Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika, joista molemmat ovat jo lähes aikuisia. Olen yrittänyt kasvattaa lapseni hyvin, mutta olen pettynyt siihen, että en saanut siirrettyä omaa arvomaailmaani heille. Lapsieni arvomaailma ei kohtaa kanssani yhtään. Mikä meni vikaan ja pitäisikö vielä yrittää?
Olen uskossa ja omaan hyvin pehmeät ihmisläheiset arvot. Minusta tuntuu, että molemmat lapseni ovat paljon kylmempiä kuin minä tai heidän isänsä. Lapsemme eivät ole uskossa, eikä se meitä vanhempia häiritse, mutta muuten toivoisin heihin enemmän pehmeyttä.
Lapsuus pumpulissa
Jos palataan ajassa taaksepäin, niin meidän lapset ovat aina olleet aika herkkiä. He ovat saaneet elää hyvin suojattua lapsuutta. Mitään suurempia kriisejä he eivät ole elämässään kohdanneet.
Lue myös: Paras ystäväni kuoli enkä pääse siitä yli
Pohdimme johtuisiko tämä lasten kylmyys siitä, että elämä on ollut heille yksinkertaisesti liian helppoa?
Vai onko tässä kyseessä ikävaihe mikä menee ohitse?
Miten kylmyys näkyy?
On vaikea selittää mitä tarkoitan kylmyydellä. Tässä joitain esimerkkejä. Lapset eivät tunnu ymmärtävän mielenterveysongelmista mitään, heillä ei riitä empatiaa mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville. Hei eivät ymmärrä työttömyyttä ja pitävät työttömiä lähinnä laiskoina. Hei ovat hyvin jyrkkiä sen suhteen kuka ja ketkä saavat Suomeen tulla.
Olemme yrittäneet pehmentää lastemme arvoja keskustelemalla ja perustelemalla, mutta tuloksetta. Ilkeitä tai pahoja lapsemme eivät missään nimessä ole, heidän ajatusmaailma on vain hyvin jyrkkää. Heillä on laaja kaveripiiri ja kaveripiirissä on hyvin erilaisia ihmisiä, eri kansalaisuuksista ja seksuaalisista suuntautuneisuuksista. Siitäkin syystä tämä hämmentää meitä vanhempia.
Onko meidän osuus nyt vanhempina tehty?
Pohdimme mieheni kanssa, että onko tässä vaiheessa meidän osuus nyt taputeltu. Lapsemme eivät kopioineet meidän arvojamme yrityksestämme huolimatta, onko se asia mikä pitäisi vain hyväksyä? Lapset ovat lähes aikuisia ja heidän kanssaan näistä asioista jatkuvasti puhuminen aiheuttaa välillemme paljon kitkaa. Kannattaako näistä enää yhdessä puhua? Vai pitäisikö antaa olla?
Lue myös: Olen pahoillani, että erityislapseni häiritsee sinua
Pitäisikö odottaa hetki, että lapset kypsyvät lisää ja katsoa tilannetta uudelleen?
Haluaisin kuulla miten muiden 17-18 vuotiaat lapset käyttäytyvät? Onko teilläkin nuorilla jyrkkiä mielipiteitä? Onko lapsillanne erilaiset arvot kuin teillä? Miten toimitte tällaisessa tilanteessa?
-Anonyymi kirjoittaja-
