Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että olen saanut kasvatettavakseni kolme hyvin erilaista persoonaa. Perheestämme löytyy herkkä poika, tulinen poika ja yksi siltä väliltä. Olen äitiyden aikana joutunut opettelemaan jokaisen lapseni kohdalla kasvattamisen jalon taidon uudestaan ja uudestaan.
Jokaisen pojan kanssa on ne omat juttunsa joissa joutuu opettelemaan toimintatapoja pärjätä juuri tämän lapsen kanssa. Koska lasteni lähtökohdat ovat tismalleen samat (kaikki poikia, samoista vanhemmista ja asuvat samassa perheessä), on itsensä opettaminen muuttuvaksi äidiksi ollut aika jännittävä ja yllättävä matka.
Yllättävintä on ehkä kuitenkin ollut se, että yhteiskunta tuntuu hyväksyvän minut äitinä ja poikani lapsena parhaiten silloin, kun lapseni on kiltti ja rauhallinen.
Meidän herkkä poika
Paljon näkee artikkeleita herkän pojan kasvattamisesta. Herkkyyden tukemisesta ja tilan antamisesta. Herkkää poikaa ei ennen vanhaan hyväksytty ja pojista yritettiin koulia väkisinkin kovempia kuin tytöistä. Pojat eivät itke- periaatteella.
Onneksi tästä oudosta ajatusmallista on jo päästy ja minusta tuntuu, että poikien herkkyys on jopa halutumpaa kuin kovuus nykyaikana. Samalla unohdetaan, että menevä ja villi poika voi olla myös herkkä.
Meillä herkkä poika on ollut kasvatettavana täysin erilainen kuin veljensä. Isoveli kiipesi jo taaperona leikkipuiston isompaan kiipeilytelineeseen ja juoksi päättömänä paikasta toiseen, tämä pienin tutustuu asioihin rauhassa ja pikkuhiljaa. Isoimpaan telineeseen ei ole mikään kiire.
On vaikea sanoa, että olisinko osannut ottaa poikani arkuuden näin rennoin rantein jos lapsi olisi ollut ensimmäiseni? Olemme nimittäin mieheni kanssa aika vauhdikkaita ja ehkä ensimmäisen lapsen kohdalla ujous ja hitaus tutustua uusiin asioihin olisi saattaanut ahdistaa meitä.
Miksi lapseni on noin herkkä?
Olenko pitänyt lastani pumpulissa?
Olenko epäonnistunut kasvattaja?
Mutta tämä ei olisi liittynyt mitenkään siihen, että lapsi on poika, sillä olisin odottanut vauhdikkuutta ja rohkeutta tyttölapseltakin. Olen itsekin ollut vauhdikas ja rohkea.
Pojan herkkyys on mukavaa vaihtelua koko perheellemme. Minusta on jollain tavalla huvittaavaa olla ku0opuksen kanssa kaksin liikenteessä ja nähdä vaihteeksi se tilanne muilla äideillä, kun he juoksevat vilkkaan lapsensa perässä ja katsovat ihmetelleen rauhallista ja kilttiä lastani. ”Miten sä teet tuon?” -ajatuksella.
Tekisi mieleni lohduttaa, että tämä poika on ihan poikkeus meidän perheessämme, tiedän tasan, mitä muut käy läpi ja kiva, että tiedän, koska nyt en syyllistä!
Jokainen lapsi tottelee, jos vanhemmat vain osaavat kasvattaa
Jokainen lapsi tottelee, jos vanhemmat vain osaavat kasvattaa! -on lause, mikä on suurinta potaskaa ikinä! Ja kyllä, ihan oikeasti olen tämän kuullut.
Ei ole montaakaan päivää siitä, kun yksi äiti kysyi keskusteluryhmän muilta äideiltä ”Miksi ette kiellä lapsianne?” Jos olisin saanut vain kuopukseni, luulisin olevani maailmankaikkeuden paras kasvattaja ja ehkä kysyisin muilta äideiltä yhtä tyhmän kysymyksen. Tälle ei ole tarvinut ensimmäisen neljän vuoden aikana kertaakaan edes ääntään korottaa. Hän uskoo AINA ensimmäisestä kiellosta. Toteaa vain ”Okei”. (Silloin harvoin kun mitään kiellettyä on edes tekemässä.) Voisin paukutella henkseleitäni ja kehuskella kuinka hyvin lapseni on kasvatettu. Samalla ihmetellä muiden tottelemattomia mukuloita, eikö niitä koskaan kielletä?
Lapset ovat erilaisia
Mutta ONNEKSI minulla on kolme erilaista poikaa. Voin sanoa nähneeni aika laidasta laitaan lasten temperamenttien kirjon. Siinä missä toinen uskoo aina ensimmäisellä kiellolla, niin toinen ei usko vielä sillä sadannellakaan. Ja ihan samanlailla on kaikki pojat kasvatettu. (Tai pääpiirteittän samanlailla, onhan toki jokaisen temperamentilla ja syntymäjärjestykselläkin merkitystä kasvatukseen).
Meidän tempperamenttisen ja haastavan pojan kasvattaminen on ollut yhtä taistelua siitä asti kun hän syntyi. Joka päivä hän kokeilee rajojaan ja tekee kaikki ne asiat, mistä on rauhallisesti keskustelemalla tai topakammin ohjeistamalla kielletty tekemästä. Temperamenttinen poika on juuri se, mitä kadulla ja koulussa katsotaan, että -eikö tota ole kasvatettu- Vaikka temperamenttisen pojan (lapsen) äiti (ja isä) tarvitsisivat vain kultamitalin jaksamisestaan, jos minulta kysyttään.
Onko teidän mielestänne rauhallinen vai tulinen lapsi helpompi kasvatettava? Minkälaisia poikia teille muille on siunaantunut?
-Anonyymi kirjoittaja-
Sana on vapaa kirjoituksia voit lähettää myynti@poikienaidit.fi osoitteeseen. Julkaisemme ne nimettömänä.
