Äreä mieheni on tehnyt meidän elämästä hankalaa.
Meillä on miehen kanssa pitkä parisuhde ja lapsia. Rakastan miestäni ja perhettäni kovasti ja siksi onkin vaikeaa hyväksyä sitä, että jokin olisi hullusti. Toivoisin jotenkin löytäväni syyn itsestäni, että voisin korjata tilanteen. Kärsin itse, mieheni kärsii ja lapset joutuvat kuuntelemaan nykyisin usein riitojamme ja olemaan kireässä ilmapiirissä.
Mistä on kyse? Miksi mieheni on äreä?
Koitan lyhyesti selittää, mistä on kyse. Olen vuosia ollut kotona lasten kanssa ja kuopus on vielä pieni. En näe mitään ongelmaa siinä, että olen kotona, mutta toki se vaikuttaa kokonaisuuteen.
Mieheni, perheen isä on perheen pääasiallinen toimeentulon hankkija. Hän on edennyt urallaan hienosti ja olen mielestäni tukenut häntä siinä kaikin tavoin. Miehelläni on useita ja usein vaihtuvia mielenkiinninkohteita ja harrastuksia, joihin hän saa käyttää aikaa ja rahaa. Olen häntä näissä tukenut, ollut ylpeä ja iloinen, kun hän on niin kiinnostunut ja fiksu.
Olen tehnyt kaikkeni, että hänellä olisi työpäivän jälkeen aikaa olla rauhassa kotona ja lasten kanssa. Huomaan kuitenkin, että mies on kuitenkin usein kireä ja kiukkuinen, kun hän tulee työstä.
Hän saattaa olla hyvinkin piikikäs ja ilkeä lapsille ja minulle. Jos vastaan jotain ilkeästi vastaan, on vika minussa, minä olen kireä ja ilkeä. Jos puolustan lapsia, olen häntä vastaan. Jos lähden johonkin, urheilemaan tms. on kotona usein tapahtunut jotain ikävää ja kaikki ovat pahalla mielellä kun palaan.
Mieheni saattaa nälviä musiikkia jota kuuntelen, tulla arvostelemaan viereen televisio-ohjelmaa jota katson tai ruveta puhumaan jostain asiasta ja kun sanon, mitä mieltä olen, hän saattaa lopettaa keskustelun ja poistua paikalta.
Missä vika ja mitä voin tehdä?
Lapsien asioista hän saattaa huomauttaa minulle hyvinkin kärkkäästi, että olenko jonkun asian hoitanut ja muistutella minua asioista, jotka kuitenkin minä hoidan, esim hammaslääkärit tms. Mies syyttää minua kateelliseksi ja ilkeäksi, jos koitan saada häntä ymmärtämään, että minullakin olisi oikeuksia tiettyihin asioihin elämässä, ei vain hänellä.
Haluaisin oikeasti, että löytäisin vian itsestäni, eikä minun tarvitsisi tunnustaa, että nyt on jotain vialla. Selviän kyllä, jos en kiinnitä näihin mitään huomiota, vaan jatkan normaalisti ja vältän näiden tilanteiden syntymistä. Aina se ei kuitenkaan tunnu reilulta.
Tuntuu, että meillä on kaikki valtapeliä, raha, lapset jopa seksi.. Viimeisimmässä tunnutaan laskevan sitä, kumpi pyytää ja saatan tehdä virheitä siinäkin, koska en vaikuta siltä, että tykkäsin siitä oikeasti ja silloin tietysti teen miehen olon epämukavaksi. Tuntuu, etten tee montaakaan asiaa oikein, mutta kun puolustaudun, mies osaa kääntää asian niin, että hän ei saisi sanoa mistään ja minä olen liian herkkä ja minulla on vaan huono itsetunto.
Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta välillä tuntuu, että tämä on yhtä kilpailua jostakin. Mihinkään terapiaan mies ei suostu, koska hänestä mikään ei ole vialla ja minun pitää itse hoitaa omat ongelmani ja lopettaa valittaminen turhasta. Näin tietysti onkin. Minusta vaan kyynärpää taktiikka yhdistettynä täydelliseen alistumiseen ei oikein kuulosta hyvältä.
Ero ei missään nimessä tule kyseeseen, koska kuitenkin rakastamme toisiamme. Olenko liian herkkä, koska kuitenkin muutoin hyvä ja kunnollinen mies kyseessä? Mitä voisin tehdä toisin? Kannanko liikaa huolta mieheni tunteista ja äkäisyydestä? Itsestä tuntuu, että nämä piikit ja syyttelyt osuu johonkin niin arkaan paikkaan, mutta onko tämä oikeasti niin vakavaa? Ja eniten toki huolettaa lapsiin suunnattu piikittely ja vähättely..
