Olen aina ihmetellyt urheiluseurojen rakennetta. Äidit leipovat, vapaaehtoiset isät valmentaa ja toimii joukkueenjohtajina. Tapahtumissa kojuilla seisoskelee äidit.
Päätin olla erilainen, halusin olla joukkueenjohtaja poikani joukkueelle, nyt olenkin mutta kuinka korkea kynnys ihmisillä on tulla juttelemaan minulle asioista?
Olen jo lyhyessä ajassa huomannut ettei minun kaltaista nuorta äitiä oteta kentänlaidalla vakavasti, mutta en luovuta. Olen helposti lähestyttävä, kykenen huolehtimaan joukkueen asiat moitteettomasti, vastaamaan kaikkiin vanhempien kysymyksiin jne. Pakko myöntää että seläntakana ei kyllä odota myöskään jonoa haluamaan ottamaan paikkaani.
Äideistä jotain enemmän
Haluaisin äideistä enemmänkin kuin vain kentänlaidalla istuvaa väkeä. Äidit ovat poikiensa tärkeimpiä kannattajia alusta loppuun. Joten olkaa mukana harjoituksissa ja peleissä, olkaa läsnä vaikka ette ymmärtäisi koko lajista yhtään mitään. Lähtekää mukaan seuratoimintaan, se ei vie teiltä aikaa mutta näyttää lapsellenne että teitä kiinnostaa.
Sana on vapaa: Miten osaan elää ilman poikiani?
Meilläkin on 8 valmentajaa, joista yksi on nainen! Hän ei tiennyt lajista mitään ennen ensimmäisiä harjoituksia mutta silti pitää pienet pojat paremmin toiminnassa ja oikeassa tekemisessä mukana kuin yksikään mies!
Sana on vapaa: En tiedä kuka on lapseni isä
Haluan enemmän meitä äitejä urheilukenttien laidoille. Enemmän kentälle. Enemmän näkyviin!
Olen ylpeä siitä mitä teen ja missä saan olla mukana. Enkä ole katunut päivääkään sitä missä nyt olen.
Terveisin Poikansa ykkösfani
Ehdottomasti joukkueisiin tarvitaan sekä isiä että äitejä. Joukkueenjohtajina äitejä kyllä näkee, valmennustiimissä harvemmin. Se vaan helposti menee niin että jos on useampia lapsia niin vain toinen vanhemmista voi olla mukana täysillä. Meillä isä on lajista todella kiinnostunut ja haluaa olla mukana joten olisi tosi outoa että veisin sen hältä pois. Mä voin kyllä olla tukena ja kannustaa lapsiani muilla tavoin. Ja toki tulee sitten satunnaisesti oltua mukana harkoissa/matseissa muuten.
Zemppiä ,hyvin se alkaa sujumaan . Minä äitinä olen pojan koripallojoukkueen joukkueenjohtaja nyt toista kautta. Toinen joukkueenjohtaja on yhden pelaajan isä , hän tekee enemmän taustalla tietotekniikka hommia ja minä pyöritän käytännön hommia joukkueen/vanhempien/ seuran välillä.
Tällä hetkellä valmentajat on ulkopuolisia miehiä,eli ei kenenkään joukkulaisen isät.
Tiedän muitakin äitejä jotka on poikiensa joukkueiden jojoja, ehkä yleistymään päin.
Sujuvasti myös leivon kioskiin ja toimin huoltaja peleissä aina kun tarve vaatii ?
Ole reippaasti oma itsesi ja kiinnostunut asioista ja ihmisistä joukkueessa niin hyvin pääset hommaan ja porukkaan varmasti mukaan ?
Minä kyllä toivoisin, että lapsiani valmentava ihminen sentään tietää jotakin lajista mitä valmentaa. Oli sitten kyseessä isä tai äiti.