• Onko äidin tehtävä vain jaksaa?

    Täällä on ollut kirjoituksia masennuksesta ja tuntuu, että masennusta on paljon ympärillä. Itsellä ei masennusta ole, mutta halusin kirjoittaa aiheesta, joka koskettaa varmasti meitä kaikkia äitejä. Äitiyden tuomista paineista, jotka varmasti myös edesauttavat masennuksen syntyyn. Äidin paineet saattavat olla valtavat.

    väsynyt äiti

     

    Äidin paineet musertavat

    Itse koen äitinä jumalattomia paineita, milloin kasaantuvista pyykeistä, milloin työn ja kodin yhdistämisestä. Siitä, etten kerkeä lapsen vanhempainiltaan, laskujen määrästä, mutta myös ulkonäöstäni ja hyvinvoinnistani. Lista on loputon. Miten ihmeessä pystyn nämä kaikki mahduttamaan elämääni ja niihin tunteihin, mitä vuorokaudessa on? Ne eivät riitä, eivät sitten millään. Minä en riitä. Äidin on vain jaksettava..

    Mitä enemmän otat elämääsi uusia elementtejä, aika niille jokaiselle supistuu tai aikaa ei kaikessa yksinkertaisuudessaan jää. Vaikka kuinka haluaisin mahduttaa ne kaikki minulle tärkeät asiat elämääni. Koko ajan on oltava saatavilla joka suuntaan. Nykytekniikka mahdollistaa sen ja kieltämättä tekisi mieli sulkeutua joskus jonnekin kauas erämökkiin ja polttaa nuotiolla jokaikisen härvelin, joka minut altistaa kiireelle.

    Oletteko koskaan miettineet, miten suuren palapelin palasia siirtelettekään päivittäin, jotta arki sujuisi mahdollisimman kivuttomasti? Hienoa työtä teette jokaikinen ja ei mikään ihme, jos pää tuntuu välillä räjähtävän. On niin paljon muistettavaa. On todella noloa unohtaa lasten kavereiden syntymäpäivät tai päiväkodin vanhempainilta. Kuljen muistilaput otsassa kiinni, mutta silti saatan unohtaa.

    Lue myös: Rikki hakattu nainen

    Arki usein äidin harteilla

    Meillä arjen askareita jaetaan ja mies ottaa osaa. Silti tuntuu, että suurimmaksi osaksi minä vetelen naruista, koska minulla on vain parempi muisti ja arjen organisointi onnistuu näin helpommin. Minä jakelen miehelle hommia, jotka hän hoitaa mallikkaasti. Toisaalta tuntuu ettei hän aina ymmärrä, kuinka paljon minun päässäni raksuttaa päivittäin ja hän ihmettelee, kuinka väsynyt olen aina.

    Elän ehkä kiireisimpiä aikoja elämässäni. Vuodet vierivät kuitenkin nopeasti ja yhtäkkiä huomaankin lasten lähdettyä kotoa, kuinka tyhjäksi elämä muuttuu. Nyt se lohduttaa, että kiireisimpiä aikoja seuraa seesteisemmät ajat ja aivot saavat levätä ehkä vielä joskus. Elämän voi silloin täyttää erilaisilla asioilla. Toisaalta, kuinka sitä tuleekaan kaivattua näitäkin aikoja. Nyt en ehkä sitä niin ymmärrä, mutta koittaa sekin päivä, kun katselen tyhjää kotia ja muistelen sitä ihanaa hullunmyllyä. Pitäisi osata vain elää hetkessä, mutta voi, kuinka vaikeaa se on kaiken keskellä. Joka päivä pitäisi seistä peilin edessä ja sanoa itselle, minä riitän!

    Voit lähettää oman kirjoituksesi Sana on vapaa julkaisuksi jonna@poikienaidit.fi tai sanna@poikienaidit.fi

    TULE MUKAAN ÄITIEN JA POIKIEN TAPAHTUMIIN

    KATSO TULEVAT TAPAHTUMAT

    Kommentit

    1. Avatar

      Voin sanoa, minä en riitä enkä jaksa. Taloudessa on lisäkseni 2 vuotias ja 44 vuotias lapsi. Nuorempi kyllä auttaa ja tohottaa kuin ikäisensä. Tuo 44 vuotias taantui naimisiinmenon jälkeen parivuotiaaksi. Likavaatteet ympäriinsä, astiat pitkin pöytiä (on tiskikone), välinpitämättömyys arjen askareihin. Kaikki on siis lisäksi harteillani, työni, sairauteni ja lapsen hoidon päälle. 44- vuotias odottaa minun tekevän kaiken maatessaan luuri kourassa sohvalla. Kehtaa vielä kinuta aviollisiavelvotteita iltaisin kun haluan hetken omaa aikaa ennen nukkumaan alkamista. Tai sitten herättää.. En jaksa olla äiti kahdelle, valinta on tehtävä ja isompi saa lähteä vaikka oman äitinsä luokse palveltavaksi.

      1. Jonna

        Eikö tällaisia merkkejä ole ollut ilmassa ennen yhteistä lasta? Onko miehen käytös muuttunut merkittävästi kun tulitte vanhemmiksi? Tsemppiä jaksamiseen sinne, ei kuulosta kivalta tilanteelta ollenkaan 🙁

    2. Avatar

      Se pitäisi nimenomaan olla niin, että äidin jaksaminen etusijalle ja muut sitten. Kotiäitinä tarvitsen ehdottomasti sen oman ajan ja liikuntahetken illalla miehen tullessa kotiin, koska muuten en jaksaisi pyörittää arkea ollessani yksin lasten kanssa. Naiset laiminlyövät liian usein oman hyvinvointinsa muiden kustannuksella, mutta nimenomaan äidin hyvinvointi heijastuu perheen hyvinvointiin. Happy wife, happy life!

    3. Avatar

      Kun jää yksinhuoltajaleskeksi vähän yli kolmekymppisenä, on vaan pakko jaksaa. Myös aika paljon pitää karsia, koska ne kuuluisat 24 per vuorokausi ei yksinkertaisesti vaan riitä. Kaikki, siis oikeasti ihan kaikki, mitä kotona tapahtuu, on oman jaksamisen varassa. Tätä ei kovin moni tajua, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta tai ottaisi värikynätkin käyttöön 🙂
      Sosiaaliset piirit on kaventuneet ihan minimiin, ”kun en koskaan lähde mihinkään, vaikka aina kutsutaan”. Kymmenessä vuodessa ne kutsut on loppuneetkin ihan kokonaan. Toisaalta kaiken kiireen keskellä en ole niitä enää edes kaivannut. En ole marttyyri, pois se minusta! Olen hyvin tyytyväinen nykytilaani, vaikka joskus kieltämättä käväisee mielessä, kuinka erilailla asiat arjessa voivat olla..

    4. Avatar

      En jaksa, en riitä eikä minulla ole muutenkaan enää väliä. Kuljen automodella päivästä toiseen. Mies käy töissä ja itse olen liian madentunit ja väsynyt tehdäkseni mitään muuta kuin on pakko. Teen ruokaa, mitä en välttämättä itse saa syötyä ruokahalun vähentymisen vuoksi, mutta lapsen ja miehen on saatava lämmin ruoka päivittäin. Poika on minun vastuullani 6 päivää viikossa, vaikka pojan isä asuu samassa taloudessa. Nukun vuorokaudessa keskimäärin 3 tuntia, kun on pakko suorittaa ja minun unensaantini tuntuu vähemmän tärkeältä kuin muiden perheenjäsenten. Olen asettanut itseni törkeysjärjestyksen pohjalle, johon kaikki ovat tottuneet ja hyväksyvät. Olen kuin kotiorja, jonka panosta ei tarvitse huomioida. Vain miehen töissäkäynnillä on merkitystä ja pojan hyvinvoinnilla. Hymyilen, mutten ole iloinen. Itken itseni uneen joka ilta

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart