Poikani katkaisi välit minuun samalla kun muutti pois kotoa. Sydämeni särkyy ja tämä on aivan hirveää.
Meillä on ollut aina poikani kanssa haastava suhde. Hän on kapinoinut paljon ja olemme ottaneet hurjasti yhteen koko hänen elämänsä ajan. Olemme pojan isän kanssa eronneet ja lapset ovat liikkuneet hyvin pitkälti viikko-viikko systeemillä.
Minun luona säännöt eivät ole pojalle ikinä kelvanneet. Olen ollut kuulemma liian tiukka ja olen tukahduttanut poikani. Niin hän väitti. Säännöt olivat kuitenkin ihan normaalit, kotiintuloajat, ruoka-ajat ja peliajat. Kaikki oli hänestä väärin ja turhaa.
Isän luona säännöt olivat aika pitkälle samat, mutta siellä ne ei jostain syystä poikaa niin paljon haitanneet.
Opiskelemaan toiseen kaupunkiin
Poikani lähti opiskelemaan 200 kilometrin päähän kotoaan. Sekä isän koti, että minun koti jäivät tänne kotikaupunkiin. Samalla poika rykäisi näköjään napanuoran kokonaan irti ja lakkasi pitämästä minuun yhteyttä. Hän ei vastaa viesteihini, eikä puheluihini, enkä kuule hänestä mitään.
Aluksi olin huolesta soikeana, mutta pojan isä osasi kertoa, että kaikki on hyvin. Poika oli vain päättänyt tiputtaa minut pois elämästään.
Miten äiti voidaan tiputtaa pois elämästä? Kuulostaa aivan hullulta.
Lue myös: Inhoan peilikuvaani
Ystäväni ovat sanoneet, että ajan kuluessa poika varmasti ottaa taas yhteyttä. Epäilen suuresti. Olen niin pettynyt poikani käytökseen, että en edes tiedä miten välejämme voisi enää paikata.
Nyt kuulin samalla isältä, että pojalla on ollut pitkään tyttöystäväkin, mitä hän ei ole ikinä halunnut minulle esitellä.
Myönnän, että minulla on ollut paljon enemmän yhteistä poikani pikkusiskojen kanssa ja olen viettänyt heidän kanssaan enemmän aikaa pojan asuessa kotona, mutta eipä poikakaan minun seurasta vaikuttanut koskaan kiinnostuneelta.
En kuitenkaan ajatellut, että tilanne eskaloituisi tähän pisteeseen.
Miten tilanteen voi korjata, vai voiko?
Onko kenellekään muulle yhteisön äideistä käynyt niin, että oma lapsi on pistänyt välit poikki teihin? Saitteko koskaan tilannetta korjattua ja oliko se sen arvoista. Omalla tavallani olen hyväksynyt poikani päätöksen, mutta onhan hän silti minun poikani.
Lue myös: Ärsyttävän epäloogiset koronarajoitukset
En tiedä miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan. Olen jättänyt pojalle viestejä, että jutellaanko ja olen pyytänyt isäänsäkin puhumaan pojan kanssa. Isä ei halua kauheasti puuttua, mutta on onneksi sentään kertonut minulle pojan kuulumisia kun olen niitä kysellyt.
Aikaa kai tämä vaatisi, mutta mitä jos se ei auta? Mitä jos olemme vielä 10 vuoden kuluttua tässä tilanteessa, että en kuule pojastani mitään?
