Lapsemme on pienestä pitäen ollut erilainen poika, tykännyt enemmän ”tyttöjen jutuista” leikeissä ja vaatteissa, lähinnä väreissä. Huomasin eron niin sanottuun peruspoikaan jo silloin, kun hän oppi ilmaisemaan oman tahtonsa.
Kohta 13-vuotias lapsi on vajaan vuoden verran käynyt kuraattorin juttusilla ja olemme käyneet perheenä lasten psyk.polilla kovien kasvukipujen vuoksi. Vastaanotoilla 13 vuotias lapsi on ottanut esiin oman seksuaalisuutensa. Palaverissa loppusyksyllä selvisi, että hän on pienestä asti kokenut olevansa enemmän tyttö kuin poika ja häntä ahdistaa ja ärsyttää, kun hänestä puhutaan poikana. Tämä ei tullut mitenkään yllätyksenä, ajankohta oli vain aikaisempi kuin odotin. Viimeisen vuoden aikana hän on asiaa käynyt läpi itsekseen ja se on voimistunut/varmistunut.
Lue myös: 7 pojan äiti vastaa 7:ään kysymykseen
Tämä sukupuoliepäselvyys ja itsetutkiskelu selittää hirmu paljon lapsen haasteellista käytöstä läpi lapsuuden.Toivon, että olisin ollut rohkeampi ja itsevarmempi vanhempi jo aiemmin ja antanut lapseni olla enemmän oma itsensä jo paljon pienempänä. Esimerkkinä mainittakoon hiusten kasvatus, pojillahan kuuluu olla lyhyt tukka sekä rajoitin tyttöjen lelujen saamista lahjoiksi. Pelkäsin hirveästi, aivan liikaa, ulkopuolisten ihmisten tuomiota. Nykyajan vanhemmuus ja varmuus vanhemmuudessa on vaikeampaa kuin aiemmin. Joka suunnasta tulee ohjeita ja syytöksiä, koskaan et ole riittävä.
Erilainen lapsi
Olemme mieheni kanssa helpottuneita ja sinut asian kanssa, hämmentyneitä toki. Arki on rauhoittunut asian esiin tulon jälkeen huomattavasti. Voimme vain kuvitella millaisen sisäisen ristiriidan kanssa hän on joutunut taistelemaan! Voimme ainoastaan olla lapsemme tukena ja kannatella häntä. Olen hänestä todella ylpeä, hän on rohkea lapsi! Jotain olemme tehneet oikein, kun hän uskaltaa tällaisen asian ottaa esiin. Olemme aina painottaneet lapsillemme, että he ovat meille tärkeimpiä ihmisiä maan päällä ja juuri sellaisina kuin ovat. Suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus ja muiden hyväksyntä sellaisina kuin ovat, ovat meille tärkeitä arvoja. Emme voi valita ihmisiä ympärillämme, meidän on opittava vähintäänkin sietämään heitä. Kaikista ei voi eikä tarvitse tykätä, kaikkien kanssa pitää tulla toimeen! Ja aina puolustetaan itseä ja heikompia!
Läheiset ovat ottaneet tiedon vastaan erittäin hienosti. Kaikilta asiasta tietäviltä on tullut ainoastaan positiivisia kommentteja (saattavat tuntea leijonaemon 😉 ). Toiset isovanhemmatkin totesivat, etteihän tämä minään yllätyksenä tullut, ainahan lapsemme on ollut erilainen.
Nyt asian tultua esille, olen alkanut pelätä tulevaisuuden haasteita. En voi lapseltani ottaa suruja ja murheita pois, toivon vain, ettei hän joudu suunnattomaan myllytykseen ja kiusatuksi. Toivon, että hänellä on riittävän voimakas itsetunto kantaakseen kaikki vastoinkäymiset. Onneksi elämme avoimemmassa ja suvaitsevaisemmassa maailmassa kuin muutama vuosikymmen sitten!
Loppujen lopuksi, pelot, tavoitteet ja ennakkoluulot ovat meidän vanhempien päiden sisällä. Joten annetaan lasten olla lapsia ja luottaa itseensä ja maailmaan. Luotetaan me vanhemmat lapsiimme! Elämä ja maailma kantaa! Joskus siinä tarvitaan meidän vanhempien apua, joskus vielä pääsemme sanomaan, että mitäs minä sanoin, mutta silloinkin otamme kainaloon, silitämme hiuksista, lohdutamme, luomme uskoa parempaan huomiseen ja kerromme rakastavamme!
