Halusin kirjoittaa tänne, jotta saan hiukan ajatuksiani jäsenneltyä ja ehkä vinkkejä muilta, mitä voisin tehdä tässä asiassa. Minulla on suuri huoli naapureista ja heidän lapsesta.
Huoli naapureista on suuri
Lapsi kököttää surkean näköisenä pihalla joka päivä parin tunnin ajan. Aina kuitenkin jotakin pientä siinä touhuilee. Vanhempia ei näy, mutta tiedän, että he ovat sisällä. Ehkä hiukan pelottaa, ollaanko siellä masennuksen vallassa vai mitä siellä tapahtuu. Huoli on nyt kova muista ihmisistä ympärillä. En halua vaikuttaa kyttäävältä naapurilta, mutta omasta asunnostani on suora näköyhteys keittiön pöydästä naapurin pihalle, josta katselen lasta iltapäiväkahvien lomasta ja mielikuvitus laukkaa hurjasti.
Vanhemmat ovat yrittäjiä, jotka koronakriisin jälkeen joutuivat sulkemaan baarinsa ovet ainakin toistaiseksi. Tiedän siis, että he omistavat baarin tässä lähellä. En itse käy baarissa, koska en viihdy niissä. En tunne heitä sen kummemmin. He tekevät paljon töitä ja lasta hoitaa joku muu usein, kun he ovat töissä. Tämäkin on vielä ihan ok mielestäni, koska näinhän se menee, että töitä on tehtävä ja hienoa, että he ovat itsensä työllistäneet jo vuosikausia.
Nyt kuitenkin huolestuttaa heidän puolesta, koska iloinen lapsi on muuttunut surullisen oloiseksi hahmoksi. Kerran tuossa ulkona yritin lapselta vähän hienovaraisesti kysellä, että mitäs kuuluu, kun hän näytti surulliselta. Lapsi ei kuitenkaan vastannut kuin lyhyesti, että ihan hyvää. Silti jäi sellainen olo, että kaikki ei ole hyvin.
Lue myös: Olenko huono äiti, jos lipsun jatkuvasti yhdessä asiassa?
Voiko vain kävellä oven taakse?
En kuitenkaan voi lastensuojeluun soittaa ja nenääni tunkea kenenkään asioihin, jos asiat eivät olekaan niin huonosti kuin luulen. Tiedän, että voisin mennä oven taakse ja kysyä heiltä tarvitsevatko apua, mutta jotenkin kynnys on suuri, kun en heitä sen kummemmin tunne. Elämme kaikki vaikeita aikoja, joten varmasti joka kodissa on nyt huolta ja murhetta enemmän ja vähemmän.
Mitä mieltä olette, mitä tässä asiassa tulisi tehdä. Jätänkö asian tähän ja tarkkailen kauempaa tilannetta vai pitäisikö mennä oven taakse suoraan kysymään, että tarvitsevatko he apua? Toisaalta tämä karanteeni vaikeuttaa myös kontaktin ottamista.
Heippa. Kuulostaa surulliselta tilanteelta, ja ihanaa että on kaltaisesi välittävä naapuri.
Minä varmaankin kävisin tiputtamassa postiluukusta ystävällisen kirjeen, jossa kysyisin saisinko tarjota ulkoilu(leikki)seuraa lapselle,jos mahdollista karanteenista/riskiryhmistä johtuen. Ja jos mahdollista, niin tarjoaisin vielä vaikka kauppa-apua, jos oma tilanne sallisi.
Itselle ainakin tulee ekana mieleen, että vanhemmilla on siellä nyt niin kovat ajat, ja jos lapsi on pieni ja tarvitsee&kaipaa seuraa itselleen, eivät aikuiset jaksa. Siksi eivät yhdessä ulkoile. Sanon tämän veikkauksen tietämättä lainkaan tilanteesta, voihan asiat olla todella todella paljon pahemmin pielessä myös. Mutta jos perhe vaikuttanut ookoolta aiemmin, ja lapsi iloiselta aiemmin, niin uskoisin että seuran tarjoaminen vaikka heidän pihallaan lapselle olisi tosi ihana juttu. Jos vanhemmat eivät vastaa kirjeeseen, niin ehkä koittaisin mahdollisuuksien mukaan myöhemmin kysyä kasvotusten, että mitkä fiilikset kirjeestä tuli.
Jos tilanne jotenkin pahenee, kannattaa varmaan soittaa johonkin (sosiaalihuoltoon, lastensuojeluun, en tiedä mihin), ja kysyä neuvoa tehdäkö ilmoitus vai miten toimia.
Mutta edelleen: hyvä että välität!
Kunnassa on käytössä huoli-ilmoitus, jonka voit tehdä verkossa nimettömänä. Viranomainen, jonka tehtäväalueeseen asia kuuluu, on lain velvoittamana velvollinen tutkimaan asian. Totta kai sinulla on velvoite tehdä ilmoitus lapsesta. Jos aikuinen katsoo läpi sormiensa lapsen hätää, niin jo on sairas yhteiskunta. Oikeasti, kun lapsen yksinoloa on kestänyt jo viikon, ilmoitus olisi silloin jo pitänyt tehdä. Järkyttävää! Oletko ainoa koko pihapiiristä, joka edes mietti, että tekisi jotain lapsen hätää auttaakseen. Etkä sinäkään tehnyt mitään.