• Ammattilaisen 5 neuvoa lasten hiustenhoitoon

    Kaupallinen yhteistyö lasten hiustenhoitoon: Vuohelma

    Lasten hiustenhoitoon käytetään aivan liian vähän aikaa ja hoidetaan ”vasemmalla kädellä.” Hiukset pestään sekä hoidetaan ajattelematta sen enempää mikä olisi hyväksi lapselle ja tämän hiuksille.

    Pienillä vauvoilla on keskenään hyvin erilaiset hiukset. Toisilla ei ole hiuksia lainkaan ja toisilla on kovinkin tuuheat tukat. Vielä muutaman vuoden iässäkin lasten hiuksissa on aika huikeita eroja, toisilla on tukkaa jo valtavasti ja toisilla se on vasta lähtenyt siinä vaiheessa kunnolla kasvamaan.

    Lue myös: Eroon päätäistä edullisesti ja pysyvästi

    Meillä jokainen poika on syntynyt musta tuuhea tukka päässään. Hiuksia on leikki-ikäisenä ollut valtavasti ja niiden kasvu on ihailtavan nopeaa. Haasteita on aiheuttanut kiharat, karheat ja paksut hiukset ja sitten toisaalta myös se, että Olliella onkin ihan erilainen hiuslaatu kuin isoveljillään. On aika erilaista hoitaa hentoa suoraa tukkaa kuin paksua kiharaa tukkaa. On olemassa kuitenkin joitain yleispäteviä neuvoja lasten hiusten hoitamiseen ja siihen mitä on hyvä ottaa huomioon ihan kaikenlaisten hiusten kohdalla.

    Olen opiskellut nuoruudessani parturi/kampaajaksi, joten ammattitaitoa lasten hiustenhoitoon löytyy minultakin, mutta halusin tähän juttuun myös tuoretta näkökulmaa lasten hiustenhoitoon, tämän hetken ammattilaiselta. Nämä seuraavat viisi vinkkiä on koostettu oman tietoni, kokemukseni, sekä Tuusulalaisen Hiusshopin kampaajan Marikan neuvojen avulla.

    Vinkkejä lasten hiustenhoitoon:

    1. Monipuolinen ja terveellinen ravinto

    Terveellinen ja monipuolinen ravinto parantaa myös hiusten laatua sekä kasvuvauhtia. B-vitamiini (biotiini) on tärkeä tekijä hiusten kasvun kannalta, erityisesti lapsilla. Täysjyväleipä ja kuivahiiva sisältävät reilusti B-vitamiinia. B-vitamiinia saa myös maitotuotteista, pavuista, iduista, manteleista ja pähkinöistä. Hyviä B- vitamiini lähteitä ovat myös, maksa, kala ja tummanvihreät kasvikset, kuten parsakaali.

    2. Hiustenpesu harvoin

    Pääsääntöisesti lasten hiustenhoitoon (ja aikuisten) pätee se virhe, että hiukset pestään shamppoilla liian usein, peseminen kuluttaa hiusta. Erityisesti lasten kohdalla pesua ei tarvita kovinkaan tiheästi, jos ollenkaan. Vauvan hiuksia on ihan turha lähteä pesemään muulla kuin vedellä. Vauvan päänahka ei vielä rasvoitu ja hiuksissa ei toivonmukaan käytetä myöskään mitään kemikaaleja.

    Kun lapsi alkaa liikkumaan enemmän ja päänahka alkaa touhutessa hikoilemaan ja myöhemmin teini-iässä myös rasvoittumaan, niin satunnainen hiusten peseminen tulee ajankohtaiseksi. Jotkut pystyvät jatkamaan vesipesulla vielä vauvaikää pidempäänkin, mutta tällöin ei tietenkään voi suihkutella hiuksiin lakkaa tai hieroa siihen hiusvahaa. Osalla ihmisistä päänahan rasvoittuminen on sen verran voimakkaampaa, ettei päänahan haju lähde kuin shamppoopesulla, tällöin pelkkä vesipesu ei tule kyseeseen. Hyvä väli on pestä shampoolla kolmen päivän välein tai harvemmin.

    Lue myös: Curly method pojille ja äieille jotka haluavat tehdä sen helpommin

    3. Lapsille sopivat shampoot

    Kun shampoopesu tulee ajankohtaiseksi on lasten kohdalla tärkeää käyttää sopivia shampoita. Pienten lasten päänahka läpäisee vielä aikuisenkin päänahkaa herkemmin kemikaaleja ja raaka-aineita, tästä syystä lapsille on omat sopivat aineensa. Esimerkiksi luonnonkosmetiikka sopii hyvin, sillä niissä ei ole  käytetty sulfaatteja tai parabeeneja. Tuotteet ovat myös  usein täysin säilöntäaineettomia.

    4. Hyvät hoitoaineet

    Hoitoainetta on hyvä käyttää pitkään tukkaan, jotta tukka on helpompi selvittää eikä ole niin sähköinen. Myös jätettävää hoitoaine on hyvä pitkissä hiuksissa, jotta se on helpompi selvittää ja  hoitoaine estää myös sähkösyyttä. Hoitoainetta ei tarvitse levittää hiuksen tyveen, sillä sitä tarvitsee nimenomaan kuluneemmat latvahiukset. Pitkä tukka on hyvä letittää yöksi, jotta se ei menisi takkuun.

    5. Hellä harjaaminen

    Hiuksia ei kannata harjata märkänä, sillä ne rikkoontuvat herkemmin märkänä. Mikäli hiukset kuitenkin haluaa kosteina harjata, niin kannattaa harjata ne harvapiikkisellä harjalla hellävaraisesti ilman repimistä. Hiuksen tyvestä voi tukea samalla toisella kädellä, jotta lapsen päänahkaan ei satu.

    Hiuksia hellivät shampoot ja hoitoaineet

    Kuten kerroin, niin meidän perheen hiusten materiaalit ovat aika haastavat. Löytyy paksua, kiharaa ja karheaa hiusta, sekä hentoa suoraa ja liukasta hiusta. Yhteisen tuotteen löytyminen on ollut vaikeaa ja suihkutilamme on ollut täynnä erilaisia purnukoita ja puteleitä. Yhteistyö Vuohelman kanssa antoi meille mahdollisuuden kokeilla sellaisiakin shampoita ja hoitoaineita joita emme ole aikaisemmin kokeilleet ja mikä parasta, nyt suihkutilassamme on paljon siistimpää kuin aiemmin. Samat tuotteet kun käy hyvin kaikille.

    Hävetäkseni on kerrottava, että emme ole juurikaan käyttäneet luonnonkosmetiikkaa hiuksiimme, vaikka olen jo pitkään tiedostanut sen tarpeellisuuden. Poikien hiuksia olen joskus harvoin pessyt luonnonkosmetiikalla, omiani en koskaan. Palashampoota emme olleet kokeilleet ikinä. Vitsi miten mahtavalta tuntui heittää roskikseen palashamppoosta vain yksi pieni muovipäällinen, sen perinteisen ison shamppoopullon sijaan.

    Olin luullut, että shampoopala ei vaahtoutuisi kunnolla, luulin väärin. Jokaisen poikani hiukset vaahtosivat pestessä hyvin ja hiuksista tuli puhtaat sekä herkullisen tuoksuiset. Vaihtoehtoja palashampoiksi on Vuohelmalla monia, me kokeilimme laventeli & kanelimaitoa poikien hiuksiin. Pesun jälkeen hiukset olivat poikkeuksellisen tuuheat ja kiiltävät.

