• ”Käsitin pitäväni naisista – lapseni käänsivät minulle selkänsä”

    ”Käsitin pitäväni naisista – lapseni käänsivät minulle selkänsä”

    Sara kipuili oman identiteettinsä kanssa koko ikänsä, kunnes 36-vuotiaana käsitti pitävänsä naisista. Se rikkoi hänen avioliittonsa ja hajotti välit omiin lapsiin. ”Käsitin pitäväni naisista – lapseni käänsivät minulle selkänsä”

    Olin aina kokenut olevani erilainen. Tunnetta on vaikea selittää, se oli sellainen epämääräinen ulkopuolisuuden tunne. Minusta tuntui että elämä joka minun piti elää, ei ollut minua varten. Minut oli kuitenkin kasvatettu noudattamaan yhteiskunnan asettamia normeja. Kadehdin niitä, jotka teini-iässä kapinoivat ja raivasivat rohkeasti omaa polkuaan. He näyttäytyivät minulle itsellisinä, vahvoina ja upeina ihmisinä. Tunsin itseni mitättömäksi ja harmaaksi hiirulaiseksi heidän rinnallaan. Minulla ei ollut rohkeutta rikkoa rajoja – ei vanhempieni eikä yhteiskunnan asettamia. Toisaalta, en tuossa vaiheessa edes käsittänyt, mitä rajoja olisi pitänyt rikkoa.

    Elämä soljui eteenpäin kuin itsestään. Ystävieni tavoin kikatin pojille, ihastuin ja rakastuin. Tein niin, koska niin kuului tehdä. Se ei varsinaisesti ollut epämiellyttävää, mutta se ei myöskään tuntunut minulta. Enemmänkin se oli jollain tavalla ulkoa opeteltu, jonkun muun sanelema pakko.

    Haaveissa rakkaus

    Ensimmäiset seksikokemukseni miesten kanssa eivät olleet millään muotoa järisyttäviä. Ajattelin, että seksistä tulee se upea ja elämän mullistava juttu, kun vaan opettelen asiaa. Odotin ja odotin. Ystävät kertoilivat hekumallisista seikkailuistaan ja minä kuuntelin vaisuna vieressä. En ollut kokenut sitä upeaa, huikeaa rakastumista enkä tajunnanräjäyttävää seksiä.

    Silti 20-vuotiaana menin naimisiin miehen kanssa, jonka tapasin jo lukiossa. Kuvailisin suhdettamme hyväksi, lämpimäksi sekä toverilliseksi. Ajattelin, että tällaista sen kuuluikin olla. Seksiä minun ei tehnyt mieli koskaan, enkä ikinä tehnyt siihen aloitetta itse. Viihdyin mieheni seurassa, minusta oli ihana viettää aikaa hänen kanssaan. Hänen läheisyytensä ja läsnäolonsa tuntui hyvältä, mutta mikään seksiin liittyvä ei. Siitä riitelimme toisinaan.

    21-vuotiaana minusta tuli äiti. Saimme pojan. Äitiys on yhä paras asia, jonka olen elämässäni saavuttanut. Koin vihdoin rakastuneeni, tekeväni jotain suurta, joka tuntui minulle niin luontaiselta. Vajaata kahta vuotta myöhemmin saimme vielä toisen pojan.

    tykkään naisista
    photo: Michael Fenton

    Elämä mullistui, kun käsitin pitäväni naisista

    Elämä ruuhkavuosien tiimellyksessä oli päällisin puolin hyvää, mutta oireilin omaa huonoa oloani. Mieheni läsnäolokin alkoi ahdistaa minua, sillä se päättyi useimmiten seksin tinkaamiseen. Etäännyimme, riitaannuimme.

    Erään poikkeuksellisen huonon jakson päätteeksi päätin lähteä tuulettumaan ystävieni kanssa. Korkkarit kopisten suuntasimme yökerhoon jossa bailasimme yön pikkutunneille saakka. Pilkun jälkeen kioskijonossa minua lähestyi vaaleatukkainen, iloisen näköinen nainen. Pienen hiprakan tuoman rentouden keskellä käsitin, että nainen oli minusta upea. Keskustelimme pitkään ja vaihdoimme numeroita.

    Tapasimme paria viikkoa myöhemmin lenkillä. Sen jälkeen menimme yhdessä elokuviin ja syömään. Kotona käsitin odottavani hänen yhteydenottoaan. Niistä tuli päivieni kohokohta. Ajattelin häntä ensimmäisenä herätessäni aamulla ja siitä eteenpäin koko päivän.

    Muutamia kuukausia ensitapaamisemme jälkeen nainen ilmoitti tekstiviestillä olevansa ihastunut minuun. Ensimmäinen ajatukseni oli syvä järkytys. Nainen, ihastunut minuun? Hän kertoi ajattelevansa minua lakkaamatta ja kaipaavansa seuraani päivittäin. Silloin se iski minuun – minähän ajattelin täysin samalla tavalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin aidosti ihastunut.

    Omien tunteiden kieltämistä

    Ajatusmaailmani soti täysin ajatusta vastaan. Se kuulostaa nyt hullulta, mutta silloin olin kauhuissani. Ensin torppasin tunteeni täysin. Kuukausien saatossa sisälläni alkoi kuitenkin kasvaa rauha. Myönsin itsekin ihastukseni tälle naiselle. Vaihtoehtoni olivat raskaat. Lopulta tein sen, mistä minua syytettiin jälkikäteen kovin sanoin. Uhrasin perheeni oman onneni edelle.

    Kerroin miehelleni asiasta parisuhdeterapeutin vastaanotolla, jossa olimme käyneet jo pitkään. Olin silloin 36-vuotias. Oli yksi vaikeimmista asioista sanoa ääneen, että minä pidin naisista. Mies poistui sieltä ovet paukkuen. Seuraavana päivänä hän toimitti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen. Asuimme mieheni lapsuudenkodissa, joten minun oli muutettava pois. Olin osannut odottaa mieheni suuttuvan, mutta hänen reaktionsa löi minut ällikällä. Hänen onnistui kääntää lapseni, appivanhempani sekä oma isäni minua vastaan. Hän loi seksuaalisesta suuntautumisestani jonkinlaisen perverssin spektaakkelin, ja puhui minusta aivan kuin olisin menettänyt järkeni.

    Välimme särkyivät lopullisesti. Teini-ikäiset poikani eivät halunneet tavata minua yli puoleen vuoteen ollenkaan. Heistä paistoi hämmennys, suru ja järkytys. He syyttivät minua perheemme rikkomisesta, ja olivat toki osittain oikeassa. Avioerosta on nyt kolme vuotta. Poikani ovat kasvaneet ja heidän maailmankuvansa on laajentunut. He ymmärtävät enemmän ja paremmin. Isompi pojista on minulle edelleen etäinen, mutta nuoremman poikani kanssa olemme lähentyneet. Ex-mieheni ei puhu minulle sanaakaan, eikä oma isäni katso minua silmiin. Se tuntuu pahalta.

    Matkalla kohti parempaa

    Kävin läpi suoranaisen helvetin, mutta en osaa sanoa kadunko. Tuskin. Elämäni muuttanut suhde ei kestänyt alkua pidemmälle, mutta tunnen suurta kiitollisuutta sitä lyhyttä aikaa kohtaan. Se sai minut rikkomaan rajat ja hyppäämään elämään, joka oli minua varten. Toivon että kenenkään ei tarvitsisi käydä tällaista läpi.

    Oman seksuaali-identiteetin kanssa kamppailu on tarpeeksi raskasta ilman sitäkin, että läheiset kääntyvät vastaan. Itse käsittelen asiaa edelleen ja matkani on pahasti kesken. Olen silti onnellinen. Olen parisuhteessa naisen kanssa ja vihdoin tiedän, mitä on aikuisten välinen rakkaus sekä intohimo.

    -Poikien äidit- toimitus-

    Vastaa