Olen jo pitkään seurannut tätä yhteisöä. Haaveilen olevani äiti ainakin yhdelle lapselle ja jostain syystä minulla on aina ollut tunne, että lapseni olisi poika. On ollut kiva lukea juttuja pojista ja poikien äitiydestä. Ja haaveilla… Minulla on takana pitkä parisuhde ja meillä on asiat ihan mallillaan, talous kunnossa ja tilaakin lapselle. Ongelma on vain siinä, että mieheni on alkanut empimään asiaa ja sanoo nyt, ettei välttämättä haluakaan lasta.
Tämä on minulle täysi katastrofi… Kuin märkä rätti vasten kasvoja. Mies on aina puhunut, että haluaa lapsen ja yhtäkkiä ei haluakaan. Hänellä on kuulemma hyvä näin. Haave äitiydestä on kokenut kovan kolauksen. Olen itkenyt silmät päästä ja miettinyt, mitä teen. Ystäväni sanovat, että ei muuta kuin eroat. He tietävät, että lapsi on minulle kaikki kaikessa.
Lue myös: Mieheni on onnellisempi kuin minä
Elämän suurin kriisi
Ensimmäinen ajatus oli itselläkin, että ei auta muu, mutta silti emmin. Hän on hyvä mies ja rakastan häntä paljon. Ero ei olisi todellakaan helppo. Että tuosta noin vaan. Mutta tilanne on silti kamala. Mitä, jos en löydäkään yhtä ihanaa miestä lapselleni isäksi? Ikääkin alkaa olemaan ja se biologinen kello raksuttaa. Toisaalta mieheni on oikeassa siinä, että meillä on asiat hyvin ihan kaksistaan. Matkustelemme ja molemmat ovat saaneet luoda uraa. Asiat ovat oikeasti todella hyvin…
Mutta on tämä elämäni suurin kriisi. Yksi unelmani on ollut olla äiti. Miten siitä unelmasta voi luopua? Tunnen suurta tuskaa. Eikö minusta koskaan tule äitiä? Haluaisin kokea kaikki äitiyden tuomat ilot ja surut. Nähdä lapseni kasvavan. Halata ja sanoa, että äiti rakastaa… Sydämeni särkyy. Ajatus siitä, ettei minulla vanhetessa ole omia lapsenlapsia, jotka kävisivät minua tervehtimässä, on raastava. Haluaisin olla myös mummo, helliä pienet piloille…
En todellakaan tiedä, mitä teen. Olen antanut itselleni aikaa miettiä asiaa tämän vuoden loppuun. Jotenkin helpompi, että on jokin aikaraja. En tiedä riittääkö se tai saanko ajatuksiani koottua tässä ajassa. Jotain on kuitenkin tehtävä. Mieheni tietää, että tämä on minulle todella tärkeä asia, eikä painosta. Hänen kriisinsä on erilainen ja näen tuskaa hänen katseessaan. Mutta en voi häntäkään painostaa tekemään lasta vasten tahtoaan. Tällaisessa asiassa on vaikea tehdä kompromissia, tulla puolitiehen vastaan. Ehkä mieheni muuttaa mieltään, ehkä minä. Se jää nähtäväksi…
Olisiko teillä antaa tilanteeseeni neuvoja, mitä tekisitte?
Lue myös: Poikani sai raivokohtauksia. VINKE PRO -kuntoutus auttoi
