• Olenko huono äiti, jos lipsun jatkuvasti yhdessä asiassa?

    Olenko huono äiti, jos lipsun jatkuvasti yhdessä asiassa?

    Myönnän, etten toimi järjen sallimissa keinoissa, mutta olenko todellakin huono äiti, jos annan oman väsymyksen vuoksi poikani syödä mitä sattuu? Muuten uskon olevani hyvä äiti.

    Masennus ja ahdistustilani on vetänyt häränpyllyä jo vuosikaudet. En koe olevani mitenkään erityisen huono äiti, mutta myönnän, että menen ruoka-asioissa sieltä, mistä aita on matalin.

    Oma jaksamiseni ei vain nyt anna hirveästi ylimääräistä energiaa miettiä terveellistä ruokavaliota. Kovasti kyllä yritän tsempata, mutta on vain helpompi ostaa eineksiä kotiin, jotta poikani voi niitä itse lämmitellä nälän iskiessä. Se näkyy myös painossa ja poikani ei ole koskaan ollut kovin liikunnallinen. Tosin en ole minäkään. Me harrastamme ennemmin lautapelejä ja herkuttelua. Ei tietenkään herkutella päivittäin, mutta viikonlopun herkuttelu saattaa joskus myös venyä arkipäiviin, josta tunnen kyllä suurta pistoa sydämessäni.

    huono äiti

    Herkkukaapin tuhoaminenko ratkaisu?

    Herkkukaapissa on aina keksejä, karkkia sekä muroja. Suurinta herkkua on ne kaupan pienet donitsit.. Niitä saatan syödä välillä kaksikin rasiaa putkeen.. Poika tietenkin salaa käy kaapilla ja huomaan sen yleensä seuraavana päivänä. Tiedostan, että tästä tavasta on päästävä eroon ja herkkukaappi tyhjennettävä lopullisesti. Mutta kun olen ollut aina tällainen tunnesyöjä, niin se on äärimmäisen vaikeaa. Minusta kun ei saa mitään fitnessihmistä koskaan. En vain nauti hikiliikunnasta.

    Silloin tällöin käymme pojan kanssa lähimetsässä pyörähtämässä, koska tiedän, että raitis ilma on hyväksi ja yritän näyttää pojalle hyvää esimerkkiä. Mutta minkäs koira karvoilleen voi. Neuvolassa jo aikoinaan sain kuulla raskauden aikaisesta ylipainosta ja pojan synnyttyä myös painostani, joka ei juurikaan laskenut vaan nousi lisää.. Itse olen kuitenkin hyväksynyt oman ylipainoni, silti ymmärrän, että painoa pitäisi saada laskettua, jotta liikkuminen olisi helpompaa. Kun poika kasvoi, alkoi neuvolassa pojan painon tarkkailu ja sain kyllä kuulla usempaan kertaan pojan painosta.

    Lue myös: Olenko äiti? Vaikka en saanut pitää lapsiani

    Huono äiti -leima on ikuinen

    Huono äiti -leima otsassa lähdin useammin kuin kerran kyynel silmässä ulos neuvolasta. Masennukseni on kuitenkin aina pysynyt sen verran hallinnassa ettei huostaanotto ole ollut koskaan puheenaiheena. Pystyn kuitenkin pojasta huolehtimaan. Meidän ainoa kompastuskivi on syöminen, mutta siihen on vaikea löytää ratkaisua. Terapiassa olemme ottaneet tunnesyömisen aiheeksi, mutta se on niin syvällä, että tarvitsen järeämpiä keinoja avuksi.

    Ehkä tämä tästä, ymmärrän kuitenkin etten voi siirtää huonoja tapoja pojalle, koska hänen painonsa selkeästi vaivaa jo häntä, varsinkin kun yläkouluun meno on käsillä ensi syksynä. Pelkään jo nyt sitä kiusaamisen määrää. Poika on siitä saanut jo maistaa osansa ala-asteella, vaikka onneksi muutamia kavereita hänellä kuitenkin on. Tosin pelkään, että on jo liian myöhäistä saada poika terveellisen ruuan ystäväksi.

    Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Olisin kiitollinen neuvoista.

    Vastaa