• Jouduin tekemään valinnan, pidänkö vai abortoinko raiskaajani lapsen

    Jouduin tekemään valinnan, pidänkö vai abortoinko raiskaajani lapsen

    En voi puhua tästä kenellekään julkisesti. Tästä tietää vain äitini ja paras ystäväni. Haluan kuitenkin aborttikeskustelujen vallitessa kertoa oman tarinani.

    Muistan sen tunteen jo teini-ikäisenä, kun hoidin naapurin lapsia. Päätin tuolloin, etten ikinä halua omia lapsia. Minusta oli hauskaa viettää aikaa lasten kanssa, mutta kaikki se arki leikkien ympärillä oli liian raskaan tuntuista, että olisin sellaista elämää halunnut itselleni. Lapset rakastivat minua, koska olin se hassuttelija, joka keksi aina parhaat leikit. Olin kuitenkin teini, ajatukset saattoivat vielä muuttua.

    Lapset eivät olleet minua varten

    Äitinikin muistaa edelleen, kuinka ajatteli, ettei hänestä tule koskaan mummoa. Olinhan vanhempieni ainoa lapsi. Äidistäni se tuntui lähinnä musertavalta, koska hän oli itse henkeen ja vereen lapsi-ihminen. Vanhempani eivät koskaan saaneet toista lasta, vaikka yrittivät useita vuosia. Äitini unelmoi suurperheestä. Tämän vuoksi ajatus siitä, ettei lapsenlapsiakaan hänelle suotu, oli kauhistuttava.

    Kun tulin aikuisikään ajatus vain vahvistui mielessäni. Perhe-elämä ei ollut minua varten. Halusin nähdä maailmaa ja matkustella. Tein hulluna töitä, välillä kahta yhtä aikaa, jotta sain laittaa lomalla repun selkään ja kiertää kuukauden maailmaa. Se oli parasta, mitä tiesin. Mikään ei voisi tulla minun ja maailman väliin, ei mikään.

     

    Abortti

     

    Lue myös: Äidiksi seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen

    Kun elämä päättikin toisin…

    Kunnes eräällä reppureissullani jouduin ikävään tilanteeseen. Olin iltaa istumassa reissussa tutustumieni ihmisten kanssa. Ilta päättyi ikävästi, jouduin raiskatuksi yhden heidän toimesta. Minun ja maailmani väliin tultiin julmimmalla tavalla, enkä ollut enää entiseni sen jälkeen. Mikä kauheinta, tulin raskaaksi tästä, se selvisi minulle vasta Suomessa.

    Abortti oli ensimmäinen ajatus, en voinut ajatellakaan muuta. Kauhujen reissusta ei voinut jäädä yhtäkään muistoa elämään. Itkin ja itkin useamman viikon. Venytin päätöstä, koska jokin minussa taisteli ajatusta vastaan. Voisinko jatkaa entistä elämääni, uskaltaisinko enää koskaan lähteä ennen niin tärkeille reppureissuilleni? Pelko valtasi mieleni.

    Avaan yhden lukuisista valokuva-albumeistani. Silmiini osuu hiukan jo kellastunut kuva ensimmäiseltä reissultani Etelä-Amerikassa. Hymyilen onnellisena kuvassa. Muistan vieläkin, minkä näköinen ohikulkija sen otti. Olin niin onnellinen. Nuori, vailla huolen häivää. Maailma avoinna. Vieressäni kuvaa katselee teini-ikäinen poikani. Kyllä, pidin hänet. Ja olen siitä ikionnellinen. Hän on parasta, mitä minulle on sattunut, vaikka alkuun luulin, että en selviäisi ikinä. Abortti tuntui väärältä vaihtoehdolta. Mahtavinta on, että pojallani on samanlainen kaipuu maailmalle. Se tuntuu pelottavalta, mutta samalla hienolta. Olen jo päättänyt, että ensimmäinen reppureissu tehdään yhdessä. Poika saa päättää, mihin se suuntautuu.

    Nyt kun näen keskustelua abortista sydämeeni sattuu. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että abortti on naisen oikeus. Kuitenkin silmiin osuu usein kirjoituksia siitä, että ei kai kukaan nainen raiskaajansa lasta halua pitää. Silloin minua sattuu, koska poikani on minulle tärkeintä maailmassa. En välitä hänen isästään, joka toivottavasti mätänee helvetissä. Tämä minun poikani on kuitenkin syytön isänsä tekemisiin. Hän on ihana poika, hän on elämäni valo. Ja siksi en pidä siitä, että oletetaan, ettei kukaan nainen voisi pitää raiskaajansa lasta. Minä pidin ja olen siitä kiitollinen joka päivä.

     

     

    Kommentit

    1. Avatar
      Joku

      Ihana kirjoitus. Ja seuraavalla kommentilla en ota kantaa kirjoitukseen vaan aborttiin. Jos on riski raahautua (ehkäisy petti, ei ehkäisyä, myös raiskauksen jälkeen), hakekaa se jälkiehkäisy ettei tarvitsisi pähkäilä aborttia.

      1. Avatar
        Warriorwoman

        Valitettavasti voi kärsiä esim. dissosiaatiosta eikä pysty tuomaan omaan tietoisuuteen kokonaan sitä faktaa, että on tullut raiskatuksi tai hyväksikäytetyksi. Voi myös olla lamaantunut, jonka takia ei toimi niin kuin toimisi ilman traumaattista tapahtumaa. Siksi jälkiehkäisyn hakeminen tässä tilanteessa voi jäädä. Eikä se ole 100 %.

    2. Avatar
      Warriorwoman

      Kyyneleet valuen luin kirjoituksen. Kiitos tästä. Minäkin pidin lapsen, joka sai alkunsa ilman suostumustani. Ennemminkin kyse naisen rajojen rikkomisesta tai vastaavasta. Ihan samoja tunteita koin ja usein mietin, onko meitä muitakin joilla trauma johti elämän suurimpaan lahjaan.

    3. Avatar
      mummoliini

      Kiitos rohkeasta kirjoituksestasi!

    4. Avatar
      Jossu

      Mitä olet kertonut pojallesi hänen isästään ja siitä kuinka hän sai alkunsa?

    5. Avatar
      Sinun äiti

      Minunkin lapseni on saanut alkunsa raiskauksesta. Hän on nyt kolme vuotias. Niin rakas, että ihan kipeää tekee. Hän ei millään tavalla muistuta tapahtuneesta tai sen tekijästä. Kyllä ne on muut asiat, mitkä sen tekevät. Hän on oma persoona.
      Ihmisten on niin helppoa sanoa mitä tehdä tai miten itse tekisi. Mutta siinä tilanteessa missä tapahtunut on niin paha, että se menee yli käsittelykyvyn, olet shokissa ja traumatisoitunut ja kaiken sen keskellä huomaat vielä olevasi raskaana ja päätöksiä pitää tehdä pian, vaikka siinä tilanteessa oma käsittelykyky ei riitä moiseen, ei kukaan voi ennalta tietää kuinka toimisi.
      Jos lapseni joskus saa tietää tapahtuneesta, ainakin voin sanoa, että äiti rakasti sinua niin paljon, että halusi sinutn syntyvän. Sinut, joka olet juuri sinä, paras juuri sellaisena kuin olet.

    Vastaa