Vaikka täällä onkin poikien äitejä, niin haluan silti ja ehkä juuri siksi kysyä mielipiteitä teiltä äideiltä omaan tilanteeseeni. Olen äiti vain pojille, mutta suhde omaan äitiini takkuaa oikein huolella.
Minulla on hyvin tiedossa, kuinka tärkeä on äidin ja pojan suhde. Omiin poikiini olenkin yrittänyt vaalia suhdettamme ja olen ainakin osittain siinä onnistunut omasta mielestäni. Minulla on yksi pian omilleen muuttava poika ja kaksi nuorempaa, teini-ikäinen ja varhaisteini. Meillä on poitsujen kanssa melko mutkaton suhde.
Poikien kanssa on ollut suhteellisen helppoa. Mitä nyt uhmaiän ja teiniangstin sietämistä, mutta se on normaalia melkeinpä jokaisen lapsen kohdalla. Uskon ja luotan, että hyvät välit säilyy poikien kaikkien tullessa aikuisikään ja varmasti pidetään yhteyttä säännöllisesti.
Äiti on erilainen kuin minä
Mitä sitten äiti-tytär -suhteeseen tulee, niin oman äitini kanssa on kyllä ollut sellaista vuoristorataa, ettei tosi! Äiti on kasvanut aikoinaan neljän siskoksen sisarusparvessa ja se on selkeästi muovannut äidin hiukan erilaiseksi kuin itse olen. Äidin oli ehkä hiukan hankalaa tottua myöhemmin omaan lapsijoukkoon, jossa oli poikia ja minä, joka olin ”poikamainen”, jos niin saa sanoa. Äiti ei ehkä kokenut, että meillä olisi mitään yhteistä.
No meillä ei koskaan ole ollut niin hirmu läheinen suhde muutenkaan äidin kanssa, ollaan jotenkin vaan niin erilaisia. Vaikeudet ymmärtää toista on vain korostunut nyt sitten aikuisena ja oman perheeni kasvaessa. Tuntuu, että äiti on jopa hiukan kateellinen meidän toimivalle porukalle. Se on joka hiivatin kolossa päästävä pätemään, että tee näin ja näin poikien kanssa. Minun kasvatustyylini ei koskaan kelpaa. Tekisi mieli sanoa, että katsopa omaa porukkaasi. Mutta toistaiseksi olen tyytynyt nielaisemaan sanani.
Lue myös: Lapsen vaatteista lastensuojeluilmoitus. Kahdesti!
Äiti-tytär -suhde on hankala
Joku päivä se kamelin selkä varmasti kyllä katkeaa, koska loputtomiin sellaista negatiivista arvostelua on vaikeaa sietää. Eikä tarvitsekaan. Jostain syystä sitä vaan kummasti haluaa pitää kiinni siitä suhteesta, ehkä hiukan pelkää lopullista välirikkoa. Silti haluaa, että mummo olisi poikien elämässä. Heitä hän kohtelee kuitenkin ihan siedettävästi, vaikka jopa pojatkin ovat joskus kommentoineet, että miksi toi mummo aina arvostelee sua.
Mutta mikä ihme siinä on, että äiti-tytär -suhde on vaan niin hankala. Tiedän tottakai, ettei se kaikilla ole sama homma, mutta olisi kiva vähän tietää, painiiko muut saman asian kanssa? Onko se vaikeaa teilläkin? Onko teillä muilla poikien äideillä suhde omaan äitiin vaikeutunut entisestään, kun olette saaneet poikia?
