Luin poikien äidit yhteisössä keskustelusta, jossa miniä ei ollut anopin kanssa hyvissä väleissä. Siitä rohkaistuneena ajattelin kertoa oman tilanteeni teille, sillä omalla kohdallani anoppi ei hyväksy minua.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä nyt kolme vuotta ja hyvin onnellisia suhteessamme. Molemmilla on taustalla vaikeat ihmissuhteet edellisten kumppanien kanssa ja oli todella vaikea heittäytyä tähän suhteeseen ja ennenkaikkea luottaa toiseen. Alkuun olimme hyvin varovaisia ja etenimme pienin askelin.
Vihdoin opimme luottamaan toisiimme, vaikka töitä saimme tehdä kovasti ja edelleen puimme aika-ajoin niitä syviä haavoja sisällämme. Mutta ihanaa on ollut huomata, että kerrankin toinen oikeasti kuuntelee, mitä on sanottavana eikä käännä selkäänsä, jos on vaikea aihe. Olemme siis löytäneet toisistamme sielunkumppanit. Ihana tunne! Olemmekin suunnitelleet häitämme ja elämä hymyilee kaikinpuolin.
Kun anoppi ei hyväksy…
Ongelmia aiheuttaa kuitenkin mieheni äiti, joka ei tunnu hyväksyvän minua. Itse yritän olla häntä kohtaan huomaavainen, enkä halua aiheuttaa mitään riitoja. Yhden pojan äitinä ymmärrän häntä, koska olen myös suojeleva äiti poikaani kohtaan. Poikani on siis edellisestä suhteesta.
Jotenkin tuntuu, että anoppi ei pohjimmiltaan halua olla sellainen, vaan siellä syvällä sisimmässä asuu ihana ihminen, joka vain pelkää poikansa puolesta. Mutta mieheni aiempi epäonnistunut suhde on varmasti vaikuttanut myös anoppiin.
Haluaisin anoppia auttaa asiassa, mutta hän on kovin puolustuskannalla ja en jotenkin osaa ottaa asiaa esille oikein hänen kanssaan. Pelkään ehkä hänen reaktiotaan tai että hän loukkaantuu vieläkin enemmän. Olisi kuitenkin mukavaa, että hän hyväksyisi minut ennen häitämme, koska minusta tuntuu pahalle ja en usko, että hänkään on tilanteesta kovin tyytyväinen.
Mieheni lohduttaa minua
Mieheni on äitinsä kanssa läheinen ja en todellakaan halua tähän väliin, vaan mieheni saa tavata äitiään milloin haluaa ja hänen äitinsäkin on tervetullut meille koska vaan. Hän ei vain halua oikein meillä käydä ja yleensä mieheni käy sitten hänen luonaan. Minäkin joskus, mutta ilmapiiri on sen verran painostava, että olen todennut ettei minun siellä kannata käydä kovin usein, jotta mieheni ja hänen äitinsä tapaaminen on mukava. Tämä tekee minut tosi surulliseksi.
Mieheni yrittää lohduttaa, että kyllä se äiti siitä vielä tokenee ja hyväksyy minut sitten ajan kanssa. Ja äiti on hänelle sanonutkin, että haluaa suojella häntä. Olen sitten tähän tyytynyt, mutta olisi ihana juhlia tulevia häitämme ensi kesänä niin, ettei anopin ja minun välillä ole kitkaa.
Mieheni on hoitanut mielestäni ihan hyvin tilanteen, ei ole asettunut minua vastaan, eikä äitiäänkään. Hän on yrittänyt olla siltana meidän välillä. En todellakaan toivo mieheltäni mitään äitinsä ja sukunsa hylkäämistä, se olisi aivan kamalaa. Voin pojan äitinä samaistua mieheni ja anoppini tilanteeseen.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa ja ehkä saanut tilanteen ratkaistua?