    Ylhäällä poikien (Oscar vasemmalla ja Ollie oikealla) hiukset kaupan shampoolla pestynä ja alhaalla Vuohelman palashampoolla pestynä. Eroa on selvästi ainakin hiusten sähköisyydellä, sekä takkuisuudella. Palashampoolla pesun jälkeen hiukset olivat helpompi kammata ja tuntuivat pehmeämmältä

    Äidin hiukset

    Omiin hiuksiini kokeilin shampootiivistettä, jossa raikas piparmintun tuoksu. Pieni määrä shampoota ja hoitoainetta riitti hyvin ja hiukset olivat pehmeät, ilmavat sekä helposti kammattavat pesun jälkeen. Pojille laitoin myös hieman samaa käsintehtyä hoitoainetta, jota laitoin omiinkin hiuksiini, koska se sopii hyvin kaikille hiuslaaduille. Riittoisat pienet pullot ovat aika söpöjä ostettavaksi esimerkiksi lahjaksi.
    Vuohelman hiustenhoitotuotteisiin voit tutustua TÄÄLTÄ

    Vuohelma valmistaa vuohenmaitopohjaisia ihonhoitotuotteita käsityönä Lompin tilalla Kokemäellä, Kauvatsan kylässä. Tuotevalikoimaan kuuluu  ihonhoitotuotteita vuohenmaitopohjaisista puhdistuksista ja voiteista kuorintoihin ja hiustenhoitotuotteisiin. Raaka-aineet ovat luonnollisia ja vuohenmaitokin on luomuvuohenmaitoa. Tämä oli minulle tärkeää.

    Tuotteet eivät sisällä lainkaan vettä vaan ne on tehty vuohenmaitoon, joten ne ovat erittäin hoitavia, hyvin imeytyviä ja riittoisia. Tuotteissa ei ole sulfaatteja tai parabeeneja. Osa tuotteista (mm. shampoopalat ja sokerikuorintapalat) on täysin säilöntäaineettomia, muutoin tuotteissa käytetty säilöntäaine on ECOCERT-sertifioitu.
    Hiusten lisäksi myös ihoa olisi hyvä hoitaa. Vuohelmalta löytyy ihania tuotteita myös ihonhoitoon, niihin voit käydä tutustumassa TÄSTÄ

    Lue myös: Ruuhkavuodet eivät ole myytti vaan kamala totuus

    luomuvuohia
    Vuohelman vuohenmaito tulee luomutilalta  🙂

    Vuohenmaito sisältää luontaisesti maitohappoa, joka stimuloi ihosolukon uusiutumista. Ihosta tulee heleämpi, sileämpi ja tasaisemman värinen. Vuohenmaito sisältää runsaasti mineraaleja ja sen sen rasvahappojen pH on lähellä ihmisihoa, jolloin se ei ärsytä ihoa ja imeytyy paremmin. Näiden ominaisuuksien ansiosta aitoon vuohenmaitoon tehdyt ihonhoitotuotteet ovat erityisen hoitavia ja sopivat myös herkkäihoisille sekä ongelmaiholle.

    Kommentit

    1. Avatar

      Hyvä juttu ja tuote siihen asti, kunnes selvisi, että kyseessä eläinkunnan tuote. Käytän edelleenkin luonnontuotteita mutta kasviperäisiä. Suosittelen muillekin, joita eläinten oikeudet ihan oikesti kiinnostaa.

      1. Avatar

        Olen samaa mieltä, että eläinten oikeudet ovat tärkeitä, ainakin minulle. Tehotuotantoa en kannata missään nimessä! Tällaiset kotitilat ovat minun mielestäni hyvin eri asia. Eläimet ovat lemmikkeinä ja niillä on hyvä olla.
        Mutta ollenkaan en ole eri mieltä kanssasi itse asiasta, uskon, että itsekin jossain vaiheessa siirryn täysin vegaaniksi. Ihan vielä en ole siihen valmis. Toistaiseksi vaikutan muilla valinnoilla, kuten sillä, että mistä se maito ja juusto tulee mitä meillä käytetään ja mistä tulee se liha, jota perheemme lihansyöjät syövät. Meillä suositaan riistaa lihassa ja luomua tai kotitiloja maitotuotteissa.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart