• Tässä kylässä vain aateliset ja häiriköt pärjäävät

    Tässä kylässä vain aateliset ja häiriköt pärjäävät

    Muutimme pieneen maalaiskylään kahden ensimmäisen lapsemme ollessa päiväkoti-ikäisiä. Tässä kylässä luonto, rauhallisuus ja turvallisuus houkuttelivat. Maalla ollaan mutkattomia, ajattelimme. Tuntemattomia moikataan ja maalla on tiiviit yhteisöt!

    Kaikki nämä osoittautuivat todeksi, varsinkin viimeinen. Niihin yhteisöihin ei ulkopuolisilla ole asiaa. ”Kenenkäs poikia sitä ollaan?” on hauska ja tuttavallinen kysymys, mutta tosiasiassa se tarkoittaa ”Tarvitseeko minun tai perheeni olla kanssasi missään tekemisissä?”.

    Lue myös: Miten osaan elää ilman poikiani?

    Huomasimme hyvin pian, että meillä aikuisilla oli kovin yksinäistä, ei sosiaalista elämää, ei apua. Mutta lasten takiahan tänne muutettiin! Luonto, turvallisuus, pienet luokkakoot!

    kylässä

    Lapset kärsivät

    Esikoistyttärellämme tuntuikin olevan kavereita joka paikassa, hän oli sosiaalinen ja joka paikkaan menossa. Teini-iän kiroamiset siitä, että hän haluaa pois tästä tuppukylästä, kuittasimme teinikapinaksi. Vasta muutettuaan muualle hän alkoi kertoa kipeistä kokemuksistaan: kaikki kaverit kylässä olivat arvaamattomia kiusantekijöitä, hyväksikäyttäjä-pissiksiä. Hän ei puhunut tästä koska ”ei ollut muitakaan kavereita”. Hänen ero muihin oli se, että hän ei juonut, ei harrastanut pesäpalloa- eikä ollut kylästä kotoisin.

    Keskimmäinen lapsemme oli lapsena todella yksinäinen. Diagnosoitu tarkkaavudenhäiriö aiheutti sen, ettei kylässä kukaan vanhempi antanut lastensa leikkiä meidän pojan kanssa eikä häntä saanut kutsua synttäreille. Kaikki muuttui kuitenkin yläasteella. Poika oli oppinut kontrolloimaan käytöstään ja kohdisti levottomuutensa enää opettajiin ja tuntirauhan häiriköintiin. Yhtäkkiä hän oli koulun suosituimpia kavereita, kova jätkä. Sittemmin hänelle on jäänyt ”häirikköjengistään” kolme oikeasti hyvää ystävää.

    Lue myös: Narsisti tekee elämästä helvetin

    Nuorin poikamme on herkkä taiteilijasielu. Piirtää, soittaa. Kouluraportit kertovat ystävällisestä ja avuliaasta kaverista. Ei koskaan kiusaa, ottaa kaverit huomioon, on yksinäisten kaveri. Kukapa sellaista ei haluaisi kaverikseen? No, ei kukaan. Poikamme viettää kaiken vapaa-ajan kotona. Olemme hankkineet hänelle harrastuksia, mutta koulun ja harrastusten jälkeen on vielä monta tuntia joka päivä – viikonlopusta puhumattakaan. Samat kaverit, joiden porukassa hän on koulussa, eivät vastaa hänen viesteihinsä tai jos vastaavat, vastaus on useimmiten ”ei”. Poikamme esittää urheaa, mutta kerran naapurin tytön kaverilaumaa katsoessa hän sanoi:”Tuonne menee kymmenen kaveria, kunpa tänne tulisi edes yksi.”

    Mikä pojassani on erilaista? Hän ei pelaa pesäpalloa, jalkapalloa eikä jenkkifutista – eikä harrasta painia. Niin, eikä ole sadannessa sukupolvessa tästä kylästä.

    kylässä

     

    Kompastuskivi on perheemme juomaton politiikka

    Kun hänellä ikää tulee, seuraava kompastuskivi on perheemme juomaton politiikka ja se, ettemme ole antaneet yhdenkään lapsemme roikkua määrättömästi ja ilman valvontaa yötä myöten kylillä. Tiedän jo, että tämä tulee sulkemaan häntä entisestään ulos ”porukoista”. Minä en enää keksi miten voisin auttaa poikaani kavereiden saamisessa ja yksinäisyyden voittamisessa.

    Onko ainoa keino muuttaa tästä jumalanhylkäämästä tuppukylästä jonnekin missä ihmiset on nähneet joskus muutakin kuin omat pellot?

    Kommentit

    1. Avatar

      Itse olen pienestä maalaiskylästä lähtöisin eikä tuo mielestäni kuulosta yhtään normaalilta suhtautumiselta uusiin maalle muuttaviin ihmisiin. Kotikylässäni ainakin kaikki kaupungista kylällemme muuttaneet otettiin ilolla vastaan, varsinkin jos heillä oli lapsia! Kylätoimikuntaan ja muuhunkin kylän toimintaan kysyttään mukaan jos vain johonkin kylän tapahtumaan menee näyttäytymään. Toki varmasti joku tai useammatkin tulevat ensimmäistä kertaa nähdessää kyselmään mistä olette jne. mutta se lähinnä, koska kylällä lähes kaikki tuntevat toisensa niin uudet naamat kiinnostavat. Kuulostaa siis itselle todella takapajuiselta meiningiltä, joten ehkä kannattaa harkita pois muuttoa juuri tuolta kylältä jos koko perhe kärsii tilanteesta, sillä eivät kaikki kylät ole samanlaisia!

    2. Avatar

      Mä oon alun perin maalta, ja haluaisin muuttaa lapsen kanssa pois kaupungista mutta koska tiedän millaista siellä voi olla, en uskalla. Juurikin kirjoittajan kuvaamaa meininkiä löytyi ainakin meiltäpäin.

    3. Avatar

      Kyllä mä tämän tunnistan. Aloittaja lienee Etelä-Pohjanmaalta, me ollaan pätkän päästä. Kylän monen polven poliitisten päättäjien ja yrittäsukujen vesat ovat aatelistoa, pärjäävät pellet ovat toksista maskuliinisuutta ja aitoa oikeaa hillbilly- mentaliteettia kovaäänisesti menestyksellä yhdisteleviä vekkuleita, joista kasvatetaan populistipuolueiden äänenkannattajia.

      Yritettiin vaihtaa oma tuppukylä vähän isompaan tuppukylään, mutta kun siellä vuodessa ei alkanut sosiaalinen elämä aukeamaan kun ei oltu sitä oman kylän väkeä, niin paremmalta tuntui palata takaisin tuttuun kylään. Ei olla puolison kanssa iahn syntyperäisiä täkäläisiä ja nyt lapsetkin kävivät muualla, mutta täällä ollaan vielä pärjätty. Meidän lasten kavereiden vanhemmat ovat niitä, jotka nokkivat meitä muualta tulleita aikanaan, jännä nähdä jatkaako heidän jälkikasvunsa kaapin paikan näyttämistä ja lastemme nokkimista vai ovatkohan he jo lunastaneet paikkansa täällä. Siltä vielä näyttäisi. Maalla on vielä kivaa ja kaupunkiin pääsee lomilla, ja onneksi työskentelypaikkakuntamme on eri kuin asuinpaikkakunta. Henkisesti ollaan valmiita nostamaan kytkintä kun lapset alakoulusta tai yläkoulusta, jos tarve vaatii. Samaistun tuohon tiukkaan alkoholipolitiikkaan, minun lapseni eivät tule pussikaljojen kanssa rälläämään kylillä, pössyttelemään kaverin autossa tai juopottelemaan mökeillä. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi kylät tyhjenevät. Minä se vain mietin, että minkälaisia olemmekaan me (ne) jotka jäävät…

      Te jotka aina ihmettelette kuinka teidän ihanalla kylällä ei muka viihdytä ja miten kukaan voisi tuntea olonsa kurjaksi, joko kylänne on oikeasti kiva tai sitten olette niin syvällä siinä omassa kyläkuplassanne, ettette näe sitä ulkopuolisuuden määrää joka velloo ympärillänne. Jos joutuu yli kymmenen/kakskyt vuotta paikkakunnalla asuneena sanomaan, että ihan kivasti mut on otettu vastaan vaikka muualta olenkin tullut, niin jossakin pitäisi oman nenän ilmestyä peiliin.

    4. Avatar

      Olisin voinut tuon tekstin kirjoittaa itse. Minä olen se muksu joka joutui tuon saman kokemaan. Kiusaaminen jätti elinikäiset arvet. Ei ollut edes sisaruksia, joten olin usein todella yksin. Muutin heti kun kykenin. Tukekaa lapsianne, kuten olette tehneetkin, älkää antako kylän nujertaa sielua. Muuttakaa muualle, jos tarve. Ne jutut siellä ei parane, kokemusta on!

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart