Riitta

Riitta tuli ensimmäisen kerran äidiksi 27-vuotiaana ja viimeisen kerran 42-vuotiaana. Ensimmäisellä kierroksella tuli kolme poikaa kahden vuoden välein ja kun näistä nuorimmainen oli 11v, syntyi vielä iltatähti - hänkin tietenkin poika. Pojanpoikia Riitalla on kaksi. Poikien kanssa Riitta on elänyt ydinperheessä, eroperheenä ja uusperheessä. Tarinoita ja äitipohdintoja siis riittää ja varsinkin nyt, kun kaikki pojat ovat aikuisia, Riitta on välillä miettinyt, mistä kaikesta tuli selvittyä.

Työuran aikana Riitan on tullut treenattua kirjoittamista ja välillä hänelle on noussut ajatus siitä, voisiko sitä kirjoittaa muutakin kuin työtekstiä. Eräänä etätyöpäivän aamuna hänelle ilmestyi jostain muistin sopukoista sanat Poikien äidit. Riitta alkoi seurata yhteisöä tiiviimmin somessa ja lukea blogikirjoituksia, mutta kesti vielä puoli vuotta ennen kuin hän uskalsi ottaa yhteyttä.

Riitta on tehnyt työuransa kehittäjänä erilaisissa hankkeissa ja siinä ohessa toiminut yhteisötaiteilijana. Työuraa on jäljellä vielä muutamia vuosia, jonka aikana hän toivoisi vielä voivansa jakaa sitä osaamista, missä hän on hyvä eli kehittämisessä, yhteisöllisyyden rakentamisessa ja ilon tuomisessa.
Vapaa-aikana Riitta harrastaa koiriensa kanssa, kävelee metsissä ja kuuntelee äänikirjoja. Uutena vanhana harrastuksena on villapaitojen kutominen, puikot on kaivettu esiin 37 vuoden tauon jälkeen. Tavoitteena on neuloa villapaidat kaikille perheenjäsenille.