Olen aina haaveillut suuresta perheestä. Hoidin jo ala-asteella mielelläni pienempiä sisaruksia. Olen vain niin kovasti lapsi-ihminen. Onnekseni tulinkin toissa vuonna raskaaksi ja saimme esikoisemme rikastuttamaan elämäämme. Synnytys ei kuitenkaan mennyt kovin hyvin ja minua jäi vaivaamaan suuri synnytyspelko. Saanko siis koskaan toivomaani suurperhettä tämän pelon vuoksi?
Lapsivedet menivät, kun vauva oli täysiaikainen. Lähdimme sairaalaan tarkistukseen. Supistukset olivat epäsäännöllisiä. Minut pistettiin seurantaan. Hoitohenkilökunta oli tällöin mukavaa ja tunsin oloni turvalliseksi. Vauvalla näytti olevan kaikki hyvin ja minut passitettiin kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä.
Toisella kertaa vastaanotto oli huono
Yöllä alkoikin tapahtumaan ja supistukset tihenivät niin, että sain palata sairaalaan. Vastaanotto ei kuitenkaan ollut niin mukava kuin aiemmin. Minulle jopa tiuskittiin. Olin jo aika kipeä, joten en silloin niin kiinnittänyt huomiota asiaan, mieheni kuitenkin huomasi tiuskimisen. Hän kuitenkin ajatteli, että kätilöillä on kiire, joten kyllähän sen ymmärtää.
Aloin olemaan todella kipeä ja minusta tuntui ettei minua oikein oteta tosissaan. Kipu oli niin kovaa, että en enää osannut ottaa sitä vastaan vaan anelin kivunlievitystä. Kiireen vuoksi en kuitenkaan saanut epiduraalia ajoissa, vaikka sitä olin odotellut jo pitkään. Sain ilokaasua, joka teki kuitenkin minulle huonon olon. Yhtäkkiä olinkin avautunut täysin ja käskettiin vain ponnistamaan. Olin kauhuissani.
Lue myös: Haave äitiydestä, esteenä vain aviomies
Ponnistusvaihe kesti pitkään ja vauvan sydänäänet alkoivat laskemaan. Kätilö vain huusi, että nyt vauva on saatava ulos. Kovan työn jälkeen vauva saatiin kuin saatiin imukupin avulla ulos. Helpotus oli suuri, kun vauvalla näytti olevan kaikki hyvin. Napanuora oli kiertynyt vauvan kaulan ympärille, mutta onneksi ei aiheuttanut mitään vakavampaa. Itse repesin aika pahasti ja toinen kätilö jäi minua ompelemaan, kun toinen kiirehti vauvan pesun jälkeen huoneesta pois.
Synnytyspelko jäi vaivaamaan
Minua itketti koko touhu aika paljon synnytyksen jälkeen, enkä kokenut saavani oikein mitään lohdutusta. Jäi siis todella paha mieli koko synnytyksestä. Onneksi osastolla oli mukavia hoitajia, joten se hiukan lohdutti ja tasoitti kokemusta. Synnytyspelko jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni ja nyt, kun olen alkanut haaveilemaan uudesta vauvasta, en pääse yli siitä, että minua taas kohdellaan huonosti synnytysosastolla.
Tiedän kyllä, että kaikki kätilöt eivät kohtele äitejä huonosti, mutta miten pääsen tästä synnytyspelosta ylitse? Esikoisen neuvolakäynneillä olen puhunut asiasta, kun vihdoin rohkaistuin. Neuvolassa ollaan oltu ihania ja annettu vinkkejä. Mutta uskallanko lähteä enää tähän touhuun? Saanko unohtaa haaveeni suurperheestä? Tämä painaa mieltäni todella paljon…
En tiedä onko vielä ajankohtainen mutta suosittelisin lämpimästi doulan hankkimista!! ?
Meillä oli mukana kätilöopiskelija, joka oli aivan huippu! Suosittelen lämpimästi, että antaa mahdollisten opiskelijoiden tulla mukaan.