• Vieraskynä: Tyttöjen Isä

    Sanottakoon alkuun, että en ehkä ole loppuelämääni ”vain” tyttöjen isä. Lisäjälkikasvua on suunnitteilla ja voipi olla, että seuraava tulokas onkin poika. Sanovat, että suuret rakastajat tekevät pelkästään tyttöjä. Aika näyttää, onko allekirjoittaneesta sellaiseksi. Ihan kuriositeettina mieleeni juolahti kysymys: jos tyttöjen isä on Suuri Rakastaja, niin mikä kumma on poikien äiti? Suuri Rakastajatar kalskahtaa vähän halvalta. Ehkä Mahtinainen? Tai Suuri Valtiatar?

    Samanlaiset vai erilaiset?

    Oli miten oli, tyttöjen isä on hauska vastakkainasettelu poikien äideille. Vieraskynäidea saikin alkunsa juuri tuosta sanaleikittelystä. Äkkiseltään vastakohdiltaan vaikuttavat tittelit pitävät sisällään kuitenkin itse asiassa hyvinkin samanlaiset otukset. Kummatkin ovat sukupuolensa ainoita edustajia perheissään, eikä kyseinen ainutlaatuisuus jää pelkästään haarovälistä löytyvään vehkeeseen, vaan joudumme mm. purkamaan muun perheen tuottamaa salakoodia omalle selkokielellemme päivästä toiseen.
    Lue myös: Poikien Äiti blogi, Mitä muuta olen kuin poikien äiti? 
    Se ei tarkoita, että elämämme olisi jotenkin hankalaa tai jäisimme perheessämme yksin, ”ilman kaveria”. Heittäytymistä se toki vaatii, mutta itse koen erilaisuuteni joissain tilanteissa jopa vahvuutena, ainakin toistaiseksi. Katsotaan sitten tyttäriemme teini-iässä uudelleen, kun kolme naista äänestää shoppailumatkaa Milanoon ja yksi isä jalkapallomatkaa Manchesteriin.

    (K)Akkavalta

    Törmään aika ajoin ällistyttäviin oletuksiin. Siinä missä poikien äidit vain ja ainoastaan seisovat jalkapallokentän laidalla pitelemässä juomapulloja, tyttöjen isät istuvat prinsessateltan uumenissa siemailemassa mielikuvituskahvia. Ei se ihan niin mustavalkoista (tai omassa tapauksessani överipinkkiä) ole. Kyllä tyttäriämme kummastuttaa ohikiitävä piipaa-auto ihan yhtä paljon kuin isukkia pienenä ja välillä nuo tappelevatkin kuin äijänkörmyt nakkikioskijonossa. Toki leikeissä korostuvat hiljalleen sellaiset teemat, jotka omassa lapsuudessani vähemmän kiinnostivat: pukeutuminen, tukan harjaaminen, nukkevaunuttelu ja teetarjoilut. Ei elämämme silti pelkästään ällöhattaraa ole, ei sinne päinkään.
    Sitä ei vielä vauvavuoden aikana ymmärtänyt olevansa ainoa kaltaisensa perheessään. Samanlaisella kakalla vauvat täyttivät vaippansa ja samaa maitoa lipittivät kuin kaikki muutkin. Sittemmin on hiljalleen alkanut jännittää, mistä jään tulevaisuudessa paitsi tai missä asioissa en pysty tyttäriäni tukemaan ainakaan omien kokemuksieni kautta. Etääntyykö suhteemme, koska en osaa sattuneesta syystä pahemmin avata kuukautiskiertokokemuksiani? En pysty kertomaan ensirakasrumisestani siihen luokan söpöimpään poikaan, enkä tiedä tuon taivaallista meikkaamisen karmeudesta. Tuleeko minusta ehkä tulevaisuudessa vain tarpeeton örähtelijä, joka unohdetaan sohvannurkaan piereskelemään?
    Tuskin. Ainakaan, jos se on itsestäni kiinni. Aion myötäelää kaikki kommervenkit ja naistentaudit sitten vaikka vain kuuntelemalla, välittämällä ja olemalla läsnä. Ihan samalla tavalla kuin poikien äidit myötäelävät puberteetti-iän testosteronitasoryöpsähdyksistä johtuvat murahtelut ja Y-kromosomista aiheutuvan innostuksen penkkiurheiluun. Ei se sen kummallisempaa ole.

    (K)Akkavalta on isäblogi parivuotiaiden esikoiskaksostyttärien värittämästä arjesta ja vähän sen ohi. Kuten blogin nimestä saattaa huomata, perheessämme sukupuoliepätasa-arvo on vastakkainen poikien äiteihin verrattuna. Jos kuitenkin täystyttöistetty perhe-elämä kiinnostaa, vaikka sitten edes vastakohtaisena vaihteluna omaan arkeen, käy bongailemassa kuulumisemme blogista.

    Bloggaaja, haluatko kirjoittaa vieraskynä kirjoituksen? Ota yhteyttä jonna@poikienaidit.fi

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart