• Haave äitiydestä, esteenä vain aviomies

    Haave äitiydestä, esteenä vain aviomies

    Olen jo pitkään seurannut tätä yhteisöä. Haaveilen olevani äiti ainakin yhdelle lapselle ja jostain syystä minulla on aina ollut tunne, että lapseni olisi poika. On ollut kiva lukea juttuja pojista ja poikien äitiydestä. Ja haaveilla… Minulla on takana pitkä parisuhde ja meillä on asiat ihan mallillaan, talous kunnossa ja tilaakin lapselle. Ongelma on vain siinä, että mieheni on alkanut empimään asiaa ja sanoo nyt, ettei välttämättä haluakaan lasta.

    Tämä on minulle täysi katastrofi… Kuin märkä rätti vasten kasvoja. Mies on aina puhunut, että haluaa lapsen ja yhtäkkiä ei haluakaan. Hänellä on kuulemma hyvä näin. Haave äitiydestä on kokenut kovan kolauksen. Olen itkenyt silmät päästä ja miettinyt, mitä teen. Ystäväni sanovat, että ei muuta kuin eroat. He tietävät, että lapsi on minulle kaikki kaikessa.

    Haave äitiydestä

    Lue myös: Mieheni on onnellisempi kuin minä

    Elämän suurin kriisi

    Ensimmäinen ajatus oli itselläkin, että ei auta muu, mutta silti emmin. Hän on hyvä mies ja rakastan häntä paljon. Ero ei olisi todellakaan helppo. Että tuosta noin vaan. Mutta tilanne on silti kamala. Mitä, jos en löydäkään yhtä ihanaa miestä lapselleni isäksi? Ikääkin alkaa olemaan ja se biologinen kello raksuttaa. Toisaalta mieheni on oikeassa siinä, että meillä on asiat hyvin ihan kaksistaan. Matkustelemme ja molemmat ovat saaneet luoda uraa. Asiat ovat oikeasti todella hyvin…

    Mutta on tämä elämäni suurin kriisi. Yksi unelmani on ollut olla äiti. Miten siitä unelmasta voi luopua? Tunnen suurta tuskaa. Eikö minusta koskaan tule äitiä? Haluaisin kokea kaikki äitiyden tuomat ilot ja surut. Nähdä lapseni kasvavan. Halata ja sanoa, että äiti rakastaa… Sydämeni särkyy. Ajatus siitä, ettei minulla vanhetessa ole omia lapsenlapsia, jotka kävisivät minua tervehtimässä, on raastava. Haluaisin olla myös mummo, helliä pienet piloille…

    En todellakaan tiedä, mitä teen. Olen antanut itselleni aikaa miettiä asiaa tämän vuoden loppuun. Jotenkin helpompi, että on jokin aikaraja. En tiedä riittääkö se tai saanko ajatuksiani koottua tässä ajassa. Jotain on kuitenkin tehtävä. Mieheni tietää, että tämä on minulle todella tärkeä asia, eikä painosta. Hänen kriisinsä on erilainen ja näen tuskaa hänen katseessaan. Mutta en voi häntäkään painostaa tekemään lasta vasten tahtoaan. Tällaisessa asiassa on vaikea tehdä kompromissia, tulla puolitiehen vastaan. Ehkä mieheni muuttaa mieltään, ehkä minä. Se jää nähtäväksi…

    Olisiko teillä antaa tilanteeseeni neuvoja, mitä tekisitte?

    Lue myös: Poikani sai raivokohtauksia. VINKE PRO -kuntoutus auttoi

    Kommentit

    1. Avatar

      Äitiys on asia jota en vaihtaisi. Asia josta en luopuisi ikinä enkä minkään edessä. Unelma jota saan elää. Asia jota en kadu. Asia joka on yllättänyt, ylittänyt kaikki odotukset, vienyt jalat alta ja sydämeni mennessään. Asia jolle omistan koko elämäni.

      On raakaa sanoa näin, mutta ei mielestäni puoliksikaan niin raakaa, kuin se että äitiys ’riistettäisiin’ sitä toivovanta, siitä unelmoivalta.. Rakastua voi aina uudelleen! Mutta lasta ei korvaa mikään. Äitiyden mahdollisuutta ei taputella lomamatakalla.

      Mua särkee ajatuskin siitä, että joutuisin eroamaan rakastamastani miehestä! Joten tiedän …. mutta jos hän laittaisi minut valitsemaan lapset tai itsensä, en miettisi sekuntiakaan. Se on helppo sanoo nyt ja tässä. Mutta tämän onkin tarkoitus vain kuvastaa lapsen paikkaa äidin rinnassa.

