Tämä on aika arka aihe, mutta jotenkin pakko vaan kirjoittaa tänne, koska moni muukin voi olla samassa tilanteessa… Nimittäin poikani tyttöystävä.
Nuoret ovat 17-vuotiaita. Yritän esittää pojalleni, että hyväksyn hänet, koska onhan hän poikani valinta ja se ei minulle kuulu. Mutta näin salaa äitinä ymmärrätte ehkä sen tuskan, kun tyttö ei miellytä minua. Ja nyt ei ole kyse mistään pienistä asioista, vaan hän ei mielestäni ole pojalleni ollenkaan sopiva.
Poikani tyttöystävä on täysin vastakohta pojalleni
Tämä on ihan kamalaa! Poikani on herkkä ja kiltti eikä ole ilkeä kenellekään. Tämä tyttö taas on kovaääninen, röyhkeä ja hänellä on melko ronskit jutut. Kiroilee paljon puhuessaan. Olin hiukan järkyttynyt, kun tyttö tuli meille ensimmäisen kerran kylään. Yritän ajatella sen niin, että tässä vastakohdat vetää toisiaan puoleensa. Pelkään kuitenkin, että kiltti poikani jää tämän jyrän alle ja saa vielä pahasti siipeensä.
Hienovaraisesti vihjaillen otin asian kerran poikani kanssa esille. Kyselin hieman millä tavalla tyttö kohtelee poikaani kahden kesken. Poika sanoi, että hänen mielestä tyttö on vaan tosi hauska ja ei ainakaan itse koe, että tyttö jotenkin käyttäisi häntä hyväkseen. Mutta ihastunut ei yleensä näe alussa toisen huonoja puolia vaan näkee vain ne hyvät. Minä tietenkin äitinä näen tilanteen ulkopuolisen silmin, vaikka toki en ehkä täysin objektiivisesti.
Se mikä tässä äitinä kuitenkin huolestuttaa eniten on se, että poikani vaikuttaa olevan jotenkin hukassa. Tyttöystävän miellyttäminen ja samalla selvästi oman itsensä hukkaaminen sen miellyttämisen alle on alkanut syödä poikaani sisältä. Hän on ei hymyile tai ole iloinen enää juuri koskaan. Tuntuu, että on koko ajan varuillaan tyttöystävänsä aikana, ikään kuin varoo mitä sanoo meillekin tyttöystävän kuullen. Kun poika on yksin kotona, on hän oma tuttu itsensä. Ihana poikani.
Lue myös: Minne hävisi pieni ihana poikani?
Täytyykö äidin vain hyväksyä lapsensa valinta?
Tyttö on useamman kerran maksattanut ostoksensa poikani rahoilla. Kerran halusi kalliin laukun ja poika sen sitten hyvää hyvyyttään osti kesätöistä säästämillään rahoilla.
Tyttö makaa meillä viikonloput ja syö tietenkin meillä jatkuvasti. Tämänkin ymmärrän, enkä siihen normaalisti puuttuisikaan, mutta hän on todella röyhkeä ja kävelee jääkaapille itsekseen. Kerran huokaili, kun oli niin tyhjä ja ihmetteli ääneen, miksi ei kaupassa ole käyty. Jouduin sitten siihen sanomaan, että olen menossa juuri. Olemme selkeästi hyvin erilaisista maailmoista ja en tarkoita, että hän olisi yhtään huonompi ihminen, kuin kukaan meistä muista, mutta olen yrittänyt opettaa omille lapsille kohteliaita käytöstapoja.
Tiedän kuka tytön äiti on ja hän on samanlainen kuin tyttö, täysin vastakohta minulle eli pelkään, että me emme tule lainkaan toimeen keskenämme. En kuitenkaan halua olla poikani onnen edessä ja hiljaa hyväksyn, että tämä ei tosiaan minulle kuulu, mutta saako tällaisesta asiasta yleensä puhua vai pitääkö vain hiljaa hyväksyä? Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta, että et ole tykännyt poikasi tyttöystävästä?
