• Olin yksinäinen pelkkien poikien äiti

    Se olen minä, 9-vuotta taaksepäin. Itkin yksin illalla, kasvot tyynyyn painettuna. Kukaan ei olisi ymmärtänyt, piti itkeä yksin ja salaa. Tunsin itseni yksinäiseksi. Olin saanut juuri toisen poikani ja voi kuinka kovasti olin toivonut taas tälläkin kertaa omaa tytärtä. En saanut tyttöä, sain taas pojan. En halunnut olla poikien äiti, halusin olla tyttöjen äiti. Ajattelin, että pelkkien poikien äitinä olen yksinäinen. Minulla ei ole perheessäni kaveria.

    No nyt mietitte, että miksi tänne teille kirjoitan, mehän olemme kaikki poikien äitejä. Malttakaa loppuun, tämä tarina loppuu aika yllättävästi.

    Pelkkien poikien äiti

    Hedelmöityshoidolla tyttöä hakemaan

    Itkin aikani ja sitten päätin tehdä asialle jotain. Selvitin netistä, että minä voin halutessani valita lapseni sukupuolen. Ja minähän halusin. Halusin tytön. Toisaalta mietin tuon toimenpiteen eettisyyttä, toisaalta mietin omaa mielenrauhaani ja poikieni tulevaisuutta masentuneen äidin kanssa. Halusin muuttua, en halunnut enää itkeä samaa asiaa illasta toiseen. Halusin nauttia elämästä lasteni kanssa. Uskon, että olin vähän masentunut.

    Pietarissa, ajatella niin lähellä, tehdään vanhempien toiveesta sukupuoliseulontaa. Oli valittava ensin, että teemmekö vain sperman valikoinnin, jolloin tyttösiittiöiden mahdollisuus paranee, mutta vauva voi silti olla poika. Vai lähdemmekö hedelmöityshoitoihin, jossa minun kohtuuni laitetaan jo valmiiksi hedelmöittynyt tyttöalkio. Päädyimme hedelmöityshoitoon. Se oli kalliimpaa, mutta siinä ”virheen” mahdollisuutta ei olisi. Jos tulisin raskaaksi, niin saisin tytön.

    Lue myös: 7 pojan äiti vastaa 7:ään kysymykseen

    Elämäni jännittävin matka Pietariin

    Nuorimman poikamme ollessa kaksivuotias, jätimme pojat kotiin isovanhemmille ja suuntasimme kaksin mieheni kanssa Pietariin. Siellä tapasimme lääkärin, joka arvioi tilanteemme. Minä sain hotelliin mukaani hormoneja, joita piti piikittää ennen toimenpidettä.

    En muista tarkkaa aikaa kauanko piikitin hormoneja vatsaani. Olen unohtanut jo puolet siitä matkasta. Tunnelataus siellä oli niin valtava, että kuljin kuin unessa koko ajan. Mitään kipuja ei ollut, olin hyvin seesteinen, kuin toisessa maailmassa koko reissun.

    Piikityksen tuloksena minulle kehittyi 8 munasolua, niistä viisi hedelmöittyi. Kolme hedelmöittynyttä munasolua olivat tyttöjä. TYTTÖJÄ. Vihdoinkin minä voisin saada tytön. Kaikki pelkoni siitä, että mieheni ei tuottaisi kuin yhdenlaista spermaa oli mennyttä. Osaamme tehdä myös tyttöjä. Hyvä me!

    Suuresta onnesta, suureen suruun

    Pietarissa minuun olisi voitu siirtää kaikki kolme tyttöalkiota, jolloin mahdollisuudet olisivat olleet jo todella korkeat. Päädyimme kuitenkin siirtämään vain kaksi. Olin silti hyvin toiveekas, että raskaus onnistuisi. Olinhan nuori ja helposti raskautunut aina aikaisemminkin.

    Kotona Suomessa totuus kuitenkin iski ja lujaa, kuukautiseni alkoivat ja raskaustestikin oli negatiivinen. En ollut raskaana, en saanutkaan tyttöä, kuten olin toivonut. Kaapissani oli muutamia mekkoja jo mahdollisille tytöille ostettuna ja nimetkin olivat valmiina. Mutta tytöt eivät tulleetkaan meille.

    Itkin, surin ja surin lisää. Hyvästelin ajatuksen omasta tyttärestä. Se oli varmasti yksi vaikeimmista asioista elämässäni, mutta nyt näin jälkikäteen ajateltuna se koko suru oli tärkeä käydä läpi ja ikään kuin hyväksyä se tosiasia, että minulle ei tule koskaan tytärtä.

    Ja taas onneen…

    Olen mielestäni todella onnekas, sillä pääsin ylitse surustani ilman, että sain mitä halusin. Se jos jokin on vahvan ihmisen merkki. Olisin varmasti saavuttanut onnen saamalla tytön, mutta se ei olisi ollut läheskään näin opettavaista kuin tämä toinen tie minkä kävin läpi. Olisin luultavasti ladannut liikaa odotuksia kauan kaivatulle tytölleni. Se olisi ollut sille tytöllekin väärin.

    Tulin luomusti raskaaksi vielä kolmannen kerran. Toivoin tyttöä, mutta onnekseni en harmistunut, kun sain pojan. Poika tuntui heti synnyttyään siltä oikealta. Jotenkin juuri siltä, mikä meiltä oli koko ajan puuttunutkin. Parannuin, tulin takaisin ja huomasin, että en olekaan yksin. En todellakaan.

    Minulla on nyt kolme poikaa. 11-vuotias, 9-vuotias ja 4-vuotias. Olen todella onnellinen äiti. Ihan aidosti ja valehtelematta. Enkä kaipaa tytärtä enää yhtään. Olen löytänyt taas elämän ilon. Ja mikä hienointa, elämäni on täydellistä omien poikieni kanssa. He ovat minulle kaikki se, mitä tarvitsen. Minulla on perheessäni kavereita, meillä on kivaa yhdessä poikien kanssa. En jää mitenkään ulkopuoliseksi, vaikka olenkin perheen ainoa tyttö. Itseasiassa olen oppinut nauttimaan tästä tilanteesta suuresti.

    Halusin kertoa tämän tarinani siksi, sillä näin joskus keskustelun, jossa joku tyttöä toivova monen pojan äiti sanoi, että suree koko lopun elämänsä. Minusta se oli surullista luettavaa. Ei kenenkään ole pakko surra koko loppu elämäänsä. Jos minä pystyin kulkemaan eteenpäin, pystyy varmasti moni muukin.

    Olisinhan minäkin voinut jäädä rypemään itsesääliin ja menettää pahimmillaan nämä kaikista arvokkaimmat kokemukset, mitä nyt poikieni kanssa päivittäin koen. Vetäytymällä syrjään ja olemalla yksinäinen. Katkeroitumalla ja kadehtimalla. Mutta onneksi valitsin toisin. Onneksi pojilleni ja onneksi minulle.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart