Uhmaikäinen lapsi ei protestoi haluttomuuden takia tai tee asioita ilkeyttään, vaan kyseessä on luonnollinen ja positiivinen kehitysvaihe sekä tärkeä virstanpylväs hänen elämässään. Uhmaiällä on tärkeä tehtävä ja jakso alkaa yleensä ennen tai jälkeen kahden ikävuoden. Sillä on monta nimeä, kuten uhmaikä, tahtoikä ja itsenäistymisvaihe. Se kestää yksilöllisesti 3-5 -vuotiaaksi saakka.
Vauvaiän jälkeen taaperot kehittyvät hurjaa vauhtia monella osa-alueella eli motoriikassa, kielellisessä ilmaisussa ja puheessa sekä itsetietoisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että lapsi ymmärtää yhä paremmin olevansa vanhemmasta erillinen yksilönsä, jolla on omat ajatukset ja, jonka toiminta vaikuttaa ympäristöön sekä muihin ihmisiin. Lapsi alkaa myös tiedostaa, että häneltä odotetaan sääntöjen noudattamista.
Tämä kaikki johtaa siihen, että lapsi itsenäistyy pikku hiljaa ja ajan myötä pärjää yhä paremmin ilman vanhempiaan. Tähän huimaan kehitysvaiheeseen liittyy rajojen testaaminen, uhmakas käytös ja tunteiden säätelyn harjoittelu. On siis melkein enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei raivokohtauksilta voida välttyä lasten harjoitellessa itsenäisyyttä.
Raivokohtausten aikana lapsi saattaa itkeä, potkia, lyödä, huutaa ja raivota tunteidensa vallassa. Se kestää yksilöllisen ajan ja sen aikana häneen on vaikeaa saada kontaktia.
Osasyy raivokohtauksiin on lapsen kyvyttömyys ilmaista tunteitaan puhumalla. Kun lapsen puhe ja sanavarasto kehittyvät, myös raivokohtaukset vähenevät. Kun lapsi voi kertoa, miltä hänestä tuntuu, ei raivoamiselle ole niin paljon tarvetta.
Uhmaiällä on merkitys
Koska lapsen aivot vasta kehittyvät, on ymmärrettävää, että tunnesäätely vaatii harjoittelua. Esimerkiksi etuotsalohkot kehittyvät noin 25-vuotiaaksi asti. Ne nimenomaan osallistuvat vaativaan tiedonkäsittelyyn, kuten ajatusten, käyttäytymisen ja tunteiden säätelemiseen.
Uhmaiässä on pohjimmiltaan kyse lapsen itsenäistymisestä ja sen harjoittelusta. Kaikilla ihmisillä on tarve vaikuttaa omaan elämäänsä ja tehdä itseään koskevia päätöksiä ikätasoisesti. (Fanni) Kun pienen lapsen vakiovastaus alkaa olla jämäkkä ja ponteva “Ei”, on se hyvä merkki: lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan.
Lapsen uhmaikä on usein rankka ajanjakso vanhemmille. Tuolloin arjessa on paljon haasteita lapsen kokeillessa rajojaan, kieltäytyessään asioista ja saadessaan raivokohtauksia. Vanhemman on kuitenkin hyvä muistaa, että uhmaikä on tärkeä ja ohimenevä kehitysvaihe lapsen elämässä.
Uhmaiän raivokohtausten helpottamiseksi eri ammattilaiset neuvovat hieman erilaisia keinoja, joista vanhemmat pyrkivät valitsemaan itselleen ja lapselleen parhaiten tuntuvan tavan käsitellä tilannetta. Seuraavaksi esitellään muutamia toimivaksi todettuja keinoja.
Keinoja uhmakohtausten selättämiseksi
1. Ennakoi
Lapsen raivotessa häneen on vaikea saada kontaktia, joten ennakointi on kaiken A ja O. Ainakin raivokohtausten määrää voi vähentää sillä, että huolehtii lapsen perustarpeista ajoissa ja riittävällä tavalla. Esimerkiksi väsyneenä tulleet kiukkukohtaukset voi välttää sillä, että laittaa lapsen ajoissa nukkumaan ja siten huolehtii lapsen riittävästä unensaannista.
2. Pysy itse rauhallisena
Yksi tärkeimmistä asioista lapsen uhma- eli raivokohtauksen aikana, on säilyttää itse maltti ja pysyä rauhallisena. Emme voi hallita lapsemme reagointitapaa asioihin, mutta omamme voimme valita. Vanhemman ei ole helppoa säilyttää rauhallisuuttaan lapsen kiukutellessa, mutta se olisi erittäin tärkeää. Lapsen turvallisuudentunne järkkyy, jos vanhempi lähtee mukaan tunnekuohuun.
3. Nimeä tunteet
Lapselle on tärkeää nimetä tunteet, jotta hän oppii tunnistamaan ne ja sitä myöten hallitsemaan niitä. Voit sanoa esimerkiksi näin: “Sinua varmaan harmittaa, että tänään ei ole karkkipäivä, taidat olla pettynyt. Mitäpä, jos leipoisimme illalla sämpylöitä?”
4. Tunteiden hallinta
Taaperon yksi tärkeimmistä taidoista uhmaiässä on tunteiden näyttäminen ja hallinta. Lapsi tarvitsee näissä asioissa vielä paljon vanhempiensa apua. Taapero on helposti tunteidensa vietävissä, eikä pysty aina hallitsemaan käytöstään. Se vaatiikin opettelua siinä, missä vaikkapa pukemisenkin harjoittelu.
5. Opeta lasta kanavoimaan aggressiivisuuttansa oikein
On aivan normaalia, että suuttuessaan (tai joskus muuten vain) pienet lapset lyövät vanhempiaan tai sisaruksiaan. Silti siihen tulee puuttua. Ensin tilanne täytyy selittää sekä avata lapselle ja auttaa häntä ymmärtämään omia tunteitaan. Kesken lapsen raivokohtauksen, se on kuitenkin hankalaa. Siksi tämän joutuu toistamaan monia kertoja ja puhumaan asiasta etukäteen lapselle, ennen kuin raivokohtauksia ilmenee.
Koska kaikki tunteet ovat sallittuja, lasta voi auttaa ilmaisemaan vihantunnetta terveellä tavalla. Vanhempainneuvoja Claire Lerner neuvoo asiassa näin: “Kun olet surullinen, hakkaa tätä rumpua lyömisen sijaan tai pure tätä lelua, äidin puremisen sijaan”.
6. Rajojen asettaminen
Pienet lapset tarvitsevat ennen kaikkea rajoja ja rakkautta. Joiltakin vanhemmilta rajat unohtuvat, jolloin lapsi testaa heitä kahta kauheammin saadakseen kokea turvallisia rajoja. Asettamalla ne, voidaan siis välttää osa raivokohtauksista.
Ole rajojen suhteen täsmällinen ja realistinen. Säilytä kärsivällisyys kertoessasi lapselle, mitkä ovat teidän perheen säännöt. Muista olla ennen kaikkea johdonmukainen. Älä tee mitään poikkeuksia. Rajat eivät ole lapsen kiusaamista, vaan hänen parhaakseen etenkin pidemmällä tähtäimellä. Sääntöjen opettelu lapsesta lähtien valmistelee häntä pärjäämään myöhemmin elämässä.
-Poikien Äidit toimitus-
Lähteet: Babycenter, BBC News Mundo, Fanni emotions, MLL, NHS
