Jospa sittenkin vielä äidiksi yhdelle?

Kaupallinen yhteistyö SOS-Lapsikylä

Minustako vielä äidiksi yhdelle lapselle? Olen kirjoittanut siitä useastikin, että meidän ”vauvakiintiömme” on nyt täynnä. Meillä on ollut neljä äärimmäisen helppoa ja hyvin nukkuvaa vauvaa ja missään nimessä emme haaveile uusista vauvoista meille. Ollien synnyttyä se tunne oli todella vahva, että enää en halua olla raskaana.

MUTTA on yksi sellainen asia, mitä olemme miettineet jo pitkään: sijaisvanhemmuus. 
Jo ennen ensimmäistäkään lasta olin miettinyt, että haluaisin adoptoida joskus lapsen. Ajatus nousi vahvemmin pinnalle silloin, kun sain keskenmenon ennen esikoistani Ossiania ja jäin tyhjän sylin kanssa aika pitkäksikin aikaa. Työkuviot siirsivät vauvahaaveitani. Jouduin miettimään väkisinkin sitä vaihtoehtoa, että en välttämättä saa koskaan biologisia lapsia. Ajatus adpotiolapsista on tuntunut aina hyvin luonnolliselta vaihtoehdolta, olenhan minäkin isäni adoptoima, vaikka biologisen äitini kanssa olenkin aina elänyt. Olen nähnyt sen, että ”vieraan” lapsen ja aikuisen suhde voi kehittyä aivan yhtä läheiseksi kuin biologistenkin.

Sijaisvanhemmuus ei ole missään nimessä sama asia kuin adoptio, mutta omalla kohdallani olin autuaan tietämätön koko sijaisvanhemmuudesta vielä tuossa vaiheessa elämääni ja tästä syystä pohdin vaihtoehtona vain adoptiota. Neljä poikaamme saimme helposti aluilleen ja adoption hankaluus ja kalleus veivät ajatukseni pikkuhiljaa kokonaan pois siitä vaihtoehdosta. Jostain syystä kuitenkin elämääni alkoi tupsahtelemaan kuopukseni Ollien raskausaikana sijaisvanhempia ja sijoitettuja lapsia. Se tuntui hassulta, että olin ollut tietämätön koko sijaisvanhemmuus vaihtoehdosta siihen asti. Tutustuin aivan uuteen maailmaan, mistä en ollut koskaan aikaisemmin ollut tietoinen ja huomasin haastattelevani kaikkia osapuolia aina suurella innolla ja oppivani koko ajan lisää asiasta.

vielä äidiksi
Photo: Meeri Nikkilä

Meistäkö sijaisvanhempia, minustako vielä äidiksi kerran?

Sijaisvanhemmuus alkoi kiinnostamaan minua kovasti. Tuntui mielettömän tärkeältä ajatukselta antaa koti lapselle/lapsille jolla ei sellaista ole. Minä olen haaveillut aina isosta perheestä, 5 tai 6 lasta talossa tuntuisi minusta aivan mahtavalta jutulta ja olisi hienoa tulla vielä äidiksi kerran. Pekka on lämmennyt tähän koko ajatukseen paljon hitaammin kuin minä ja ajatusta onkin pyöritelty enemmän tai vähemmän jo kohta 5 vuotta.

Olemme saaneet jo vihreää valoa koulutukseen osallistumiseen, mutta emme ole sinne vielä lähteneet. Tässä on ensin hoidettava asunto asiat kuntoon ja sen jälkeen mietittävä asiaa rauhassa ja hartaasti. Uusi yritykseni myös hidasti ajatustyön etenemistä ja riippuen paljon myös näistä työkuvioistani, saa nähdä koska sijaisvanhemmaksi ryhtyminen olisi edes mahdollista. Voi olla, että päädymme lopulta siihen, että emme lähde sijaisvanhemmuuten, voi myös yhtä todennäköisesti käydä niin, että lähdemme. Se jää nähtäväksi…

SOS-Lapsikylä

Vielä emme ole päättäneet mitä kautta sijaisvanhemmuuten lähtisimme, joten olemme jutelleet useiden eri järjestöjen sekä sijaisvanhempien kanssa, ihan vain saadaksemme mahdollisimman paljon tietoa aiheesta. SOS-Lapsikylän kanssa pääsin nyt ensimmäisen kerran tekemisiin tämän yhteistyön kautta ja sainkin roppakaupalla tärkeää ja arvokasta tietoa taas mukaan matkalleni kohti tuntematonta.

Lue myös: Poikien Äitiys muuttaa naista

SOS-Lapsikylän aluejohtaja Sointu Möller lohkaisi aikaansa minulle ja sain jutella hänen kanssaan pitkän puhelun. Opin paljon uuttakin, sellaista mitä en ollut oman ”tutkintani” aikana vielä kuullut. SOS-Lapsikylän sijaisvanhemmuus mahdollisuudet olivat hyvin laajat. SOS-Lapsikylä tarjoaa joustavia vaihtoehtoja toimia sijaisvanhempana. Sijaisvanhempana voi toimia yksin tai pariskuntana, SOS-Lapsikylässä tai omassa kotonaan. Työtä voi tehdä toimeksiantosopimussuhteessa tai työsuhteessa.
Meitä kiinnostaisi nimenomaan sijaisvanhempina toimiminen omassa kodissamme, saada tänne meidän arkeen rakastettavia lapsia lisää. SOS-Lapsikylän idea on silti aivan mahtava.

Samalla asuinalueella asuu paljon muitakin sijaisperheitä, jolloin vertaistuki löytyy naapurista ja alueelta löytyy myös perhetapaamisasuntoja, joissa biologiset vanhemmat voivat käydä tapaamassa lapsiaan esimerkiksi kerran kuukaudessa. SOS-Lapsiperheen ammattilaisten tuki on myös samassa kylässä. Tällainen vaihtoehto sopii hyvin esimerkiksi sellaisille perheille, joilla on liian pieni asunto sijoittaa lapsia omaan kotiinsa.
Me emme ole vielä edenneet koulutukseen asti, mutta jos sen aika joskus koittaa, niin odotan sitä innolla. Koulutuksessa käsitellään juuri niitä asioita, jotka minua eniten askarruttaa tässä sijaisvanhemmaksi ryhtymisessä. Miten kestää ja tukea lasta mahdollisen ikävän kanssa biologisia vanhempiaan kohtaan tai vastakohtana lapsen haluttomuus lähteä vierailulle biologisille vanhemmilleen? Miten selvitä siitä kun lapseen rakastuu ja hän saattaa lähteä takaisin biologisille vanhemmilleen pysyvästi asumaan. Miten siitä selviää? Miten omat biologiset lapseni käsittelevät sen menetyksen, kun heidän rakkaat sisarukset mahdollisesti lähtevät?

Pelkoa, huolta ja ikävää… niitä tunteita kokee sijoitettu lapsikin. Sijaisvanhemman tehtävä on kannatella lapsen tunteita, ja tärkeässä koulutuksessa pureudutaan juuri siihen, että miten ne omat tunteet saa pidettyä hallussa koko prosessin ajan, samalla tukien lasta hänen tunteissaan. Onneksi sijaisvanhemmat saavat myös koko prosessin ajan tukea ja apuja sijaisvanhemmuuteeen. SOS-Lapsikylä panostaa avoimuuteen sekä asioiden hyvään perusteluun.

Mitä me voisimme antaa lapselle/lapsille?

Olen miettinyt paljon, että mitä nimenomaan ME voisimme tarjota sijoitetuille lapsille. Voisimme tarjota tavallisen perheen, tavallisine menoineen. Voisimme tarjota iloiset ja eloisat veljet. Voisimme tarjota syliä ja rakkautta. Voisimme tarjota retkiä, matkoja ja tylsää arkea. Voisimme tarjota perinteisen joulun, ihanan kesäloman ja tavallisen arjen. Ja nämä ovat varmasti niitä asioita joita sijoitettu lapsi tarvitseekin.

Lue myös: Jos pojallani ei olisi veljeä

Sijaisvanhemmaksi ryhtyminen pitää miettiä silti tarkasti, vaikka me olemme pähkäilleet tätä jo hirmu pitkään, emme siltikään ole asiasta vielä varmoja. Olisi mahtavaa kuulla teiltä muilta sijaisvanhemmilta kertomuksia miten olette sijaisvanhemmiksi ryhtyneet ja millaista se on ollut? Nämä kertomukset auttavat minua ja varmasti montaa muutakin sijaisvanhemmuutta harkitsevaa tekemään sen päätöksen, että onko sijaisvanhemmuus jotain sellaista johon voisi lähteä mukaan ja tulisiko vielä äidiksi yhdelle?

Voisiko tähän joukkoon mahtua vielä muutama Ninjako lisää? 🙂

Lisätietoja sijaisvanhemmuudesta. TÄÄLTÄ

Vastaa