Haluaisin kysyä vinkkejä miten toimia erittäin herkän, impulsiivisen ja voimakastahtoisen 2v pojan kanssa? Taaperon impulsiivisuus pelottaa jopa sisaruksia.
Meillä on monta lasta, mutta tämä nuorin, juuri 2v täyttänyt on aivan erilainen kuin sisaruksensa.
Meillä sisarukset ovat jo hyvin kypsiä pikkuveljen jatkuvaan raivoon (joka alkaa aamulla jo 6.30)
Sisko pelkää taaperoa
Nuorin isosisko 4v selvästi pelkää näitä raivareita. Ja ilman raivareitakin poika saattaa lyödä (yleensä lelulla) siskoaan, repiä hiuksista, raapia, puristaa, töniä, rikkoa leikit yms. Sisko on niin rauhallinen ja kiltti, ettei ikinä suutu tai anna takaisin (en siis tarkoita, että pitäisi antaa takaisin) vaan itkee ja juoksee syliin turvaan.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että heti kun silmä väittää niin pikkuveli satuttaa siskoaan. Kooltaan nämä pienimmät ovat samankokoisia ja pikkuveli on paljon siskoaan voimakkaampi. Kumpikin näistä pienistä on kotihoidossa ja lisäksi kerhossa käyvät. Kerhossa menee hyvin.
Me touhutaan paljon lasten kanssa ja annetaan huomiota mielestäni paljonkin, mutta tuo 2v saa koko kodin ilmapiirin kireäksi.
Olen aika voimaton. Saan raivarit kyllä hillittyä ja puutun aina toisten satuttamiseen, sanoitan ja pidän sylissä, mutta sitten menee taas 5min ja piru on irti.
Mikään ei auta! Taaperon impulsiivisuus jatkuu
Nyt olemme toimineet niin, että ne lelut millä toista lyödään tai mitä heitetään (esim ikkunaan, telkkariin, toisia päin) otetaan kokonaan pois. Tästä seuraa tietenkin raivari, jota saadaan rauhoitella 5-15min.
Jos siskoa satutetaan niin veljeä komennetaan ja kerrotaan miksei näin saa tehdä ja sisko pääsee syliin lohdutettavaksi. Pari kertaa olen joutunut nostamaan pojan portin taakse (missä olen itse vieressä) jos on isommin satuttanut, että saan lohdutettua siskoa.
Epäilen pojalla aistiyliherkkyyttä, joka ilmenee aistihakuisuutena. Ei anna pestä hampaita vaan se tehdään väkisin aamuin, illoin valtavan rimpuilun ja huudon säestämänä. Olisi mielellään kokoajan alasti. Suuttuessaan hakkaa päätään lattiaan. Työntää edelleen kaikki lelut suuhun. Kaivaa pyllyä…
Suuttuu silmittömästi pienestäkin, jos esim siirrän hänen lautastaan lähemmäksi häntä. Tai jos vessareissulla autan nostamaan kalsarit ylös.
Neuvolassa sanoivat, että kuulostaa normaalilta 2-vuotiaalta eivätkä oikein tuntuneet uskovan mun epäilyjä aistiyliherkkyydestä.
Poika on motorisesti todella lahjakas, puhuu 3-4 sanan lausein, on täysin kuiva (päivä + yö), jaksaa keskittyä leikkeihin pitkiäkin aikoja. Tämä käytöspuoli on meidän ainoa ongelma enkä todellakaan tiedä miten mun pitäisi toimia näissä tilanteissa. Kenenkään ei kuuluisi pelätä omassa kodissaan.
Nyt on hyvät neuvot kalliit
Jäi mieleen tekstistä se, että toinen saa lohdutusta ja toinen leimaantuu entistä pahemmaksi. Oletko miettinyt että se lietsoo enemmän vain katkeruutta ja kateutta siskoa kohtaan, eli tuolla tavalla pahennatte asiaa. Ihan näin kokemuksesta sanon ja siitä mitä ammattilaiset sanoi. Jos lapsi saa aina vain negatiivista, voitko odottaa mitään muuta takaisin. Tuo tekee etäisyyttä sisarusten välille. Toki pitää lohduttaa, mutta miksi ei lohduttaisi kumpaakin ja laittaisi yhteistä hommaa tekemään. Hän on niin pieni ettei osaa itse tunteita sanoittaa ja purkaantuu noin. Eli tunne kortit käyttöön. Meillä kun lapset riitelee kaikki on vastuussa ja saavat tehdä yhdessä jonkin asian. Meillä on paljon lapsia ja yli puolella heistä on AD HD. Kun lapsi raivostuu pitää sanoa että minä autan sinua, eikä missään nimessä olla itse hermostunut. Jos on kireä ilmapiiri kuten sanoit on lapsikin hermostunut koko ajan. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Itselläni on impulsiivisia itsepäisiä lapsia, mutta niin olen minäkin. Mutta kun tilanne menee raivoon otan syliin silitän ja sanon että anna tulla ulos vain niin helpottaa, äiti auttaa.
Teidän tilanteessa menisin pyytämään apua perheneuvolasta. Mutta todella negatiivinen tuo teidän ilmapiiri kyllä on ja haitallinen lapselle.
Kyllä poika saa paljon positiivista huomiota ja kyllä häntäkin lohdutetaan kun suurin raivari helpottaa. Raivarin aikana häneen ei saa koskea, sillä hän suuttuu siitä vain kovemmin. Poikaa kehutaan paljon, hän saa syliä ja läheisyyttä ihan meiltä kaikilta. En tiedä millaisen kuvan tekstilläni loin, lähinnä vain etsin keinoja toimia näiden kinkkisten tilanteiden iskiessä. Poika on hellyyden kipeä ja hän kyllä hellyyttä saa.
Mutta jos on just keppihevosen kepillä isketty siskoa päähän niin kyllä se se sisko on, jota näissä tilanteissa ensiksi lohdutetaan.
Sanoisin että aistiyliherkkyyttä ei kannata jättää pois arviosta. Jatka asian esille tuontia neuvolassa, kirjaa ylös näitä tilanteita, yleensä 3+vuotiaan kohdalla aletaan selvitellä enemmän niin osaat olla kärppänä. Kuulostaa normaalilta aistisäätelyhäiriöltä nuo tilanteet.
Rutiinit, ymmärrys, sanoittaminen, menot minimiin – kokeilemisen arvoisia kaikki ja varmasti rauhoittaa. Ylikuormittumista eivät poista mutta vähentää sekä pääsee paremmin kiinni tilanteista jotka tätä aiheuttavat. Sisätrampoliini, puolapuut, ilmajooga voivat rauhoittaa kun huomaa kierrosten lähtevän liikkeelle.
Hienoa että olet huomannut reagoinnin olevan jotain muuta kuin 2-vuotiaan normitouhua, olet jo pitkällä. Luota vaistoosi ja lue kirjallisuutta kaiken muun keskellä niin saat apuja arkeen jo ennekuin pääset selvittelyissä eteenpäin.
Kuulosti niin meidän normiarjelta. Meillä ollaan nyt jo neljä vuotias mutta nuo varhaisvuodet olivat juurikin tuollaisia. Pahimpien raivokausien aikana isompi lapsi meni hoitoon muutamana päivänä viikossa, jotta ”sai olla rauhassa” edes silloin. Käytiin kaksi vuotiaana toimintaterapiassa ja psykologin tutkimuksissa, joissa kummassakaan ei ollut mitään normaalista poikkeavaa (ikätasoaan lahjakkaampii oli ainoa poikkeus). Meillä aamut alkoi sillä, että lapsi löi minua herätessään ja herätti minut siis sillä lyönnillä ja siitähän seurasi se, että olin heti aamusta pahalla tuulella. Ja sen jälkeen koko päivä isoveljen hakkaamista, raapimista, ym… ja ajattelin että ei voi olla näin, ettei mitään apuja saa mistään. Kolme vuotiaana lapsi lopetti puhumisen täysin. Taas käytiin tutkimuksissa. Lopputulemana se, että lapsella ei ole vaan asiaa. Ja arki kotona ja hoidossa oli mykkänä oloa säestettynä raivareilla (hoidossa ei kyllä raivonnut). Kun lopulta jaksoin ja päätin, että lapset menee aikaisemmin nukkumaan eli 19.30, kun herätys oli 7.30 (+päiväunet), niin raivoaminen väheni. Toki lapsi yhä herää monta kertaa yössä ja raivoaa ehkä kerran päivässä, mutta jatkuva pahalla tuulella olo on vähentynyt. Ja äitikin on saanut nukkua joskus jopa ysiin asti ilman lätäreitä poskeen.
Eli ainoa mitä voin sanoa, on se että tsemppiä tilanteeseen❤️
Tarkista rutiinit, riittävä uni ja nälkä on meillä paha (meillä helpotti aamuja myös se, että pilkoin sängyn viereen hedelmiä, mitä sai heti herättyään ottaa). Ennakoi tilanteita eli jos näyttää, että kohta lentää lelu tai nyrkki, nappaa lapsi kainaloon ja vie toisaalle (esim. hei Matti, tulepa leipomaan äidin kanssa tai tai Maija ulkona on hevosia, tule katsomaan). Huolehdi siitä, että saat itse olla joskus täysin itseksesi ja toisaalta pelkästää yhden lapsen kanssa.