      Minä en ketään kehota eroamaan. Minä en rohkaise ja avioliittoon kuuluu kriisit.
      Siinä on vastaukseni. Ei tämä ole sinun päätettävissäsi. Tämä on teidän yhteinen asianne. Teidän liiton kriisi. Ja te meette siitä yhdessä yli tai sitten ette. On väärin asettaa toinen vain valitsemaan. Enkä halua ajatella, että sellaisesta tässä on kyse.

      Kaivelkaa asioita. Ei voi olla kyse siitä, että nyt asiat on hyvin ilman.. on kyse jostain ihan muusta. Keskustelkaa ja pyrkikää välttämään katumus. Oli se teidän tulos mikä hyvänsä. Kunhan olette rehellisiä itsellenne sekä toisillenne.

    2. Avatar

      Sinuna eroaisin. Tiedän muutaman, jotka jäivät miehensä toiveesta lapsettomiksi. Kunnes mies sitten lähestyessään 50- v synttäreitään totesi, että jotain tärkeää kuitenkin puuttuu. Vaimo vaihtui nuorempaan, koska samanikäiseltä vaimolta on tämä lapsijuna jo mennyt menojaan ja miejillä nyt lapsi/ lapsia. Voit vain arvata näiden exien katkeruuden.
      Kannattaa myös muistaa, että hedelmällisyys alkaa hiipumaan 30 v synttäreiden jälkeen ja mitä enemmän on ikää, sen hankalampaa se voi olla.
      Kunhan muistat että lapsi voi olla myös tyttö. Itse kuvittelin aina ssavani vain tyttöjä, ja esikoinen olikin poika 😁. Vaan hyvin pärjättiin ja opin kasvattamaan poikaa, vaikka ensin luulinkin että en osaa…

    3. Avatar

      Hei! Olen joskus itse ollut tuon kysymyksen äärellä. 30v. olin ollut sinkku pitkän lapsettoman 7v.parisuhteen jälkeen noin vuoden (nyt olen onnellinen etemme silloisen miehen kanssa onnistuneet lasten saannissa). Yllättäen rakastuin uuteen työkaveriini ja suhteemme eteni nopeasti, ja jo vajaan vuoden seurustelun jälkeen suunnittelimme yhteen muittoa ja omaa taloa. Meillä molemmilla oli koiria mutyei lapsia. Silloin puheeksi tuli ettei mies haluaisi lapsia… Olin kauhuissani ja ihmeissäni… Hän selitti että hänen oman vaikean lapsuuden takia ja niistä jääneiden traumojen vuoksi hän koki ettei hänestä olisi isäksi. Hän pyysi minua harkitsemaan tarkkaan yhteistä elämää sillä hän oli varma päätöksestään. Minä olin kuitenkin haaveillut jo 11vuotiaasta saakka 3lapsen perhjeestä 2poikaa ja tyttö
      💙 Tämän asian kanssa pähkäilin aikani ja kerran syksyisellä iltalenkillä kun käveltiin koirien kanssa otin asian puheeksi, että voisin luopua ajatuksesta äitiydestä jos saan aina pitää koiria ja mahdollisesti muita eläimiä jos maalle muutamme. Mies pysähtyi ja halasi ja kysyi olenko aivan varma.. Vastasin että olen.. Ja olinkin vaikka se osittain särkisydämeni. Mutta hän oli ensimmäinen mies johon olin aidosti rakastunut. Niin hullulta kuin se kuulostaa, niin päädyin edelliseen suhteeseen niin että ajattelin että hän on hyvä minulle, haluaa lapsia ja tekee kaikkensa eteeni, mutten tuntenut aitoa rakkautta, tykkäsin hänestä tosi tosi paljon ja hän teki minut onnelliseksi joten ajatus perheestä voitti. Nyt olin hylkäämässä ajatusta perheestä aidon rakkauden tähden…. Mitta elämä on ihmeellistä… Tietämättämme siinä kun ”sinetöimme” tulevaisuutemme syksyisellä pimeällä kaupungin kadulla, minä odotinkin jo esikoistamme tietämättämme. Pian löysimme etsimämme ensikodin ja pääsimme 2kuukaudessa muuttamaan. (söin pillereitä joten en ihmetellytyt puuttuvia kuukautisia, se oli tavallista) olimme asuneet uudessa kodissa noin 3viikkoa kun aloin epäillä jotain aamupahoinvointien vuoksi. Muistan että pelkäsin tehdä testin.. Tein niitä kaksi vai 3 ja itkin kun tulos oli positiivinen… Muistan että itkin koska pelkäsin miten mieheni suhtautuu… Olimmehan juuri puhuneet ettemme tekisi lapsia. Itkin hysteerisena kotona kun hän tuli kotiin, kyseli mikä on… Sanoin etten uskalla kertoa ja etten tiedä miten… Hän kietoi minut syliinsä ja sanoi että oli se mitä tahansa me selviämme siitä. Sitten sain itkun änkytyksin sanottua että olen raskaana. Ja kaikeksi yllätyksesksi mieheni alkoi nauraa ja sanoi onnellisen että eihän tämä nyt mitään kauheaa ole, tämähän on ihanaa! Kyselin viellä että onko hän tosissaan, aion pitää lapsen, ja hän sanoi että tietenkin, ehkä näin oli tarkoitettu. Ja kyllä, hän on ollut upea isä, ja sain viellä 34v.puhuttua hänet että haluan myös toisen. Nyt meillä on 2 ihanaa poikaa. En tarkoita että elämä on ollut ruusuilla tanssimista, tämä tie on ollut kivikkoinen toisen lapsen tulon jälkeen, mutta me selvisimme niistä. Halusin vain jakaa oman kokemuksen, koska tiedän mistä olet luopumassa, tein niin itse mutta elämä päätti toisin, enkä voi kuvitella mitään niin ihanaa maailmassa kuin olla äiti 💚 Tiedän että kaikille se ei sovi ja kaikki ei siitä haaveile, paras ystäväni on sellainen ja ymmärrän häntä täysin. Mutta tiedän nyt että nämä 2 poikaa tekee minut niin paljon onnellisemmaksi kuin se koiralauma (joka minulla toki vielläkin on) 😂 Ja se tunne kun katso miestä leikkimässä ja pelaamassa poikien kanssa sulattaa sydämen. Toivon sinulle parasta elämässä, oli päätöksesi millainen tahansa. Meistä jokainen valitsee oman pilkunsa, mutta opun että koskaan ei voi tietää mitä sillä polulla tulee vastaan

    4. Avatar

      Olen ollut samassa tilanteessa kanssasi, joten tiedän hyvin miltä sinusta tuntuu. Se on riistävä tunne ja itse ahdistun/masennuin huomaamattani vuosien kuluessa kun odotin mieheni mielen muuttuvan. Olin todella kriisissä ja aloin jo kiinnostumaan muista miehistä. En osannut kertoa tunteistani riittävän hyvin. Siinä vaiheessa mies huomasi kuinka tärkeä asia lapsi minulle on ja suostui lapsen hankintaan. Vaikka kriisin jälkeen oli vaikeita hetkiä parisuhteessa, en ikinä kadu, että meillä maailman ihanin poika! Jos miehen syy kieltäytymisen on pelkästään se, että kaksin on hyvä, ja sinulla kova halu saada lapsi/lapsia, hankkikaa lapsi ihmeessä! Muuten katkeroidut varmasti. Jos parisuhteenne on hyvä, hän kyllä suostuu. Kerro miltä susta tuntuu ja miten tärkeästä asiasta on kyse. Lapsi teki minut niin onnelliseksi ja mieskin on sopeutunut hyvin perhe-elämään muutamassa vuodessa. Helppoa ei aina ole ollut, mutta en vaihtaisi mihinkään!

    5. Avatar

      Olin itse samanlaisessa tilanteessa ja mies ei halunnut mistään hinnasta lasta, hänellä oli jo yksi melkein aikuinen edellisestä liitosta. Puntaroin pitkään asiaa ja tajusin etten todellakaan halua pakottaa ihmistä sellaiseen oman haluni vuoksi. Vähitellen tajusin että vaikka halusin lasta, en enää mistään hinnasta ihmisen kanssa joka oli niin itsekäs kuin hän. Hänellä oli se oma lapsi ja minulle ei suonut sitä onnea. Aloin tekemään eroa systemaattisesti, vaikka rakastimme ja olimme naimisissa. Mutta päätin olla myös itsekäs ja kun olin 35 vuotias lähdin liitosta. Tiesin että olisin katkeroitunut. Katkeroidun yksin ennemmin ilman lasta kun toiselle ihmiselle siitä ettei suo sitä onnea minulle. Kolme vuotta myöhemmin olin uudessa ihanassa suhteessa ja raskaana. Nyt 12 vuotta myöhemmin istun sohvalla ihanan tokaluokkalaisen poikani kanssa. Päivääkään en kadu! Onneksi osasin olla itsekäs ja lähdin. Olen edelleen sitämieltä että mies ei rakastanut minua tarpeeksi. Hän rakasti omaa mielipidettänsä enemmän, kuin olisi yhdessä tehnyt perheen kanssani. Kukaan muu ei ajattele sinua niinkuin sinä itse, muista että kukaan muu ei tee sinua onnelliseksi kuin sinä itse!

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart