Haluan katkaista “kylmän kasvatuksen ketjun”. Voiko se onnistua ja miten?
Olen perheestä, jossa kaikki oli näennäisen hyvin. Minulla on sisko ja -veli. Vanhemmilla oli työt, isän äiti asui kanssamme ja hoiti meitä lapsia 1990-luvulla. Kuitenkaan ei pussattu, rutistettu, taputettu olalle, sanottu, että “olet rakas”. Ei puhuttu kipeistä asioista, seksuaalisuudesta, tyttö- tai poikaystävistä. Ei otettu mukaan kotitöihin, ei sanottu “tule katsomaan, miten tämä tehdään niin osaat”. Isäni hermostui noin viidessä minuutissa, kun en älynnyt murtolukuja kolmannella luokalla. Listaa voisi jatkaa.
Viileä kasvatus vaikutti meihin
Isäni on ollut aina hyvin itseriittoinen. “Hoitakoon omat asiansa”, hän sanoo. Se mikä sopii hänen mukavuusalueelleen, sopii kaikille. Hän matkusti työn puolesta, joten vapaa-ajalla hän ei halunnut matkustaa.
Me emme sitten matkustaneet, emme juurikaan edes kotimaassa. En ole koskaan käynyt Puuhamaassa tai Visulahdessa. Valtaosa ikätovereistani on. Äiti on 40 avioliittovuoden aikana selvästi tottunut ja alistunut elämään isäni ehdoilla. Hän mm. puolustelee aikuista veljeäni ja ummistaa silmänsä tämän syrjäytymiseltä. Veljeni ei pidä mitään yhteyttä meihin siskoihin ja on muutoinkin sosiaalisesti hyvin tilannetajuton. Hän on ollut työtön valtaosan aikuisiästään. Alkoholilla ei ole osuutta asiassa. Väitän, että viileällä kasvatuksella on.
Lue myös: Lapsuudenperheeni ei ole minulle enää rakas
Haluan katkaista kylmän kasvatuksen ketjun
Nuorempana en murehtinut omia luonteenpiirteitäni, mutta pitkän parisuhteen edetessä, saatuamme kaksi ihanaa poikaa sekä suhteen kariutuessa olen yhä enemmän alkanut ajatella asiaa kasvatuksen kannalta. On jo erittäin hyvä, että olen alkanut tunnistaa omia kipukohtiani. Murehdin kuitenkin sitä, minkälainen roolimalli olen huomaamattani, kasvatuksestani johtuen.
Siitä olen iloinen, että läheisyys ja rakkaus omia lapsia kohtaan tuntuu luonnolliselta. He saavat kymmeniä pusuja ja haleja päivän aikana ja vanhempi poika halaa ja pussaa mielellään. Haluan myös harrastaa, tehdä retkiä ja tutkia maailmaa yhdessä sekä antaa elämyksiä lapsilleni. Tuntuu, että niistä olen jäänyt itse paitsi.
Kaipaisin Poikien äideiltä vertaistukea ja onnistumisen kokemuksia siitä, että joku on ollut vastaavassa tilanteessa ja onnistunut katkaisemaan “kylmän kasvatuksen ketjun”.
Entä mitä muita teemoja nostaisitte esille liittyen siihen, minkälaisia olemme huomaamattamme kasvattajina? Suvaitsevaisuus, luonnon kunnioittaminen ja roskaamattomuus, rohkeus uusia asioita kohtaan, hyvät käytöstavat ja kiroilu jne.
-Anonyymi kirjoittaja-
