• Raskausajan ummetus

    Raskausajan ummetus

    Aamupahoinvointi ja närästys ovat yleisiä raskaana olevilla ja niistä on helppo keskustella ystävienkin kanssa. Tiesitkö, että myös ummetus vaivaa monia raskaana olevia, vaikka siitä vähemmän ääneen puhutaankin?

    MISTÄ UMMMETUS JOHTUU?

    Kova vatsa ja ummetus voivat johtua ihan siitä, että raskaana ollessa elimistön hormonitoiminta muuttaa ja hidastaa suolentoimintaa. Mikäli olet ennen raskautta liikkunut paljon, mutta liikunta on vähentynyt raskauden myötä, saattaa sekin olla yksi ummetuksen aiheuttaja. Samoin jos raskaana ollessa hemoglobiiniarvo laskee, suositellaan rautavalmisteita. Niissäkin ikävänä haittavaikutuksena on, että ne saattavat kovettaa vatsaa. Yksi ummetuksen aiheittaja voi myös raskauden viimeisellä kolmanneksella olla sikiön ja kohdun kasvanut koko, joka saattaa aiheuttaa painetta paksusuoleen ja hidastaa suolen toimintaa.

    UMMETUS VAIVAA, MIKÄ AVUKSI?

    • Juo riittävästi vettä. Raskaana oleva tarvitsee noin 1,5–2 litraa vettä päivässä. Sokeripitoisia juomia kannattaa välttää, sillä ne voivat vain pahentaa ummetusta.
    • Syö kuitupitoisesti. Suosi täysjyväviljatuotteita, kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kaurapuuro on lempeä vatsalle ja sen kuitupitoisuutta voi lisätä vaikkapa ripottelemalla päälle vielä leseitä tai auringonkukansiemeniä. Myös luumut ovat hyväksi.
    • Liiku päivittäin. Liikunta herättelee ja aktivoi suolen toimintaa. Raskauden puoliväliin asti voit hyvin jatkaa normaaleja liikuntaharrastuksia. Esimerkiksi uinti, kävely, sauvakävely, hiihto, pyöräily ja äitiysjumppa sopivat hyvin vielä loppuraskaudenkin aikana.

    Lue myös: Raskaana ja ekaa kertaa neuvolaan

    Löydät meidät myös facebookista ja instagramista

    Lähde: Terveyskirjasto

    – Poikien äidit toimitus –

    Vastaa