalla tavalla, mutta itseäni hiukan häiritsi tämä poikien ylistys. Entä jos se viides lapsi tulee ja onkin tyttö? Ei tyttölasten kanssa tarvitse istua neljän seinän sisällä nypläämässä. Vanhempana voit itse vaikuttaa millaisen roolimallin annat lapsillesi.
Itse yh-äidin kasvattamana olin 10-vuotiaana auttamassa auton renkaiden vaihdossa ja teininä mökillä tyhjentämässä huussia. Ei se katso sukupuolta kuka auttaa ja mitenkä. Omat lapset, viisivuotiaat kaksoset (tyttö ja poika), ovat kuin yö ja päivä luonteeltaan, mutta samalla tavalla he auttavat pöydän kattamisessa ja molemmat harrastavat junnujudoa ja pianonsoittoa. Tosin meillä ei eroteta kotitöitä tai luonteenpiirteitä “tyttöjen” ja “poikien” mukaan, vaan poika saa siskonsa mukana laulaa Frozenin lauluja sekä tytär sai oman Iron Man -nuken, kun veljen vastaava aiheutti niin suurta kateutta.
Rehellisesti itseäni ärsyttää tämä stereotypioiden viljeleminen, etenkin kun oma poikani on siskoaan hiljaisempi ja huolellisempi (esim. värittäessään värityskirjaa), kun taas tyttö on oikea rämäpää. Siinä saa välillä itkua niellä ja toisinaan hampaita kiristellä, kun sukulaiset tai muut aikuiset laukovat kommentteja lapsista.
Minäkin olen ollut omassa lapsuudessani aika poikatyttö, tiedän mistä puhut. Eikä mitään stereotypioita olla viljelemässä 🙂 toisaalta myös hyväksymässä se, että poikalasten kanssa SAA olla erilaistakin. Kaikkea hyvää sinulle.
Miten voit väittää että et ole viljelemässä stereotypioita tällaisen superstereotyyppisen tekstin jälkeen? Mitä tämä teksti sitten mielestäsi oli? Miksi päätit nostaa esiin juuri ne klisheiset “poikamaiset” jutut jos pointtinasi ei ollut vahvistaa stereotypioita?
Ihan siitä syystä, koska ne oli mielestäni ne 10 kivointa syytä olla poikien äiti. Ja tämähän oli minun listaukseni syistä, miksi on kiva olla poikien äiti. Jonkun toisen äidin listaus voisi olla erilainen.
Minulla on kaksi tytärtä ja yksi poika, enkä ymmärrä lainkaan, miksi nämä kaikki kohdat eivät toteutuisi myös tyttölapsia kasvattaessa. Lapset ovat ensisijaisesti aika paljon muutakin kuin sukupuolensa edustajia, ja vaikka tämä bloggauksesi ei olisikaan kirjoitettu kovin tosissaan, se on kuitenkin omiaan vahvistamaan niitä rakenteita, jotka edelleen pyrkivät ohjailemaan lapsia heidän oletettujen sukupuoliensa mukaisesti. Sukupuolia ei tarvitse lapsia kasvattaessa eikä muulloinkaan asettaa vastakkain. Poikien äitiys on varmasti hieno kokemus, mutta niin äitiys usein on, lasten tai vanhempien fyysisistä tai henkisistä sukupuolista riippumatta.
Ehdottomasti samaa mieltä!
Hassua, että olet noin voimakkaasti sukupuolittanut kokemuksesi. Minulla on kaksi lasta: tyttö ja poika.
Ilman poikaani:
– en olisi koskaan tullut katsoneeksi ja ihastuneeksi Frozen-leffaan.
– en olisi koskaan keskittynyt askarteluun samalla intensiteetillä (inhosin askartelua lapsena)
– en olisi koskaan uppoutunut musiikin maailmaan samalla lailla
Ilman tyttöäni:
– en olisi koskaan katsonut Formuloita ja oppinut automerkkejä
– en olisi koskaan innostunut Turtleseista ja jedeistä ja sellaisista taisteluista
Ja nämäkin ovat vain yksittäistapauksia. En lähtisi yleistämään pelkän sukupuolen mukaan, sillä se saattaa rajoittaa ja estää sinua näkemästä jotain tärkeää tai merkittävää. Kun oletat että perheesi viisi miespuolista ovat kaikki noin stereotyyppisiä, niin pystythän (ja pystyyhän perheesi) antaa heille myös mahdollisuuden olla omansalaisia ja erilaisia?
Meillä nimenomaan lapset ovat hyvin erilaisa. Nyt hieman joudun valitettavasti toistelemaan itseäni, mutta haluan vastata kaikille erikseen. Meidän perheessä on hyvin erilaisia poikia ja hyvä niin. Tämä oli nyt vain yksi teksti, jossa haluttiinkin humoristisella tavalla kuvailla niitä juttuja mitkä ovat minusta kivoja poikien äitiydessä. Eihän se sitä tietenkään tarkoita, etteikö samat asiat voisi olla mielestäni kivoja myös tyttöjen äitiydessä. Ja toisen mielestä nämä minun mielestäni kivat asiat eivät ole kivoja ollenkaan. 🙂 Makuasioita.
Täytyy nyt kyllä kommentoida sen verran että olipa harvinaisen sukupuolijaotteista tekstiä eikä millään hyvällä tavalla. Terveisin pojan äiti joka on nähny Star Warsit ihan omasta halusta jo ala-aste ikäisenä.
Tähän Star Wars asiaan jo kommentoinkin toiselle, että eihän se sitä tarkoita jos minä olen löytänyt Star Warsin poikieni kautta, etteikö joku toinen äiti olisi voinut löytää ne ihan itse 🙂 Kirjoitinkin vain omasta kokemuksestani, en kaikkien maailman äitejen 🙂
Vihoviimeistä kuonaa ja vieläpä haitallista sellaista. Teidän pojat varmasti äidiltään oppivat, että poikien kuuluukin olla kiinnostuneita ruohonleikkureista, autoista ja jalkapalloista. Oma kummipoikani sen sijaan tykkää esim. hiuspinneistä siinä missä dinosauruksistakin, kun ei ole tuputettu 50-luvun uroksen muottiin heti vauvasta alkaen. Pthyi!
Joka kohdasta olisi voinut korvata sanan “poika” sanalla “lapsi” ja “äiti” sanalla “vanhempi”. Lasten kautta tulee ihmisten asiantuntijaksi, lapsista on apua vanhemmille jne.
Mut terkkuja sinne muinaisuuteen, toivon tosissani että lasteni tarvitsee olla mahdollisimman vähän tekemisissä kaltaisesi ahdasmielisten sukupuolituputtajien kanssa.
Koska blogi on nimellä POIKIEN äiti, on tekstit aika paljon kivempi myös suunnata poikalapsiin ja poikalasten vanhemmuuteen liittyen. Muutenhan koko blogin nimi voisi olla vain äiti :). Meillä pojat leipoo, leikkii nukeillakin ja harjaa äidin tukkaa. Usko tai älä, yksi osti juuri hiuspinninkin kaupasta. Ei kannata tehdä hätäisiä johtopäätöksiä yhden tekstin perusteella 🙂
Juuri näin. 5 pojan yh-äitinä olen oppinut paljon pojista ja miehistä. Pakko myöntää että se vaan on erilaista vaikka omaan ryhmä rämääni kuuluu 5 keskenään aivan erilaista persoonallisuuta. Ja kun äidinkään aika ei vaan riitä kaikkeen niin pojatkin oppivat hoitamaan nuorempiaan,laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä yms. Ja äiti on oppinut vuosien varrella jotain autoista, mopoista,jääkiekosta yms. Elämä opettaa molempiin suuntiin…
Pojat -95,-96,-02,-09 ja -11
On se erilaista! Erityisesti jos perheessä on lauma poikia, niin se on taatusti erilaista kuin perheessä, missä on lauma tyttöjä. Se on vain ihan fakta. Eikä se ole huono asia ollenkaan, minusta on kiva, että pojat ja tytöt saavat olla juuri sellaisia kuin itse haluavat. Meilläkin kaikki neljä poikaa ovat täysin erilaisia keskenään. Toinen on ujo sekä arka ja tykkää rauhallisista leikeistä ja toinen on villi ja tempperamenttinen menijä. Uskon jopa, että perheissä joissa kaikki lapset ovat samaa sukupuolta keskenään, pääsee persoonnalisuudet paremmin esille, koska lapsilta ei odoteta tyttöjen ja poikien rooleja samanlailla.
Täytyy sanoa, että tässä olen kanssasi ihan samaa mieltä. Minun lapseni ovat poikia ja ystäväperheissämme on lähes kaikissa tyttöjä JA poikia. Olen huomannut, että näissä perheissä sukupuolijaottelu on paljon voimakkaampaa kuin monessa perheessä missä on vain tyttöjä TAI poikia (HUOM! Ei varmastikaan kaikissa tyttöpoikaperheissä, mutta olen huomannut tämän lähipiirissämme). Omat lapseni ovat saaneet alusta asti valita hammasharjojensa värit (ja kyllä, ovat valinneet kaikenlaisia värejä sinisestä pinkkiin), toivoa vaatteidensa värejä ja kuoseja, valita lelut millä leikkivät, katsoa animaatioita mitkä kiinostavat (siellä on olleet toystoryt, kaunotar ja hirviö, autot, kaksin karkuteillä, lentsikat, frozen oli iso hitti!) … He eivät pelkää vaaleanpunaista vaikka siitä ei ole heidän lempiväriään tullut kun taas esim. ystävämme samanikäiset pojat eivät voi sietää vaalenpunaista, Frozenia tms. koska “ne ovat tyttöjen juttuja”. Ja olen nähnyt vierestä miten tämä jaottelu tehdään ja se jotenkin harmittaa omien lapsienikin puolesta sillä eteen on tullut muutama tilanne jolloin tämä on koskettanut / heijastunut myös heihin. Mielestäni tytöissä ja pojissa on muutakin eroa kuin se mitä jalkojen välissä on, MUTTA se ei tarkoita sitä että kaikki tytöt olisivat keskenään samanlaisia tai kaikki pojat samanlaisia keskenään. Persoonallisuus- ja makueroja on niin paljon kuin on lapsiakin. Mä ymmärsin sun pointin tässä postauksessa ja jo sitä lukiessa arvasin että moni varmasti vetää herneen nenään tästä. Tämä tuntuu olevan sellainen aihe mikä nostaa monella tunteet pintaan (olen monesti tähän törmännyt). Ja kun mainitsit yllä vielä siitä, että “on ok myös olla poikien äiti” niin tiedän todellakin mitä tällä tarkoitat ja miksi tunsit tarvetta sanoa noin 😉
<3 MOB <3
Nimenomaan, on helppo huudella, jos ei itse kasvata laumaa poikia. Se on oma juttunsa ja siinä on ihan tosi paljon kaikkea hyvää!!!!
On varmaankin vierasta lukea tekstiä, jossa avoimesti kerrotaan poikaperheen äitiyden iloista. On totuttu artikkeleihin siitä, että pojista ja poikien äitiydestä kirjoitetaan aika negatiivisieen sävyyn. Kuinka väsyttävää se on ja kuinka äiti jää ulkopuoliseksi ym. Mutta tuohon peliin me emme tässä blogissa lähde. Pojissa on paljon hyvää ja on oikeasti ihan mahtavaa olla poikien äiti. Toki olisi aivan yhtä mahtavaa olla tyttöjen äiti. Tämä on se ydinajatus, että se saa olla mahtavaa :) eikä siitä pitäisi kenenkään suuttua.
Meillä muuten myös on aika kivoja värejä pojilla esim vaatteissa, kun jokaisella on omat lempivärinsä, ettei vain olisi sama. Meidän pojilla on myös super paljon tyttökavereita, mitä ei mielestäni ole niillä pojilla joilla on siskoja. Poikieni asenne tyttöihin on jotenkin tosi neutraalin positiivinen. Näkevät tytöt yhtenä lapsista, ei tyttöinä. Tämä varmaan tyypillistä poikaperheiden pojille, kun siskot eivät ole ärsyttäneet päivittäin :D
Eikös noi kaikki asiat ole mahdollista myös tyttöjen kanssa? Miksi ruokitaan tällaista streotyyppistä ajattelua?
Ehdottomasti ovat mahdollisia! Mutta tämä on poikien äidin kirjoitus siitä arjesta, mitä elän poikieni kanssa. Pojat saavat kai silti olla myös “poikamaisia” halutessaan?
Näin on. Itsekin annan tyttöni olla halutessaan tyttömäinen.
Nimenomaan, jokainen olkoon mitä itse haluaa. Kaikki lapset omanlaisiaan. Ihanaa kesää tyttösi kanssa.
Jos lapsesi olisivat tyttöjä, eivätkö he olisi saaneet leikkiä Star Wars -leluilla, fanittaa/pelata jalkapalloa tai lähteä kotoa tukka sotkuisena? Ovatko tyttäriltä saadut pusut ja halit jotenkin huonompia? Mitä tapahtuu, jos joku pojistasi päättääkin haluta draamaa, nypläystä tai hiustenlaittoa?
Oisi hienoa, jos miettisit tarkkaan, kannattaako noin sukupuolittunutta ajattelua siirtää omille lapsilleen, vai pitäisikö pyrkiä siihen, että jokainen lapsi valitsee omat juttunsa siitä huolimatta, mitä jalkojen välistä löytyy.
EI EI EI, nämä kirjoitukset eivät liity mitenkään nyt tyttöihin, vaan kirjoitan pojista. Itse olen ollut kovinkin poikatyttö, joten ehdottomaasti jokainen lapsi saa olla juuri sitä mitä on. Ja myös aikuinen 🙂
Kahden pojaksi määritellyn ja itsensä identifioivan lapsen äitinä en ihan osta tätä. Lapset ovat paljon enemmän kuin vain sukupuolensa, eivätkä persoonallisuus, kinnostuksenkohteet, pukeutuminen tai käyttäytyminen määrity sen mukaan, mitä jalkovälissä sattuu olemaan. Paljon enemmän vaikuttaa se, millaista käytöstä vanhemmat lapsiltaan odottavat, millaisia vaatteita heille ostavat ja millaisia asioita heille kiinnostuksenkohteiksi tarjoavat. En myöskään itse tunne mitään sielunsisaruutta muita poikien äitejä kohtaan, korkeintaan yleistä vanhemman myötätuntoa toista vanhempaa kohtaan, kun jonkun jälkeläinen kirkuu naama punaisena bussissa tai kaupassa. Mainitsenpa vielä lopuksi, että olen itse oppinut Star Warsin fanituksen äidiltäni ja jakanut sen sulavasti eteenpäin lapsilleni, joiden isäkin toki tykkää laatuscifistä.
Ehdottomasti samaa mieltä. Kun nyt maltatte mielenne hieman pidemmälle, niin näette, että olen hyvin samoilla linjoilla. Tosin olen myös sitä mieltä, että ei ole myöskään yhtään sen huonompi asia olla “poikamainen” poika, kuin rauhallinenkaan poika. Minunkin neljässä pojassani löytyy kyllä luonnetta laidasta laitaan ja hyvä niin. Meillä on pojilla ollut leluja nukeista, autoihin ja barbeista vesipyssyihin. Toiset ovat leikkineet vain niillä “poikamaisilla” leluilla ja toiset taas kaikenlaisilla. Ja onhan meissä äideisäkin toki eroja, eihän se tarkoita, että jos minä olen löytänyt Star Warsin poikieni kautta, etteikö toinen äiti olisi voinut aina tykätä siitä 🙂 Kirjoitankin vain omasta näkemyksestäni.
Harvinaisen seksistinen kirjoitus. Ehkä hyvä ettei niitä tyttöjä siunnantunut, jos mielikuvasi tyttöjen kasvattamisesta on noin ankea. Tässä kirjoituksessa elävät sukupuoliroolit hyvin vahvana.
Nyt toivoisin lukijoille hieman pilkettä silmäkulmaan. Tarkoitus ei todellakaan ole kuulostaa seksistiseltä. Minullakin on hyvin erilaisa poikia ja tästä varmasti enemmän sitten myöhemmin. Tämän kirjoituksen tarkoituskin oli olla hieman “putkinäköinen”.
Mä olen nyt jotenkin kovin sanaton. Mulla on viidestä poikalapsesta kokemusta noin 18 vuoden ajalta ja mä en pysty samaistumaan 🙂
Itse olen menevä ja rämäpäinen ja uhkarohkea ja silti nautin siitä, että meillä askarrellaan ja “nyplätään”.
Yksi ainoa pojistani on kiinnostunut urheilusta. Muut on täysin EVVK linjoilla.
Suurin osa pojista ei myöskään ymmärrä Star Warsia eikä niitä kiinnosta se eikä hype sen ympärillä, kuten taas mua on kiinnostanut jo 80 luvulta saakka.
Mä istun koneella netissä, pelaan pleikkarilla enkä välitä tahroista kuten jokunen lapsistani välittää. Mä olen kaukana stereotyyppisestä naisesta ja äidistä, samoin kun myös lapseni on kaukana stereotyyppisistä pojista.
Elämä on ihanaa lasten kanssa.
MOB yhteyttä en ole vielä kokenut, mutta POK (Parent Of Kids) yhteyden monesti, kun ison lapsilauman kanssa tulee joku toinen vanhempi vastaan.
Kirjoitat ihan asiaa. Ei meilläkään kaikki lapset samanlaisia ole, tällaiset luettelot vain on hauskempia, kun ne tekee hieman ympäripyöreästi, hieman huumorilla höystettynä. Ja usko tai älä, minä olen äitinä hyvinkin sukupuolisensitiivinen kasvattaja. Tästä varmasti lisää myöhemmin. On silti kiva muistaa myös se, että niin sanotut “poikamaiset” piirteetkin ovat kivoja pojissa. Ei poikien tarvitse olla mitään muuta kuin sitä mitä ovat, vaikka olisivatkin kovin poikamaisia!
“Tällaiset luettelot vain on hauskempia, kun ne tekee hieman ympäripyöreästi”
Makuasia. Musta tää ei ollut erityisen hauskaa, koska on niin paljon ihmisiä jotka ottavat nämä asiat todesta.
Toki se on totta, että poikien kanssa ON hauskaa. Niin olisi varmasti myös tyttöjen kanssa 🙂
Mitä tarkoitat sanalla “poikamainen”? Oletko huomioinut kirjoittajana, että käyttämäsi sanat ja niiden käyttöyhteydet muovaavat todellisuutta, jossa lapset kasvavat?
siksi se olikin “poikamainen”, eikä poikamainen.
Kamalaa kun äiti väkisin tuppautuu poikien maailmaan. Kyllä äitinä tulisi pitäytyä pitsinnypläyksessä, mekossa ja kädet kyynärvarsia myöten pullataikinassa. Todella ikävää myös tuollainen star wars leffojen tuijottelu. Naiselle kuuluu hattarahöttöinen draama ja villeimmillään toimintakomedia pelastettavalla, vähän hassusella hepsankeikalla.
Onneksi tämä äiti sentään tietää paikkansa eikä herran tähden, opettele lumikolan käyttöä, ruohonleikkurin korjaamista tai telkkarin kaukosäätimestä pattereiden vaihtoa. Mitä siitäkin maailmasta tulisi, jos naiset näitä tekisivät, tai varjelkoon, opettaisivat tyttärilleen!
Tämä postaus on täydellisen paikallaan tässä yhteiskunnassa, mikä on ihan vinksallaan kuvitellen tyttöjen ja naisten pystyvän blogilastun mainitsemiin suorituksiin. Tai täysin utopistista, maailmassa olevan ei-sporttisia ja rauhallisia poikia, pukeutumisesta kiinnostuneita ja jotka mieluummin pelaisivat rauhallista roolipeliä miehisen rugbyn sijaan!
Kuten jo edelläkin kirjoitin, niin poikia on erilaisa. Niin myös naisia. Onneksi 🙂
Tiivistettynä siis varmaan tarkoitat, että tytöt ovat tylsiä pitsinnyplääjä draamakuningattaria, joita täytyy aina odottaa ja jotka eivät ole avuksi äidilleen. Onpa ihanaa, kun saat olla perheesi prinsessa. Olisitko kateellinen omalle tytöllesi, kun hän saisi huomiota pojilta ja miehiltäsi vai mikä tuon ajatuksen pointti oikein oli? Niin järkyttäviä stereotypioita sulla. Ihan muutaman asian mainitakseni: meidän perheessä odotettiin AINA poikia (myös isää), kun tytöt ja äiti istui jo valmiina autossa odottamassa lähtöä, minä (tyttö) olin perheen menevin ja tehtiin äidin kanssa aika paljon muutakin kun askartelua. Enkä ole koskaan halunnut olla prinsessa ja muistan edelleen antaa äidilleni suukot ja halin joka kerta kun nähdään.
Tiivistettynä tarkoitan, että poikien äitinä on kivaa ja tyttöjen äitinäkin olisi varmasti kivaa, mutta blogini ei käsittele nyt tyttöjä, vaan poikia. Blogeja on paljon eri aiheista, miksi ei saisi olla blogia myös poikien äitydestä? Ei täällä kuitenkaan tyttöjä haukuta, tietenkään ei, sillä tyttöhän tässä on itsekin oltu 🙂 ja tytöt on aivan yhtä ihania kuin pojatkin. Mutta toivon, että saan kirjoittaa rauhassa poikien äitiydestä, ilman, että minun tarvitsee jokaiseen lauseeseen lisätä kommentti, että tytötkin varmasti voivat tehdä tätä ja tytötkin varmasti ovat yhtä ihania ja tytökin varmasti pusuttavat äitiä. Kyllä tyttöjen äidit varmasti ihan itsekin ne asiat tietävät, ilman, että mainitsen ne jokaisessa lauseessa 🙂
Nyt on kyllä oksettavan vanhanaikaista yksinkertaistamista ja sterotypisointia. Mielestäni todellinen rimanalitus Kaksplussalta. Enkä näe tässä listauksessa mitään “huumorilla höystämistä” tai “pilkettä silmäkulmassa”, mitä kirjoittaja kommenteissaan antaa olettaa. Tämä pilke olisi kyllä pitänyt tuoda hieman tarkemmin ilmi. Onneksi itse olen saanut kasvaa perheessä, jossa ei ole tujotettu sitä, mitä jalkojenvälistä löytyy, eikä eletty näin vanhojen oletusten mukaan. Ehkä olisi kirjoittajankin aika saada tyttö ja huomata miten tyttöjenkin elämä voi olla huoletona ja mahtavaa.
Tyttöjen elämä on myöskin oikein ihanaa. Se, että joku tykkää elämästä poikiensa kanssa, ei ole millään tavalla pois tytöiltä tai äideiltä joilla on tyttöjä. Tuntuu, että täällä nyt halutaan ihan tahallaan ymmärtää minut väärin. Jos minulla olisi neljä tyttöä, olisin ihan yhtä innoissani kaikesta mitä heidän kanssaan tekisin. Siinä se pointti juurikin on, että olisi mukavaa, jos äidit saisivat olla innoissaan siitä kokoonpanosta mikä heille on suotu. Ainoa oikea ilonaihe ei ole yksi tyttö ja yksi poika.
Olet selvästikin kirjoittanut hyvin aikein, ja uskon kyllä vastaustesi perusteella, että kasvatat lapsesi sukupuolisensitiivisesti. Minusta tuntuu (vastauksiesi perusteella) kuitenkin siltä, että et tällä kirjoituksella oikein onnistunut välittämään sitä, mitä olet kirjoituksella halunnut sanoa.
Vastauksissa sanot, että tarkoitus on ollut puhuaomista henkilökohtaisista kokemuksistasi, mutta valitettavasti tämä ei oikein välity kirjoituksesta kielellisellä tasolla – sanavalinnat viittaavat enemmän siihen suuntaan, että puhut poikien äitiydestä yleisellä tasolla. Tämä altistaa tekstin helposti sille tulkinnalle, että tässä dissataan tyttöyttä tai ajatellaan, että tytöt eivät vaikkapa auttaisi lumenluonnissa tai eivät olisi uhreilullisia.
Esimerkiksi sanavalinnoissa “äiti” ja “pojat” antavat viestiä siitä, että kirjoituksessa puhutaan asioista yleisellä tasolla. “Minä” ja “poikani” viittaisivat enemmän henkilökohtaisen kokemuksen kertomiseen.
Selvennän asiaa muotoilemalla joitakin blogin kohtia hieman uudella, vähemmän yleistävällä ja enemmän henkilökohtaista kokemusta korostavalla tavalla.
“Menevälle äidille sopii menevät pojat. Poikien kanssa on vauhtia ja sporttia, mikä on ainakin minulle omiaan. Kaikista vaikeinta minulle olisi istua paikallaan askartelemassa ja nypläämässä. (se olisi ehkä todennäköisempää tytön kanssa.)”
– Sanamuoto viittaa, että vain poikien kanssa on menevää ja sporttia. Muuttamalla sanamuotoa voisi selventää, että kyseessä on tyytyväisyys nimenomaan omien lasten sporttisuuteen:
–> Koska olen menevä äiti, minulle on sopinut, että poikieni kanssa elämä on ollut vauhtia ja sporttia täynnä – se on minulle omiaan. Minulle olisi vaikeaa istua paikallaan askartelemassa ja nypläämässä.
“Pojista on hyvin pian äidille paljon apua. Ei mene pitkäänkään kun pojat kantavat kauppakassit, kolaavat lumet pihalta ja korjaavat rikkinäisen ruohonleikkurin. Puhumattakaan tulevista vuosista, kun äiti on vanha ja pojat aikamiehiä.”
– Alkuperäisen sanamuoto vihjaa tahattomasti, että lopun työt olisivat jotakin, joita vain pojat tekevät. Muuttamalla sanamuotoa korostuisi, että kyseessä ovat asiat, joita itse henkilökohtaisesti toivot omilta pojiltasi:
–> Minusta on mukava ajatella, että pian pojistani on jo minulle paljon apua. Ei mene pitkäänkään, kun he jo kantavat kauppakassit, kolaavat lumet ja korjaavat rikkinäisen ruohonleikkurin.Puhumattakaan tulevista vuosista, kun olen itse vanha ja poikani aikamiehiä.
“Poikien mielenkiinnonkohteet ovat aivan mahtavia. Ilman poikiani en olisi luultavasti koskaan katsonut Star Warsia sekä tykästynyt siihen tai katsonut jännittyneenä jalkapallon maailmanmestaruuskisoja tv:stä ja myöhemmin pelannut futista iltamyöhään kentällä poikieni kanssa.”
– Alkuperäisen kommentin ensimmäinen virke ohjaa tulkintaa siihen suuntaan, että puhutaan yleisellä tasolla siitä, että poikien mielenkiinnon kohteet ovat mahtavia. Muuttamalla ensimmäisen virkkeen sanamuotoa tulkinta ohjautuisi henkilökohtaisen kokemuksen kuvaamiseen:
–> Poikieni mielenkiinnonkohteet ovat aivan mahtavia. Ilman poikiani en olisi luultavasti koskaan katsonut Star Warsia sekä tykästynyt siihen tai katsonut jännittyneenä jalkapallon maailmanmestaruuskisoja tv:stä ja myöhemmin pelannut futista iltamyöhään kentällä poikieni kanssa.
Blogini on hyväntahtoinen blogi poikien äitiydestä, en niin kovasti halua tuhlata energiaani siihen, että miten mikäkin asia pitäisi muotoilla, ettei se harmita jotakuta sellaista, jota asia ei oikeastaan kosketa millään tasolla. On tietysti erilaista kirjoittaa blogia yleisölle, joka ei välttämättä halua ihastella elämää poikien kanssa, kun taas facebook-yhteisössämme, jossa kaikki äidit tykkääävät poikien äitiydestä. Sen haluan kuitenkin sanoa, että tyttöjä en ikimaailmassa dissaa nyt enkä tulevaisuudessa. Ajatuksena on enemmänkin se, että ok olla äiti myös pojille. Tytöt ja pojat molemmat yhtä ihania <3
Tarkoitukseni ei ollut niinkään sanoa, miten sinun pitäisi blogiasi kirjoittaa, vaan esimerkkien kautta havainnollistaa sitä, miksi blogiasi on tulkittu niin erilaisilla tavalla, kuin mikä on ollut ilmeisesti tarkoituksesi. Eli näyttää, miten pienet kielelliset nyanssit voivat vaikuttaa suurestikin koko kirjoituksen antamaan vaikutelmaan.
” Ajatuksena on enemmänkin se, että ok olla äiti myös pojille.” Ehditkö/jaksatko avata tätä hieman enemmän?*
Saan tästä sellaisen käsityksen, että joku tai jokin taho mielestäsi antaa joko sinulle, tai yleisemminkin kulttuurissa, viestiä siitä, että ei ole ok olla äiti myös pojille. Oletko kokenut näin? Esimerkiksi, käsitelläänkö mielestäsi mediassa poikien äitiyttä enemmän negatiivisten kuin positiivisten puolien kautta?
*Katsoin blogia taaksepäin, jos aihetta olisi käsitelty avauspostauksessa tarkemmin, mutta en löytänyt aiheesta tarkemmin.
Hei, tähän teemaan ollaan tarttumassa myöhemmin vielä. Eli siihen miten ympäristö kohtelee naista, joka saa useamman pojan, eikä ollenkaan tytärtä. Mainitsemasi media on myös hyvin suuressa roolissa tuossa asiassa. Siitä on paljon keskustelua myös facebookryhmässämme. Eli avaan tätä kyllä mielelläni myöhemmin lisää. Vaikkakaan blogin perimmäinen tarkoitus ei ole kirjoittaa tästä aiheesta, vaan yleisesti ihan pojista ja heidän vanhemmuudestaan. Kiinnostava aihe kaikenkaikkiaan ja selvästi on uutta, että joku kirjoittaa positiivisesti poikien äitiydestä, koska teema niin useaa lukijaa täällä alkoi häiritsemään.
“Kiinnostava aihe kaikenkaikkiaan ja selvästi on uutta, että joku kirjoittaa positiivisesti poikien äitiydestä, koska teema niin useaa lukijaa täällä alkoi häiritsemään.”
Niin, ongelmahan tässä kirjoituksessa ei ollut suinkaan tuo. Vastauksesi osoittaa täyden ymmärtämättömyyden saamaasi palautetta kohtaan.
Ymmärrän kyllä, että ihan yllättäen tällaisen tekstin näkeminen voi olla hämmentävää jollekin. Ajatuksena on kuitenkin tehdä teksitä poikien äideille, poikien elämästä. Aijon kirjoittaa siitä hyvin erilaisia kirjoituksia ja tällaiset “poikamaiset” listaukset ovat vain mausteena mukana. Se ei tarkoita, että KAIKKI pojat tai edes kaikki omat poikani olsivat tietynlaisia. Nämä nyt on vain asioita joita poikien äidit välillä miettivät ja saatamme yhdessä naureskella näille stereotyyppisille ilmauksille, jotka joskus jopa osuu poikiin aika hyvin.
Suurinta osaa ei minusta vaikuta häiritsevän se, että kirjoitat poikien äitiydestä positiivisesti, vaan se, miten sen teet – että kirjoituksestasi välittyi tahattomasti sellainen tunnelma, että teet sen tavallaan tyttöjä vähätellen. Jälleen korostan, että kyse ei ole siitä, mitä ns. “oikeasti” ajattelet, vaan siitä, millaisen vaikutelman ajatuksistasi kirjoituksestasi saa.
Onko tämä muuten ensimmäinen blogi, jota kirjoitat? Mietin, että jos on, on tavallaan inhimillistä, että ilmeisesti automaattisesti ajattelit (?) että blogia lukevat ennen kaikkea facebook-ryhmän jäsenet, jolloin ei välttämättä tule mieleen, että blogilla voi olla facebook-ryhmiä laajempi lukijakunta.
Tässäkin tapauksessa kirjoitusta lukivat monet seillaiset, jotka eivät ole ryhmää seuranneet, ja joille konteksti oli siis aivan toisenlainen.
Ehkä, jos kohderyhmäsi ovat nimenomaan facebook-ryhmän lukijat, blogin kuvaukseen voisi lisätä maininnan siitä, että kirjoitat perusoletuksella lukijoiden tuntevan facebook-ryhmän kontekstin?
Sinänsä odotan ihan mielenkiinnolla, että avaat tuota, miksi poikien äitiyttä mielestäsi dissataan. (Itselle kun ei ole juolahtanut mieleenkään, että poikien äitiyttä pidettäisiin jotenkin negatiivisena asiana, mutta toisaalta en seuraakaan aktiivisesti aihepiirin keskustelua).
En ehkä niinkään ajatelllut, että blogia seuraisi vain facebookissa mukana olevat, vaan ehkä enemmänkin ajattelin suunnata tätä blogia niille äideille, joilla poikalapsia tai muuten kiinnostusta lukea poikalapsista. Sillä niinhän se on, että tämä blogi nyt käsittelee poikalasten äitiyttä, että pitää ehkä olla jokin mielenkiinto aiheeseen, jotta kirjoitukset kiinnostavat. Esimerkkinä vaikkapa se, että minulla olisi koiria ja haluaisin kirjoittaa blogia koirista. Blogin nimikin voisi olla, “koirien emäntä”. Olisi minusta hassua miettiä blogia kirjoittaessani koko ajan sitä, että enhän vain liikaa ylistä koria ja elämää koirien kanssa, jotta kissoja omistavat ihmiset eivät loukkaantuisi. (Vaikkakaan en siis missään vaiheessa sanoisi yhtäkään pahaa sanaa kissoista!) Ymmärrätköhän mitä ajan takaa? Ehkä kissaihmiset seuraavatkin mielummin jotain sellaista blogia, jossa käsitellään kissoja ja kissojen kasvatusta. Ihmiset joilla on koiria ja kissoja, voivat taas lukea mielenkiinnolla koiran emännän juttuja, mutta eivät edes oleta löytävänsä tästä blogista asioita kissoista. 🙂 Ja nyt vielä lopuksi pitänee mainita, että nämä olivat vain hatusta vedettyjä vertauksia.
Olen mykistynyt. Ei kai kukaan normaali ihminen viitsi ihan muuten vaan tarttua toisen tekstiin ja analysoida sen atomeiksi?
Minusta on vähän hassua, että kun sinulle kommentoidaan näkökulmasi seksistisyydestä ja putkinäköisyydestä, vedät itsekin maton kirjoituksesi alta. Sanot, ettei listasi näkökulma pidä paikkaansa omien poikiesikaan suhteen, vaan he ovat monitahoisempia eivätkä mahdu kirjoituksesi tarjoamaan käsitykseen sukupuolirooleista. On helpottavaa kuulla, että näet lapsesi sukupuolen sijaan yksilöinä. Sitä vain on vaikeaa ymmärtää, mitä ihmettä sitten hait tällä stereotypioita pönkittävällä, mutkat suoriksi vetävällä päivitykselläsi.
Olen aikaisemmin kirjoittanut vain poikien äideille ja tällaisia vastaavia palautteita ei ole tullut vastaa. En tiennyt, että tälläinen hyvällä mielellä kirjotettu teksti voi ärsyttää jotakuta niin kovasti. Harmi. Jokatapauksessa tarkoituksenani on kirjoittaa positiiviseen sävyyn pojista ja poikien äitiydestä jatkossakin. Jos blogiani seuraa pidemmälle, niin huomaaa kyllä, että pojat todella ovat kaikki erilaisia. Saman huomaat tutustumalla facebook yhteisöömme. Kun nyt kuitenkin tein listan siitä mikä on kivaa poikien äitiydessä MINUN mielestäni, niin on varmaankin myös ihan ok, että listasin ne asiat, joista minä pidän poikien äitydessä. Lista siis pitää kyllä paikkansa, mutta jokainen lapseni on kovin erilainen. Toinen kohta ei sovi yhteen poikaani ollenkaan ja toinen kohta ei toiseen. Joku kohta sopii ehkä kaikkiinkin.
Älyllisesti epärehellistä väittää että “myönteinen” listasi ei implikoisi niitä kielteisiä asioita jotka ovat listasi vastakohta.
Esimerkiksi helppous liikkeellelähdössä koska lapsesi ovat poikia > annat samalla ymmärtää että tyttöjen kanssa on vaikea lähteä liikkeelle. Kokemuspiirisi lienee varsin rajallinen jos näin luulet.
On ihan mahdollista että tyttöys ja naiseus ovat sinulle ja lähipiirillesi ongelmallisia, mutta silloin kannattaisi puhua omasta puolestaan eikä poikayleistysten kautta tehdä luoda ja ylläpitää kielteistä kuvaa naiseudesta ja tyttöydestä.
Miksi puhuisin tytöistä ja naisista kielteisesti? Olen itsekin tyttö/nainen. kirjoitukseni ovat hyvin pitkälle juttuja omista pojistani. Maailma on pullollaan myös erilaisia poikia. Sama juttu tytöissä. Ei pidä ottaa niin vakavasti.
Tuohon kymmenen kohdan listaan voisi vielä lisätä sen, mitä äitini joskus sanoi minulle,kun meillä oli kaksi poikaa:
– Ole onnnellinen, että sinulla on poikia. He eivät koskaan tule loukkaamaan verbaalisesti äitiään niin kuin tytöt terävällä kielellä usein tekevät.
( kahden pojan ja sittemmin kahden tytön äiti ja tuo on tullut jo todettua itsekin )
Näinhän ne moni sanoo. Minulla itselläni on enemmän siskoja kuin veljiä ja taisin itse olla aika kova suustani äidille jossain vaiheessa. (pahoittelut äiti <3)
Arvostan kärsivällisyyttäsi kuinka viitsit kerta toisensa jälkeen vastata sukupuolesta purnaaville samoja lauseita.
Olisi hauska nähdä ihmisten reaktio, kun kertoisit mitä “tyttömäisiä” juttuja teet poikiesi kanssa. Olisitkohan katkeroitunut, vain poikia saanut äiti, joka haluaisi epätoivoisesti tytön. Tai poikiaan tytöiksi käännyttävä hirviö, joka ei anna poikien olla poikia. Vai kuitenkin tehtävässään kunniakkaasti selviävä, salliva ja lapsensa yksilöinä huomioiva äiti, joka tukee lapsiaan siinä, mikä on heille tärkeää.
Kiitos 10 kohdan listasta, johon osittain samaistuin ja osittain en. Tsemppiä kirjoittamiseen ja aurinkoa kevääseen koko poikakatraalle ja sinulle!
Kiitos mukavasta tekstistäsi.
Tähän voisi nyt nopeasti kertoa, että meillä tehdään helminauhoja ja hamahelmiä aina välillä, tai pojat tekee, koska itse en niin tykkää askarrella. Leivomme poikien kanssa usein, tai oikeastaan isä leipoo poikien kanssa. Tanssimme musiikin tahtiin olohuoneessa ja katsoimme juuri Frozenin. Pienin leikki tänään kanssani leikkimökissä kotia ja työnsi nukkea pihalla. 🙂
Mutta ei kaikkea nyt yhteen postaukseen 🙂 pääsevät sitten kommentoimaan joskus kun kerron näistä lisää 😀
Samaistun tekstiin myös, sekä pikkusiskona että pojan äitinä. Myös fb-ryhmän löytäminen aikoinaan oli minulle tärkeää. Aijon pysyä (kohta kahden) pojan äitinä mukana aktiivisena blogin lukijana. Kiitos tästä!
En voi kuin ihmetellä joitakin kommentoijia. Meilläkin valitaan itse värit ja muut, ja laitetaan pinnejä päähän. Ei siis ole kyse roolittamisesta. Kuitenkin, listasta löytyi todella paljon tuttuja juttuja. Niin se vaan menee ja pidetään pilke silmäkulmissa 😉
Kivaa kuulla, että olet mukana facebookyhteisössämme. Olen saanut useita yhteydenottoja äideiltä, että yhteisö on pelastanut heidät alkavalta masennukselta. Eräskin äiti kertoi, että kolmannen pojan saatuaan kukaan ei edes onnitellut, vaan voivotteluja sateli joka puolelta. Tämä äiti oli mielestään pelastunut facebookryhmämme ansiosta. Hän löysi paikan, jossa poikalapset ovat ihana asia ja monenkin pojat talous on jotain sellaista, että sen haluaisi itselleen. Häntä ei enää kiinnosta muiden kommentit, vaan hän on onnellinen, että on saanut kolme poikaa ja on ylpeä pojistaan. Tällaiset tarinat ja sinunkin kirjoitus ovat se syy, miksi suostun tällaista blogiakin kirjoittamaan. Näistä tulee todella hyvä mieli.
Hei!
Itse 6 pojan äitinä voin allekirjoittaa useamman kohdan nuista. Meillä on hyvinkin vahvasti poikamaista elämää talossa ja poikamme ovat kovia liikkumaan sekä urheilemaan. Ollaan kyllä ostettu askartelu, koru ym. Nypläysjuttuja, mutta ne eivät jaksa kovin kauan poikia kiinnostaa. Nukkeja ja nuken rattaitakin ovat pojat saaneet, mutta ne autoleikit vaan kiinnostavat enemmän. Jotenki en ymmärrä ja lähinnä huvittaa nuo kommentit, joissa ärsyynnytään tällaisista kirjoituksista, sillä tämähän on nimenomaan blogi poikien äideille :-).
Nyt olemme saaneet perheeseen pienen prinsessan, joka on vienyt meidän kaikkien sydämet ja odotamme innolla, minkälaisen tyttöjen maailman tämä pieni tyttö tuo tullessaan. 🙂
Kiitos kommentistani. Hiemanhan tämä on ollut hämmentävää, erityisesti se, että blogia ei saisi kirjoittaa edes nimellä Poikien äiti. Toisaalta tämä vain vahvistaa sitä alkuperäistä ajatustani siitä, että on jotenkin väärin olla innoissaan poikakatraasta. Ainoa oikea tapa kertoa poikien äitiydestä olisi voivottelu ja valitus (sellaisia blogitekstejä olen nähnyt paljonkin, eikä niihin ole kukaan puuttunut). Ehkä tälle blogille oli todellakin nyt tarvetta!
Miten poikien äidit ovat eroavat muista äideistä? Ihan siis vilpittömästi pohdin tätä. Olen yhden tytön äiti, joten onko minulta jäänyt jotain tajuamatta?
Poikien äitiys on varmasti vähän erilaista kuin tyttöjen äitiys tai sekaperheen äitiys. Jokaisessa omat kivat puolensa ja omat pikku juttunsa, joita ei ymmärrä kukaan muu kuin se joka sitä elämää elää. Ja tietysti me kaikki äidit olemme myös monessa asiassa kovin samanlaisia. <3 äidit <3
Olen tytön ja pojan äiti, enkä näe mitään syytä siihen miksi tytär olisi pitänyt kasvattaa niin ettei jaksa kauppakassia kantaa, tai poika niin ettei kykene keskittymään näpräykseen.
Lapset ovat lapsia ja kaikki omanlaisiaan, metsään mennään siinä vaiheessa kun perustellaan lapsen ominaisuuksia lapsen sukupuolella.
Tämä on poikien äitien blogi, jossa käsitellään poikien äitiyttä ja poikien maailmaa. Osittain humoristisestikin, pilkettä silmäkulmassa.
Kiva kirjoitus????
Jään seurailemaan tulevia postauksia!
Kiitos! Mukavaa kun olet mukana.
Ei jeesus sentään mitä mielensäpahoittajia kommentoijissa…..
Tsemppiä kivan blogin pariin, jään seuraamaan tätäkin sivustoa 🙂 Facebookin ryhmästä tänne löysinkin.
Niin tuolla aikaisemmassa blogitekstissä? Olihan siellä aika mielenkiintoisia kommentteja. Tervetuloa mukaan.
Tämä listaus oli kuin suoraan 50-luvulta. Järkyttävää, että joku ajattelee todella noin.
Tämä poikien palvominen pitää aina sisällään lausumattoman tyttöjen halventamisen. “Pojat ovat huolettomia” (=tytöt pelkkää huolta ja murhetta), “Pojat eivät aiheuta draamaa” (= tytöt ovat draamakuningattaria), “Pojat ovat sporttisia ja vilkkaita” ( = tytöt ovat aina velttoja ja rauhallisia) jne.
Myös tämä miesten asiantuntijuus on mielekiintoinen juttu. Aika suppea kuva miehistä, jos kaksi tai kolme poikaa antaa hyvän kuvan puolesta maailman ihmisistä. Niin – 50-luvulla todella vielä uskottiin, että sukupuoli määrittää ihmisen luonnetta, temperamenttia ja kiinnostuksen kohteita jotenkin perustavanlaatuisesti.
Apua.
Hei Anni,
listaus on tehty pilkettä silmäkulmassa ajatuksella, eikä sitä kannata kovin ryppyotsaisesti tuijottaa. Mikä voi toki nykyaikana olla aika mahdotonta, kun ihmiset ovat niin takakireitä koko ajan. Kuitenkin tämä(kin) juttu pitää ottaa ihan vain juttuna pojista, eikä vertailla sitä tyttöihin, tai muihinkaan.
Poikien palvominen on varmaankin ihan sallittua kun on poikien äiti 🙂 Usein kun äidit tuppaavat palvomaan lapsiaan, olivatpa nämä sukupuoleltaan mitä tahansa.
Jos kirjoittaisin koirista blogikirjoituksen: Koirat ovat ihanan vauhdikkaita, koiria on aivan ihana silittää ja koirat rakastavat omistajaansa. Niin olisiko sinusta tärkeää tulla kirjoitukseen kertomaan, että nyt olen tarkoittanut selvästi sitä, että kissat ovat hitaita, kissoja ei ole kiva silitellä ja kissat eivät ainakaan rakasta omistajaansa. Tulisitko kirjoittamaan näin?
Minulla on neljä poikaa, ja ystävilläni monta monta lisää. Olen valmentanut poikia ja tyttöjä, ja tunnen aika hurjan paljon miehiä ja naisia noin muutenkin, en vain omia lapsiani. Poikien äidit yhteisössä on näitä ajatuksia palloteltu 100 000 äidin kesken. Siellä tietyt teemat nousevat yhä uudestaan ja uudestaan äitien puheissa esiin, kuten se, että pojilla on kieltämättä monen mielestä kovin vähän draamaa, esimerkiksi verrattuna perheen äitiin itseensä. Tai esimerkiksi naisiin tässä keskustelussa.
Kyllä meillä poikien äideillä on oikeus saada myös puhua näistä asioista mikä poikien äitiydessä on mielestämme kivaa. Välillä tuntuu, että sallittua olisi vaan voivotella kuinka raskasta on olla poikien äiti, mutta kaikki positiivinen poikien äitiydessä pitäisi piilottaa tai se nähdään heti ikävänä asenteena tyttöjä kohtaan.
Ollaan onneksi tultu paljon 50-luvusta eteenpäin, mutta sitä en silti purematta niele, etteikö sukupuoli jotain vaikuttaisi. Ettäkö kaikki naisten ja miesten erot olisi selitettävissä yhteikunnan rakenteella. Pötyä. Miksi apinoissa ja lähes kaikissa eläinlajeissa toistuu samat kaavat eläinten toiminnassa? Se joka synnyttää, se myös hoivaa enemmän jne. Se jolla on enemmän voimaa, se tekee fyysisen työn, kuten metsästää. (ei aina, mutta usein). Jos yhtään on lukenut ihmisen kehityksestä mitään, niin tietää myös hyvin kuinka hormonit vaikuttavat meidän käytökseen ja toimintaan. Jos naisten ja miesten olisi tarjoitus olla tismalleen samanlaisia, niin miksi olemme fyysisestikin hyvin erilaisia? Miksi viehätymme pääasiassa nimenomaan niistä vastakkaisen sukupuolen piirteistä? En ole ajatuksteni kanssa 50 -kuvulla, mutta en ehkä tässäkään päivässä, sillä tämä tämän hetken hössötys on minulle jo niin itsestään selvää kauraa. Ehkä olen jo tulevaisuudessa, kun eletään todellista tasa.arvoa, ja jokainen saa olla sellainen kun on, eikä sekään haittaa vaikka joku toinen olisi eri mieltä.
Kun ei ota liian vakavasti kaikkea lukemaansa, niin elämä on paljon mukavampaa. 🙂